”Löysin mahdollisuuksia, joita en olisi koskaan tullut yksin ajatelleeksi” – Nuoria tuetaan läpi poikkeusaikojen Rovaniemellä

Nuoren kokemuksen jakavat monet koulutuksen ja työelämän ulkopuolella oleva nuoret, joille on tuttua kotiin jumittuminen ja elämän rajoittuneisuus.
”Poikkeustilanne on eristänyt ihmisiä toisistaan, mutta samalla se korostaa kuinka tarvitsemme toisiamme”, Perillä muistuttaa.
Rovaniemellä vuodesta 2018 toiminut Diakonissalaitoksen Vamos Rovaniemen yksikkö tukee koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevia nuoria. Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa Yhdessä osallisuuteen -hankkeessa Diakonissalaitos, Rovaniemen kaupunki ja Nuorten Ystävät ovat kehittäneet yhteistyömalleja heikoimmassa asemassa olevien nuorten tukemiseksi. Hankkeen toimintamalli Rovaniemellä on löytänyt sijansa osana paikkakunnan nuorille suunnattua palvelujärjestelmää.
Tiivistä verkostoyhteistyötä ja jo olemassa olevien palveluiden hyödyntämistä
Ryhmävalmennus on osa Yhdessä osallisuuteen -hankkeen palvelukokonaisuutta yksilövalmennuksen ja kotiin annettavan valmennuksen lisäksi. Ryhmävalmennus kulkee monen nuoren yksilövalmennuksen tukena – muutoksen matkalla kohti kuntoutus-, työ-, tai koulutuspolkuja. Valmennuksen tavoitteet laaditaan yhdessä omavalmentajan kanssa nuoren omien tarpeiden mukaan.
”Hanke on saanut verkostolta laajan asiantuntemuksensa nuorille tärkeisiin aiheisiin. Verkostotyöntekijät ovat lähteneet innolla kehittämään sekä toteuttamaan ryhmävalmennusta. Myös nuoret ovat antaneet monitoimijamallista positiivista palautetta”, kertoo valmentaja Marja-Leena Mourujärvi Diakonissalaitokselta.
Varsinaisten ryhmävalmennusjaksojen lisäksi nuorille on toteutettu “Volkkaria” eli Vamoksen olohuonetoimintaa sekä yhdessä etsivän nuorisotyön ja Klubitalo Roihulan kanssa eriteemaisia lyhyempiä ryhmävalmennuspilotteja.
”Näissäkin toteutuksissa on huomioitu nuorten omat toiveet. Teemaryhmiä on järjestetty yhdessä muiden toimijoiden kanssa yhdistäen mukaan myös heidän asiakaskuntaansa”, kertoo valmentaja Armi Lehto Nuorten Ystäviltä.
Luottamuksellisuus ja kunnioittava käytös ovat ehdottomia ryhmän arvoja
”Monelle ryhmävalmennukseen osallistuvalle nuorelle jo pelkästään tietoisuus ryhmään kuulumisesta voi luoda osallisuuden tunnetta ja vahvistaa kokemusta oman toiminnan merkityksestä. Useiden nuorten taustalta löytyy kokemusta koulukiusatuksi joutumisesta ja erilaisten yhteisöjen ulkopuolelle ajautumisesta”, kertoo valmentaja Mirka Kaukonen Rovaniemen kaupungilta.
Hänen mukaansa ryhmävalmennuksen lähtökohtana on luoda turvallinen ja hyväksyvä tila, jossa jokainen saa harjoitella osallistumista sosiaaliseen vuorovaikutukseen omien voimavarojensa mukaisesti. Turvallisuutta tuovat myös nuorten kanssa yhdessä laaditut säännöt.
”Ryhmässä on kannustava ja rohkaiseva ilmapiiri, joka antaa mahdollisuuden kokeilla sosiaalista kanssakäymistä toisten vastaavanlaisissa tilanteissa olevien nuorten kanssa ilman pelkoa syrjityksi joutumisesta”, Kaukonen toteaa ja jatkaa:
”Nuorilta saadun palautteen mukaan myös ryhmätilanteissa toisilta nuorilta saatu vertaisuuden kokemus koetaan tärkeäksi. Havainto siitä, ettei ole yksin ongelmiensa kanssa, auttaa vaikeuksista huolimatta jaksamaan eteenpäin.”
”Kokemusasiantuntijoiden vierailut ryhmävalmennuksessa, sekä heidän siellä jakamansa elämäntarinat antavat nuorille paitsi arvokasta kokemustietoa ja samastumisen kokemuksia, myös toivoa tulevasta”, pohtii Armi Lehto.
Riittävä tuki tuo onnistumisen kokemuksia
Hankkeen kohderyhmään kuuluvat nuoret ovat yhteiskunnallisesti heikoimmassa asemassa; elämäntilanteet ovat moninaisia ja vaikeudet ovat saattaneet kasaantua jo pidemmän aikaa.
”Valmennuksen onnistumisen edellytyksiä ovat nuoren oma motivaatio ja oma tahto lähteä tekemään asioita sekä luottamuksen syntyminen. Sekä yksilö- että ryhmävalmennuksessa valmentajien tärkeimpiä tehtäviä on saada nuoret motivoitumaan muutokseen ja motivaation ylläpitäminen sekä nuoren tukeminen muutoksen matkalla”, toteaa valmentaja Saila Lampela Nuorten Ystäviltä.
”Etenkin valmennuksen alkuvaiheessa nuoren voi olla vaikea sanoittaa omia tavoitteitaan. Tällöin omavalmentajan tehtävänä on auttaa nuorta löytämään konkreettiset tavoitteet”, tarkentaa valmentaja Outi Sassali Rovaniemen kaupungilta.
Koska valtaosa nuorista oireilee jollain tapaa psyykkisesti, on ryhmävalmennuksessa erityisen tärkeää tuoda tietoa esimerkiksi sosiaaliseen jännittämiseen liittyvistä ahdingonsietotaidoista tai ylipäätänsä keskustelun kautta hälventää mielenterveyden haasteisiin liitettyjä stigmoja.
”On kuitenkin tärkeää huomioida, että hankkeessa toteutettava valmennus ei ole hoidollista vaan toimii yhteistyössä nuorella mahdollisesti olevan terveydenhoidollisen kontaktin tukena”, jatkaa Sassali.
Koronapandemia rajoittaa, mutta mahdollistaa myös uudet työtavat
Tällä hetkellä maailmanlaajuisesti haastava koronapandemia ja sen tuomat rajoitteet haastavat myös Vamos Rovaniemen yksikössä toteutettavaa valmennusta, mutta samalla antavat mahdollisuuksia uusien työtapojen käyttöönottoon.
”Erityistilanteesta huolimatta nuoria ei jätetä yksin, nuorille tarjotaan sekä yksilö- että ryhmävalmennusta etäyhteyksien avulla samojen toimintamallien avulla kuin aiemminkin. Etävalmennuksen rinnalla nuorella on myös mahdollisuus saada valmennusta ulkona vaikkapa kävelylenkin aikana”, kiteyttää Armi Lehto.
Yhteyshenkilöt
Minna Kestilä-Suopajärvi
projektipäällikkö
Diakonissalaitos, Vamos Rovaniemi
050 502 2321
minna.kestila-suopajarvi@hdl.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Vamos – Rohkeasti ihmisarvon puolesta
Diakonissalaitoksen Rovaniemen Vamoksessa tuetaan koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien 16–29-vuotiaiden nuorten toiminta-, työkykyä sekä osallistumismahdollisuuksia. Erityisenä painotuksena on tavoittaa nuoria, jotka ovat jumiutuneet kotiin, eivätkä löydä tarvitsemiaan palveluita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos
Uusi päihdetyömalli tukee kehitysvammaisia – selkokielinen opas ja palvelupolku parantavat hoidon saavutettavuutta22.10.2025 09:01:21 EEST | Tiedote
Kehitysvammaisten päihdeongelmat jäävät usein tunnistamatta, ja palvelujärjestelmä ei kykene vastaamaan heidän erityistarpeisiinsa. Diakonissalaitos on vastannut tähän haasteeseen kehittämällä uuden päihdetyömallin, joka yhdistää selkokieliset menetelmät, palvelumuotoilun ja sektorirajat ylittävän yhteistyön.
Väkivaltaisen radikalisoitumisen ehkäisy vaatii luottamusta, ymmärrystä ja konkreettisia ratkaisuja20.10.2025 09:12:23 EEST | Tiedote
Yhä useammat ammattilaiset kohtaavat työssään väkivaltaiseen radikalisoitumiseen liittyviä ilmiöitä. Diakonissalaitos tarjoaa konkreettisia työkaluja ja menetelmiä, joilla voidaan tukea yksilöitä muutoksessa, ehkäistä väkivaltaistuneita asenteita ja vahvistaa yhteisöjen resilienssiä. Exit-työ on osa laajempaa yhteiskuntarauhan rakentamista, jossa ammattilaisten ja yhteisöjen rooli on keskeinen.
Kadulla ei kuntoudu – näillä keinoilla asunnottomuus poistetaan14.10.2025 13:34:03 EEST | Tiedote
Asunnottomien yötä vietetään perjantaina 17.10. Asunnottomien määrä kääntyi vuonna 2024 nousuun ensi kertaa sitten vuoden 2012. Samaan aikaan päihdetilanne kaduilla on pahentunut ratkaisevasti. Tilanne on haastava, mutta ratkaisujakin on, toteavat Diakonissalaitoksen ja Rinnekotien asiantuntijat.
Diakonissalaitos ja valtiovarainministeriön Avoin hallinto yhteistyöhön tulevaisuusvallan laajentamiseksi13.10.2025 14:00:17 EEST | Tiedote
Demokratia tarvitsee kaikkien ääntä. Diakonissalaitos ja valtiovarainministeriön Avoimen hallinnon toimintaohjelma aloittavat yhteisen kehittämistyön, jonka tavoitteena on saada haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten ääntä päätöksentekoon ja samalla linkittää Diakonissalaitoksen kehittämä osallistavan tulevaisuustyön malli osaksi valtionhallinnon kehittämistyötä.
Muistutus // Asunnottomien yön tutustumisretki: asunnottomuus lisääntyy ja päihdetilanne kaduilla raaistuu – mikä ratkaisuksi?9.10.2025 16:43:17 EEST | Kutsu
Asunnottomien määrä kääntyi vuonna 2024 nousuun ensi kertaa sitten vuoden 2012. Samaan aikaan päihdetilanne kaduilla on pahentunut ratkaisevasti. Tilanne on haastava, mutta ratkaisujakin on. Tervetuloa 16.10.2025 tutustumisretkelle näkemään ja kuulemaan, mitä on asunnottomien ja asunnottomuustyön arki tänä päivänä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



