Loviisan asuntomessut: Finnlamelli Kuningattarenhelmen harmonisen sisustuksen kruunaa näkymä merelle
Finnlamelli Kuningattarenhelmen kodikkaasta sisustuksesta löytyy persoonallisia yksityiskohtia, kuten koivuvanerinen katto, Dektonista valmistettu sohvapöytä ja integroitu kylpyamme. Sisustuksen kohokohta on kuitenkin mustien ikkunankarmien kehystämä merimaisema.

Sisustussuunnittelija Dima Latvalahti sai Finnlamelli Kuningattarenhelmen tulevilta asukkailta vapaat kädet uuden kotinsa sisustuksen suunnitteluun. Jenna Aallon ja Dani Ryynäsen toiveissa oli skandinaavinen sisustus sekä pehmeä ja kodikas tunnelma.
“Meillä ei ollut mielessä mitään tiettyä, mitä olisimme halunneet tai tarvinneet sisustukseen, vaan annoimme Diman ehdottaa uusia juttuja”, Dani Ryynänen kertoo.
Jenna Aalto kuvailee tulevan kodin sisustusta skandinaaviseksi, harmoniseksi, yksinkertaiseksi ja selkeälinjaiseksi. Sisustuksessa on käytetty paljon puuta, ja värimaailma on neutraali. Asukkaiden persoonallisuus näkyy harkituissa yksityiskohdissa.
“Emme halunneet pliisua sisustusta emmekä liikaa valkoista. Luotimme Diman ammattitaitoon, joten uskalsimme antaa hänelle vapaat kädet. Lopputulos on erittäin onnistunut”, Aalto kehuu.
Sisustuksen lähtökohtana hirsi
Finnlamelli Kuningattarenhelmi on hirsitalo, joten Dima Latvalahti halusi tuoda puun keskeiseen rooliin myös sisustuksessa. Puun rinnalle tuotiin muita luonnonmateriaaleja ja luonnollisia sävyjä.
“Lopputulos on harmoninen, vaikka sisustuksessa on käytetty eri puunsävyjä ja eri puulajeja. Keittiö on asiakkaiden toiveiden mukaan pähkinäpuuta, mutta esimerkiksi aamiaiskaappi on vaaleampaa tammen sävyä”, Latvalahti kertoo.
Mielenkiintoa sisustukseen tuo koivuvaneri, jota on käytetty kodinhoitohuoneen katossa ja välitilassa sekä Latvalahden suunnittelemissa kalusteissa.
“Tiesimme, että Dima tykkää kalustesuunnittelusta, joten halusimme ehdottomasti Diman kädenjälkeä taloon. Hän on suunnitellut meille sängynpäädyn koivuvanerista ja samasta materiaalista myös lelulaatikon Amandan huoneeseen”, Ryynänen kertoo.
Sisustussuunnittelija ja tulevat asukkaat ovat yhtä mieltä siitä, että sisustuksen katseenvangitsija on koko seinän levyinen ja korkuinen ikkunapinta, josta avautuu esteetön näköala merelle. Maisema on kuin vuodenaikojen mukaan muuttuva taulu, jonka mustat ikkunankarmit kehystävät. Maisemasta voi nauttia myös yläkerran makuuhuoneesta, josta on avattu ikkuna korkean oleskelutilan läpi merelle.
Pehmeä tunnelma syntyy materiaaleista ja sävyistä
“Jennan ja Danin toivoma pehmeä tunnelma on luotu käyttämällä sisustuksessa luonnonmateriaalien lisäksi vaaleita ja murrettuja, maanläheisiä sävyjä. Kodista löytyy beigeä, greigeä, rottinkia ja puun eri sävyjä. Valkoistakin on, mutta sävyksi valittiin murrettu valkoinen”, Latvalahti kuvailee kodin värimaailmaa.
Perheen tyttären Amandan huoneessa on vaaleansiniset seinät, joiden sävyn Amanda valitsi itse.
Latvalahti kertoo, että luonnonkiveä muistuttava, äärimmäisen kestävä puristemateriaali Dekton on yksi tämän hetken suosituimpia sisustusmateriaaleja. Finnlamelli Kuningattarenhelmessä on käytetty kahta eri Dektonia: keittiön tasoissa on Dekton Helena ja olohuoneen pöydässä Dekton Khalo.
Dima Latvalahti ja talon asukkaat tavattavissa median ennakkoretkipäivässä 25.5.
Sekä sisustussuunnittelija Dima Latvalahti että Finnlamelli Kuningattarenhelmen tulevat asukkaat Jenna Aalto, Dani Ryynänen ja Amanda-tytär ovat tavattavissa kohteessa Loviisan Asuntomessujen median ennakkoretkipäivässä 25.5.2012 klo 10–15. Haastatteluja ja kuvauksia on mahdollista sopia myös muina ajankohtina.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Arna Grym, DENin viestintä
arna.grym@ext.den.fi | +358 40 511 2223
Dima Latvalahti, sisustussuunnittelija
Interior Design Latvalahti
interior@designlatvalahti.fi | +358 45 356 5554
Jenna Aalto & Dani Ryynänen
aalto.jenna@gmail.com & dani.ryynanen@kuormalavakeskus.fi
+358 50 373 7867 (Aalto) & +358 40 722 3120 (Ryynänen)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arna GrymViestinnän kumppaniDEN Finland
Puh:+358 40 511 2223arna.grym@ext.den.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
DEN on Suomen suurin pientalorakentaja, jonka juuret yltävät yli 30 vuoden taakse. Meitä ohjaavat yhdessä valitut arvomme: arvostus, rohkeus, vastuullisuus ja onnellisuus. Konsernissa työskentelee yli 500 ammattilaista. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 209 miljoonaa euroa.
DENin muodostavat muuttovalmiiden omakotitalojen edelläkävijä Designtalo, luonnollisesti parhaiden hirsikotien Finnlamelli ja K-Raudan yhteistyömallistomme Ainoakoti. Lue lisää: den.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Den Finland Oy
Loviisan asuntomessut: Designtalo Villa Kungenin mustavalkoinen sisustus on suunniteltu isän ja pojan makuun24.5.2023 08:34:52 EEST | Tiedote
Sisustussuunnittelija Dima Latvalahti sai talon tulevilta asukkailta vapaat kädet uuden kodin suunnitteluun. Lopputulos on Ken Ryynäsen ja Albin-pojan maun mukainen: mustavalkoinen koti, jossa jyrkät kontrastit ja persoonalliset ratkaisut kohtaavat.
Loviisalaiset yrittäjäveljekset rakentavat asuntomessualueelle saman talovalmistajan erilaiset kodit22.5.2023 08:23:00 EEST | Tiedote
Loviisassa syntyneet ja kasvaneet Dani Ryynänen ja Ken Ryynänen ovat paitsi veljeksiä myös liikekumppaneita ja kollegoita – ja pian naapureita Loviisan merellisellä asuntomessualueella. Danin perhe rakentaa rantatontille näyttävän kaksikerroksisen hirsitalon, ja Ken muuttaa poikansa kanssa käytännönläheiseen, mutta tyylikkääseen yksitasoiseen kotiin.
Kutsu medialle: Tutustu ennakkoon Designtalon ja Finnlamellin asuntomessukohteisiin 25.5.16.5.2023 07:42:00 EEST | Tiedote
DENillä on Loviisan Asuntomessuilla kaksi kohdetta. Finnlamelli Kuningattarenhelmi on pienen perheen moderni hirsitalo meren rannalla, ja Designtalo Villa Kungen on isän ja pojan kompakti, yksikerroksinen koti. Median edustajilla on mahdollisuus tutustua kohteisiin ennakkoon median ennakkoretkipäivänä 25.5.
DEN on onnistunut parantamaan kannattavuuttaan, vaikka rakennusalalla menee heikosti2.5.2023 07:42:00 EEST | Tiedote
Rakennusala on vaikeassa tilanteessa markkinoiden epävarmuuden, korkojen nousun ja inflaation takia. DEN on kuitenkin onnistunut parantamaan kannattavuuttaan vuoden ensimmäisellä kvartaalilla säästötoimien ja rakentamisen kehitysohjelman avulla. Suomen suurin pientalovalmistaja DEN edustaa talobrändejä Designtalo, Finnlamelli ja K-raudan yhteistyömerkki Ainoakoti
Vastuullisuusraportointi on rakennusalalla vielä harvinaista – DEN julkaisi alan edelläkävijänä vastuullisuusraportin jo toistamiseen18.4.2023 07:42:00 EEST | Tiedote
Toistaiseksi vastuullisuusraportointi on ollut pakollista vain pörssiyhtiöille, mutta vuoden 2024 alusta Euroopan komission kestävyysdirektiivin mukainen raportointivelvoite laajenee. DEN julkaisee vastuullisuusraportin jo toista vuotta putkeen ja viime vuoden osalta laajennetuin tiedoin, vaikka lainsäädäntö ei sitä vielä edellytäkään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme