Lukijoiden rakastamia Tammen lastenkirjoja pian saatavilla Suomen kirjastoissa
3.9.2018 09:00:00 EEST | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote

Kirjastoista kysytään säännöllisesti vanhempaa kirjallisuutta ja tämä korostuu etenkin lastenkirjallisuuden kohdalla. Vanhemmat haluavat usein lukea lastensa kanssa samoja kirjoja, mitä ovat lukeneet itse lapsina. Kirjastoissa nämä vanhemmat kirjat alkavat olla nykyään loppuun luettuja ja korvaavia kappaleita ei aina saada. Tammen ja kirjastojen yhteistyöhankkeessa luodaan malli, jonka avulla klassikoista saadaan joustavasti uusintapainoksia kirjastoihin kaikkien ulottuville ja lainattaviksi. Samalla kampanja kannustaa perheitä lukemaan yhdessä ja jakamaan lukemisen ilon yli sukupolvien.
”Kirjakauppojen tarjonta painottuu luonnollisesti uutuuksiin, mutta kirjastoissa voidaan tarjota asiakkaille myös vanhempia, lukijoiden toivomia kirjoja. Tämä on mahtava mahdollisuus kirjastoille saada kokoelmiinsa niiltä osin täydennystä! Yhteishankintapilotti on myös loistava esimerkki kirjastojen kyvystä tehdä yhteistyötä yli kuntarajojen. Olen todella iloinen, että niin moni kirjasto oli lyhyellä varoitusajalla mukana ja antoi ehdotuksia äänestettävistä kirjoista”, toteaa Helsingin kaupunginkirjaston Aineisto- ja metatietoyksikön päällikkö Virva Nousiainen-Hiiri.
”Yhteistyö kirjastojen kanssa on tärkeä, uusi avaus, jonka avulla Tammen lastenkirjallisuuden aarteet löytävät uusia lukijasukupolvia eri puolilta Suomea. Haluamme kannustaa vanhempia, isovanhempia ja kaikkia aikuisia löytämään lapsuuden suosikkikirjansa ja lukemaan ja kokemaan niitä yhdessä lasten kanssa. On erityisen hienoa, että tänä vuonna 75-vuotisjuhlaansa viettävä Tammi voi olla aloitteen tekijänä yhdessä Helsingin kaupunginkirjaston kanssa näin tärkeässä asiassa”, iloitsee Tammen lasten- ja nuortenkirjojen kustantaja Saara Tiuraniemi.
Jokainen voi vaikuttaa osallistumalla nettiäänestykseen, joka on avoinna 3.-30.9.2018. Mukana äänestyksessä on suomenkielistä vanhempaa kirjallisuutta mm. Mikko Mallikkaita, Viisikoita, Neiti Etsiviä sekä Teemu ja Sanna -sarjaa. Äänestyksen 10 suosituimmasta kirjasta otetaan uusintapainos, joita kirjastot voivat tilata.
Äänestykseen pääsee tästä linkistä: https://kyselyt.kirjastot.fi/index.php/424855?lang=fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Virva Nousiainen-Hiiri
Yksikön päällikkö
Helsingin kaupunginkirjasto, Aineisto- ja metatietoyksikkö
puh. 050 402 5813
Saara Tiuraniemi
Kustantaja
Kustannusosakeyhtiö Tammi, Lasten- ja nuortenkirjallisuus
puh. 0400 873 335
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kirjasto on ideoiden ja ajatusten rikastamo!
Helsingin kaupunginkirjasto on Suomen suurin yleinen kirjasto ja yleisten kirjastojen keskuskirjasto.
Helmet on pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen kirjastoverkko - Helsinki Metropolitan Area Libraries. Siihen kuuluvat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginkirjastot.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingfors gör en enkät för att kartlägga invånarnas erfarenheter av våld i nära relationer och tillgången till hjälp21.9.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad vill förbättra identifieringen av våld i nära relationer och tillgången till hjälp i ett tidigt skede. Invånarnas svar används i arbetet med att förebygga våld i nära relationer och i utvecklingen av tjänsterna. Enkäten kan besvaras anonymt av alla Helsingforsbor över 18 år.
Helsinki selvittää kyselyllä asukkaiden kokemuksia lähisuhdeväkivallasta ja avun saannista21.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki haluaa vahvistaa lähisuhdeväkivallan tunnistamista ja varhaista avun saamista. Asukkaiden vastauksia hyödynnetään lähisuhdeväkivallan ehkäisytyössä ja palvelujen kehittämisessä. Kyselyyn voivat vastata nimettömästi kaikki 18 vuotta täyttäneet helsinkiläiset.
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 22.9.202617.9.2026 13:31:22 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksen 22.9.2026 esityslista on julkaistu. Kokouksessa käsitellään muun muassa lausuntoa kaupungin talonrakennushankkeiden ohjelmasta vuosille 2027–2035 sekä katsausta valmisteilla olevaan taiteen perusopetuksen lakiuudistukseen.
Päätöstiedote: nuorisojaoston kokous 15.9.202615.9.2026 17:46:57 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston 15.9.2026 kokouksen päätöstiedote on julkaistu. Nuorisojaosto jätti Pelikan ry avustusasian pöydälle.
Helsinki vahvistaa yhdenvertaisuutta liikuntapaikoillaan turvallisemman tilan periaatteilla15.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin liikuntapalvelut on ottanut käyttöön turvallisemman tilan periaatteet sisäliikuntapaikoillaan ja maauimaloissaan. Periaatteiden tavoitteena on varmistaa, että jokainen asiakas voi tuntea olonsa tervetulleeksi, arvostetuksi ja turvalliseksi liikkuessaan riippumatta esimerkiksi iästä, taustasta, toimintakyvystä, ulkonäöstä tai muista henkilökohtaisista ominaisuuksistaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme









