Lukuvuoden parhaat opettajat ovat vaativia, välittäviä ja työelämälähtöisiä

Vaasan ammattikorkeakoulu ja opiskelijakunta VAMOK ovat palkinneet opettajat, jotka ovat kuluneen lukuvuoden aikana osoittautuneet vuoden opetuksen huipuiksi. Vuoden parhaiksi valittiin lehtorit Susanna Weber, Heidi Skjäl sekä Jari Koski. Jokaisesta koulutusalasta, tekniikasta, liiketaloudesta ja sosiaali- ja terveysalalta, valittiin yksi lehtori.
– Tämä on paras palaute mitä opettaja voi saada, Weber, Skjäl ja Koski kiittelevät.
Jo perinteeksi muodostuneen stipendinjaon ja palautteen keräyksen suoritti VAMOK ja palkitut opettajat valittiin opiskelijoiden äänestyksen ja erityisesti heidän antamansa sanallisen palautteen perusteella. Vuoden parhaimpia opettajia kuvailtiin vaativiksi, välittäviksi, työelämälähtöisiksi ja avoimiksi rakentavalle palautteelle.
Opettajan innostus tarttuu opiskelijoihin
Sote-alan vuoden opetuksen huipuksi valittu lehtori SusannaWeber on kolmikon tuorein tapaus, sillä hänellä on nykyisessä lehtorin pestissään takana vasta ensimmäinen kokonainen lukuvuosi. Weberin opetustyyliä ylistettiin palautteissa innostavaksi, avoimeksi ja opiskelijalähtöiseksi. Palautteiden mukaan Weber antaa tilaa keskustelulle, ja ryhmän jäsenet ovat hyväksyttyjä omina persooninaan.
– Haluan tukea opiskelijoita ammatillisessa kasvussaan kohtaamisen ammattilaisina, mitä pyrin välittämään myös oman työni kautta. Opiskelijoiden palaute on minulle erityisen tärkeää. Haluan panostaa myös kansainvälisyyteen: olimme sosiaalialan opiskelijoiden kanssa ensimmäistä kertaa neljän maan korkeakoulujen yhteisen Erasmus-hankkeen tiimoilta Saksassa. Ensi vuonna jatkamme uusien opiskelijoiden kanssa Belgiaan, Weber iloitsee.
Liiketalouden koulutusalalta diplomin sai vastaanottaa lehtori Heidi Skjäl, jota kiiteltiin pirteäksi ja positiiviseksi persoonaksi ja joka inspiroi ja kannustaa opiskelijoita yltämään parhaimpaansa kovillakin, työelämässä tiukasti kiinni olevilla haasteilla:
– Opiskelijat ovat olleet ihailtavan avoimia kaikille tehtäville, kuten niin sanotuille kylmäsoitoille: Haastoin ensimmäisen vuoden opiskelijat myymään puhelimitse Vaasa Run -tapahtuman lippuja, mikä oli jännittävä, mutta loppujen lopuksi hyvinkin antoisa ja opettavainen kokemus, Skjäl kertoo.
Työelämään opiskelijat pääsivät tiukasti kiinni Skjälin VAMK goes Diili -kurssilla, jossa tarkoituksena oli laatia somesuunnitelmat vaasalaisille pienyrityksille. Tuomarit kurssille saatiin suoraan työelämästä ja yhteistyötä käytiin laajasti koko kurssin ajan niin opettajien, opiskelijoiden, yritysten kuin muidenkin asiantuntijoiden kanssa.
Korona haastoi etsimään uudenlaisia opetustapoja
Tekniikan alan parhaaksi opettajaksi valitun Jari Kosken opetustyyliä kehuttiin palkintoperusteissa kannustavaksi, asiantuntevaksi ja työelämään helposti soveltuvaksi. Erikoismaininnan Koski sai opiskelijoiltaan siitä, että hänellä on samankaltaiset työskentelyajat opiskelijoidensa kanssa: jos joku sattuu lähettämään sähköpostia illalla tai alkuyöstä, saattaa hän saada Koskelta vastauksen saman tien.
Viisitoista vuotta opettajana työskennellyt Koski piti koronavuoden etäopetusvaatimusta hyödyllisenä ja mielenkiintoisena haasteena, joka sai tarkastelemaan opetusta uudella tavalla. Tutuksi kävivät niin videoluennot, etäluennot kuin verkkotentitkin lähiopetusharjoitusten lisäksi.
– Tyyliini kuuluu, että haluan vääntää tietyt asiat opiskelijoille rautalangasta, jotta he oppivat tärkeimmät asiat kursseillani tosi hyvin. Tällä tavalla päästään parhaiten sisälle työelämään, kun vankka pohja uuden oppimiselle on rakennettu jo opiskeluiden aikana, kertoo Koski, joka ehti työskennellä ennen lehtorin uraansa 15 vuotta ABB:llä.
Kesällä opettajat ottavat ilon irti rennosta lomailusta
Kun lukuvuosi on päättynyt, opettajatkin saavat vihdoin höllentää otettaan ja rentoutua, jolloin on vuorossa perheen kanssa oleilua ja sukujuhlia. Skjäl aikoo myös viettää aikaa agilitykentällä koiriensa kanssa ja kuntoilla. Weberin kesästä puolet taas kuluu Saksassa, jossa perheen toinen koti sijaitsee. Koski taas aikoo viettää kesänsä vaasalaisittain tyypilliseen tapaan – saaristossa:
– Vietän koko kesäni mökkeillen Vaasan saaristossa. Siellä riittää valtavasti rakennus- ja kunnostamisprojekteja, joten tekemistä kyllä riittää, Koski summaa.
Lukuvuosi on päättynyt ja lehtorit enää viimeistelevät lukuvuoden töitään. Kiitoksena alueen organisaatioille kolmikko ylistää kuluneen lukuvuoden aikana käytyä yhteistyötä:
– Työelämä on jälleen kerran ollut upeasti mukana sekä julkisella että yksityisellä sektorilla tukemalla opiskelijoitamme ja heidän oppimistaan. Vaasan alueen yritykset ovat hienosti tiedostaneet, että koulutamme osaajia suoraan heidän tarpeisiinsa. Yhteistyöstä hyötyvät niin opiskelijat, yritykset kuin myös Vaasan ammattikorkeakoulu hedelmällisellä tavalla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna JussilaViestinnän ja markkinoinnin asiantuntija
anna.jussila@vamk.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistuu kansainvälisiä ja asiantuntevia insinöörejä, tradenomeja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja sosionomeja. Työelämälähtöiset opintomme ja elinvoimainen Vaasan seutu varmistavat erinomaiset työllistymisen mahdollisuudet. Opiskelijoita on noin 3700 ja henkilöstöä 200.
VAMK painottaa koulutuksessaan energiatehokasta tekniikkaa, vientiteollisuuden liiketoimintaosaamista ja moderneja sosiaali- ja terveyspalveluja. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen korkeakoulujen sekä seudun energiateknologian keskittymän kanssa, joka on Pohjoismaiden merkittävin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
Tekoälyä pk-yritysten liiketoiminnan tueksi – maksuton verkkokurssipilotti27.6.2025 07:33:00 EEST | Tiedote
Tekoälyn käyttö liiketoiminnassa yleistyy nopeasti sen tarjoamien mahdollisuuksien ansiosta. Vaasan ammattikorkeakoulun ja Vaasan yliopiston yhteinen AI2Business-hanke tarjoaa verkkopohjaisen itseopiskelumateriaalin, jonka avulla yritykset voivat tunnistaa tekoälyn hyödyntämismahdollisuuksia omassa toiminnassaan.
Tuotantotalouden insinöörikoulutus alkaa VAMKissa25.6.2025 07:19:00 EEST | Tiedote
Vaasan ammattikorkeakoulu aloittaa tuotantotalouden insinöörikoulutuksen vastatakseen Vaasan alueen energiaklusterin työvoimatarpeisiin. Valtioneuvoston päätös tukee alueen teollisuuden kasvua ja VAMKin roolia kilpailukyvyn ja kestävän kehityksen edistäjänä.
AIMday tuo yhteen työelämän, opiskelijat ja AMK-asiantuntijat16.6.2025 07:21:00 EEST | Tiedote
Vaasan ammattikorkeakoulu edistää innovatiivista yhteistyötä ottamalla käyttöön AIMday-konseptin ensimmäisenä suomalaisena korkeakouluna. Uppsalan yliopistossa kehitetty AIMday yhdistää korkeakoulut ja yritykset ratkaisemaan ajankohtaisia haasteita matalalla kynnyksellä. VAMK käynnistää AIMday-toiminnan syksyllä 2025.
AIMday brings together working life, students, and university experts16.6.2025 07:21:00 EEST | Press release
Vaasa University of Applied Sciences promotes innovative collaborations by implementing the AIMday concept as first university in Finland. AIMday, developed by Uupsala University, connects universities and companies to solve current challenges with low threshold. VAMK’s AIMday activities start in the autumn 2025.
Kansainvälinen yhteistyö tukee uramuutoksia ja uraohjausta2.6.2025 07:23:00 EEST | Tiedote
Nykyinen työelämä asettaa erilaisia muutospaineita niin töissä oleville ja töitä etsiville yksilöille, kuin heitä tukeville ammattilaisille. Vaasan ammattikorkeakoulun koordinoimassa kansainvälisessä hankkeessa autetaan yksilöitä urapolun eri vaiheissa ja tarjotaan käytännön tukea ammatillisen polun suunnitteluun. Erityisesti tuetaan henkilöitä, joilla on sosiaalinen ja taloudellinen syrjäytymisen riski
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme