Veikkaus Oy

Lotosta 1,2 miljoonaa euroa nettipelaajalle Hyvinkäälle

Jaa
Lottoarvonnassa löytyi yksi 7 oikein -tulos. 1,2 miljoonan euron voitto meni hyvinkääläiselle nettipelaajalle. Hän oli jo kolmas Loton päävoittaja tänä vuonna.

Voittaja saa Veikkauksen etuasiakkaana voittonsa suoraan tililleen.

6+1-tuloksia ei löytynyt arvonnassa yhtään kappaletta. Yhteensä Lotosta voitettiin tällä viikolla yli 129 000 erisuuruista voittoa.

Loton oikea rivi (kierros 2/2018) on 2, 3, 6, 24, 26, 27, 38 ja lisänumero 34. Tuplausnumeroksi arvottiin 13.

Lauantai-Jokerin voittorivi on 4 0 3 4 4 9 1. Jokerista löytyi kolme 6 oikein -tulosta, joilla voitti 20 000 euroa. Yksi voittajista oli valinnut riviinsä Tuplauksen ja rivin viimeinen numero meni oikein, joten hän voitti 40 000 euroa.

Lomatonnin voittorivi on Melbourne 85. Tuhannen euron päävoittoja jaettiin 12 kappaletta.

Lottokoneen käynnisti näyttelijä Pihla Penttinen. Putouksen näyttelijäkaartiin liittyvä Penttinen on ennen Teatterikorkeakouluun pääsyään näytellyt helsinkiläisessä Kellariteatterissa. Lähetyksessä tutustuttiin myös tähän yli 60-vuotiaaseen kunnianhimoisesti toimivaan harrastajateatteriin. Harrastajateatteritoimintaa tuetaan Veikkauksen tuotosta.

Ensi viikosta lähtien lottolähetyksessä ei nähdä enää viikoittaista vierasta. Lottolähetyksen ajankohta aikaistuu alkavaksi klo 22.10, ja Loton peliaika loppuu jatkossa klo 21.45. Samalla Loton Tuplaus poistuu ja korvautuu Plus-pelitavalla. Plussaamalla pelaaja voi viisinkertaistaa kaikki muut voitot paitsi päävoiton.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000 (kello 8-22), www.veikkaus.fi/yritys

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Veikkaus Oy
Veikkaus Oy
Aku Korhosen tie 2
00440 Helsinki

https://www.veikkaus.fi/yritys

Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme, että pelejämme pelataan turvallisesti ja maltilla. Rahapelejämme pelaavat lähes kaikki aikuiset suomalaiset, ja meillä on yli kaksi miljoonaa etuasiakasta. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa. Pelien tuotoilla tarjotaan mahdollisuuksia parempaan elämään.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye