Löydä kevät Lahden keskustasta
7.5.2020 14:00:00 EEST | Osuuskauppa Hämeenmaa | Tiedote

Sokoksen lisäksi normaaliaukioloon palaavat tavaratalon alakerrassa toimivat S-market ja Alko. Ensi viikosta lähtien Sokos-tavaratalo ja S-market Sokos Lahti ovat avoinna arkisin klo 8–21, lauantaisin klo 8–18 ja sunnuntaisin klo 11–17. Alko puolestaan palvelee arkisin klo 9–21 ja lauantaisin klo 9–18.
– Asiakkaita on ollut toissa viikonlopulta lähtien enemmän liikkeellä, ja mekin päätimme palata takaisin normaaliin aukioloon, Hämeenmaan käyttötavarakaupan toimialajohtaja Saija Vuorinen kertoo.
Poikkeusajasta huolimatta ilmassa on vahva kevään tuntu. Sokoksessa ja Hämeenmaan Emotion-myymälöissä kevät on toivotettu lämpimästi tervetulleeksi vuodenaikaan sopivilla teemaviikoilla: Löydä kevät -kampanja alkoi huhtikuun lopussa ja jatkuu vielä hetken.
– Kevätkampanja päättyy pääosin äitienpäivään, mutta miesten pukeutumisessa jatkuu pukukampanja vielä koko ensi viikon, Saija Vuorinen mainitsee.
Loppukuusta Sokoksessa ja Emotioneissa juhlivat asiakasomistajat: Omistajapäivät valtaavat toimipaikat eduillaan 22.-31. toukokuuta, ja samalla ostoksista saa S-Etukortilla TuplaBonuksen. Kampanjat toteutetaan tällä kertaa huomattavasti tavallista pidempinä, jotta vältytään asiakasruuhkilta.
Yhteyshenkilöt
Saija VuorinenToimialajohtaja (käyttötavarakauppa)
Puh:050 538 4738saija.vuorinen@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Hämeenmaa – 177 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 177 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
ABC Forssa uudistui – asiointi on entistä viihtyisämpää ja sujuvampaa31.3.2026 09:04:00 EEST | Tiedote
ABC Forssan ilme ja palvelut ovat päivittyneet alkuvuoden aikana. Asiointia sujuvoittavat uudet ABC:n pikakassat, joilla voi maksaa sekä ravintolan että marketin tuotteita.
Prisma Hämeenlinnassa jo 30 vuotta24.3.2026 13:32:00 EET | Tiedote
Hämeenlinnan Prisman avajaisia juhlittiin 28.3.1996. Nykyisellä paikallaan Prisma on palvellut jo 18 vuoden ajan.
Heinolan Prisman runko nousee silmissä18.3.2026 11:30:00 EET | Tiedote
Heinolan Prisma avataan noin vuoden kuluttua, keväällä 2027. Heinolan Tähtiniemeen rakennettavan Prisman perustusurakka on parhaillaan käynnissä ja kestää arviolta alkukesään.
Prisma Launeen uudistus päättää Hämeenmaan mittavan kylmälaiteuudistusrupeaman11.3.2026 14:03:00 EET | Tiedote
Lahden Prisma Launeen uudistus on valmis, ja myymälän avajaisia vietetään 12. maaliskuuta alkaen. Investoinnin suuruus on seitsemän miljoonaa euroa.
Lisää helppoutta arkeen – tunnin toimitukset laajenevat Forssassa, Hämeenlinnassa, Lahdessa ja Riihimäellä26.2.2026 14:40:00 EET | Tiedote
Ruoan verkkokaupan helppous vetää asiakkaita puoleensa yhä enemmän. Jatkossa kaikki ruoan verkkokaupan pikatoimitukset ovat saatavilla S-kaupat-verkkokaupasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

