Folkhälsan

Lucia-keräys uuteen ennätykseen

Jaa
Vuoden 2018 Lucia-keräys oli kaikkien aikojen menestyksekkäin. Keräystulos on 193 000 euroa, ja keräystuotot käytetään ennaltaehkäisevään työhön tukea tarvitsevien lapsiperheiden hyväksi.
Kuva: Askar Ibragimov/Folkhälsan.
Kuva: Askar Ibragimov/Folkhälsan.

Lucia-keräys päättyi 31.1.2019 ja saavutti uuden ennätyksen: vuoden 2018 keräystulos on 193 000 euroa (2017: 164 000 euroa, 2016: 148 000 euroa). Loistavan tuloksen ansiosta voimme tukea entistä useampia lapsiperheitä, joilla on vaikeuksia selviytyä arjestaan.

Lucia-keräyksen tuotot on ohjattu samaan tarkoitukseen vuodesta 2014 lähtien. Lapsiperheillä voi olla haastavaa monista eri syistä. Esimerkiksi köyhyys, sairaudet tai tukiverkoston puuttuminen lisäävät uupumisen riskiä monissa perheissä, vaikka halua ja kykyä hyvään vanhemmuuteen olisikin.

Varhainen välittäminen hyödyttää niin perheitä kuin yhteiskuntaakin: tuen ansiosta suuria toimenpiteitä ei välttämättä tarvita.

– Olemme sydämellisesti kiitollisia suurenmoisista avustuksista, joilla niin yksityishenkilöt, organisaatiot kuin yrityksetkin ovat tukeneet Folkhälsanin Lucia-keräystä, Samfundet Folkhälsanin toimitusjohtaja Georg Henrik Wrede sanoo.

– Jokainen avustus, niin pieni kuin suurikin, on äärimmäisen tärkeä työssämme tukea tarvitsevien perheiden puolesta. Lucia-keräys on tehokas ja turvallinen tapa antaa tukea sitä tarvitseville täällä koti-Suomessa. Vielä kerran – kiitos!

Vapaaehtoisten voimin

Suomen Lucia on sekä kulttuuriperinne että keräys. Lucia-koneisto koostuu monesta osasta ja mukana on lukemattomia ihmisiä. Perinteen ja keräyksen mahdollistavat niin Folkhälsanin, Ylen ja Hufvudstadsbladetin työntekijät kuin suuri joukko vapaaehtoisia.

– Olemme erittäin iloisia vahvasta omistautumisesta, jonka Lucia-perinne luo, Folkhälsans förbundin johtaja Viveca Hagmark sanoo.

– Meillä on suuri määrä vapaaehtoisia, jotka valjastavat aikansa ja osaamisensa järjestääkseen vierailuja sairaaloihin, päiväkoteihin, vanhainkoteihin, juhliin ja konsertteihin, ja me näemme, kuinka paljon nämä vierailut merkitsevät.

Lucia-neito on Lucia-keräyksen keulakuva, ja hän tekee yhdessä seurueensa ja Lucia-kuoron kanssa joulu–tammikuun aikana lähes 100 ikimuistoista vierailukäyntiä. Suomen Lucia-neito 2018 Elin Qvist kantaa muistoja mukanaan lopun elämäänsä.

– Aikani Lucia-neitona on ollut maaginen ja olen saanut todella monia ihania, elinikäisiä muistoja, Elin Qvist sanoo.

– Keräysennätys tuntuu todella upealta – kaikki, jotka ovat osallistuneet Lucia-keräykseen, ovat tehneet todella hyvän teon. Sydämelliset ja suuret kiitokset teille kaikille!

Lue lisää

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja antaa:


Eva-Maria Nystén
eva-maria.nysten@folkhalsan.fi
puh. 040 503 0876

Kuvat

Kuva: Askar Ibragimov/Folkhälsan.
Kuva: Askar Ibragimov/Folkhälsan.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Folkhälsan
Folkhälsan
Topeliuksenkatu 20
00250 Helsinki

09 315 000https://www.folkhalsan.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Folkhälsan

Nuorten hyvinvointia voidaan tukea tutkituin keinoin22.12.2021 15:09:49 EET | Tiedote

Tuoreen väitöskirjatyön tavoitteena on ollut selvittää luokkaopetuksena tapahtuvan tietoisuustaito-ohjelman vaikutuksia 12–15 -vuotiailla lapsilla ja nuorilla. Väitöskirjassa tutkittiin mm. ohjelman vaikutusta oppilaiden resilienssiin, masennusoireisiin, käyttäytymiseen ja terveyteen liittyvään elämänlaatuun. Vaikka näyttöä on vielä rajallisesti, ovat nämä tulokset rohkaisevia ja viittaavat siihen, että tietoisuustaitojen opettamisesta kouluissa on hyötyä.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye