Lumikuningatar-jääshow hakee esityksiin kymmeniä taitoluistelijoita ja jääkiekkoilijoita avoimella haulla
11.3.2021 13:00:00 EET | Tampere-talo Oy | Tiedote

Esiintyjiä haetaan Lumikuningatar-esitykseen Tampereelle noin kymmeneen tehtävään. Samalla haetaan esiintyjiä jo mahdollisiin kansainvälisiin esityksiin kaikkiaan noin 40-45 rooliin. Haku tapahtuu täyttämällä sähköinen hakulomake ja lähettämällä video työryhmälle, joka vastaa esiintyjien valitsemisesta ja kutsumisesta varsinaiseen koe-esiintymiseen huhtikuussa. Jääshow’n tuottavat Tampere-talo ja Kantelinen Company.
- Haemme esiintyjiä esimerkiksi tarinassa hyvin keskeisessä roolissa olevaan Kain tehtävään. Kansainvälisiin esityksiin haemme luistelijoita myös muihin päärooleihin. Esiintyjiksi haetaan myös pariluistelu- ja jäätanssipareja. Haluamme mukaan jääkiekkoilijoita ja taitoluistelijoita kaikista ikäryhmistä, joilla on taitoja sekä intohimoa luistelun kautta tapahtuvaan ilmaisuun, kertoo Tampere-talon toimitusjohtaja ja hankkeen päätuottaja Paulina Ahokas.
Kansainväliselle kiertueelle hakevilta toivotaan vähintään englannin kielen alkeet ja vähintään 18 vuoden ikä. Kotimaan esityksissä vastaavaa ikärajaa ei ole.
Haku rekisteröidään lomakkeella ja mukaan liitetään linkki hakijan koe-esiintymisvideoon. https://ssl.eventilla.com/event/jMNOB/FI
Lumikuningatar-esitysten lipunmyynti alkoi maanantaina 22. helmikuuta. Esitykset ovat saaneet innostuneen vastaanoton ja liput ovat liikkuneet vilkkaasti. Katsojia tulee ympäri Suomen ja kiinnostusta on ollut myös kansainvälisesti. Pidempää matkaavia katsojia varten rakennetaan matka- ja elämyspaketteja, joiden kumppanina toimii Elämys Live.
Pressikuvia, julkaisuvapaat:
https://tamperetalo.kuvat.fi/i/4AKWrGcBwkhyQs3mPNH7dCZ95f2aejXS
Uutinen 8.3.2021 Elämys Live kumppaniksi: https://lumikuningatar.fi/2021/03/08/elamys-live-lumikuningatar-jaabaletin-viralliseksi-vip-pakettien-kumppaniksi-ja-matkanjarjestajaksi/
Uutenavuotena 2022 maailmanensi-iltansa saava Lumikuningatar-jääbaletti on Pohjoismaiden kaikkien aikojen suurin jääshow. H.C. Andersenin rakastettu klassikkotarina nähdään nyt ensimmäistä kertaa jäällä koko perheelle tuotettuna suurtuotantona. Luvassa on hengästyttävän upea audiovisuaalinen kokonaistaideteos, jonka Suomen esityksiä tähdittävät maamme kansainvälisesti nimekkäimmät taitoluistelijat ja jääkiekkoilijat: Kiira Korpi, Laura Lepistö, Susanna Rahkamo, Petri Kokko, Mila Kajas ja muodostelmaluistelujoukkue Marigold IceUnity sekä Marko Anttila, Niklas Hagman, Jenni Hiirikoski ja Pekka Saravo. Hankkeen tuottajat, tapahtumayhtiö Tampere-talo Oy sekä Kantelinen Company Oy, ovat koonneet jäätuotantoon nimekkäiden luistelutähtien lisäksi esittävän taiteen kansainväliset huiput valosuunnittelusta ja ohjauksesta käsikirjoitukseen ja puvustukseen. Klassikkotarina Lumikuningattaresta saa jäällä uuden sovituksen, jonka sävellyksestä vastaa Tuomas Kantelinen, ohjauksesta ja koreografiasta Reija Wäre, visuaalisuudesta Mikki Kunttu, pukusuunnittelusta Erika Turunen ja jääkoreografiasta Anu Oksanen.
Yhteyshenkilöt
Paulina AhokasToimitusjohtajaTampere-talo Oy
Puh:03 243 4100paulina.ahokas@tampere-talo.fiSuvi LeinonenOhjelmapäällikköTampere-talo Oy
Klassinen musiikki, ooppera, baletti, tanssi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampere-talo-konserni on ohjelmistoltaan, tapahtumiltaan ja kävijämäärältään Suomen suurin ja monipuolisin tapahtumayhtiö. Tampere-talo Oy jakaantui 1.1.2024 kahdeksi yhtiöksi. Uudessa yhtiömallissa emoyhtiönä toimii kulttuurin ja taiteen edistämiseen keskittyvät Tampere-talo Oy ja tytäryhtiönä kaupalliseen toimintaan keskittyvä Talo Events Oy sekä sen aputoiminimi Tampere Live.
Toimimme Tampere-talossa ja Tuulensuun Palatsissa sekä tuotamme tapahtumia ja konsertteja myös näiden tilojen ulkopuolella ympäri Suomea. Tapahtumamme sisältävät mm. balettivierailuita, oopperaa, lastenkulttuuria, rock- ja pop-konsertteja, messuja, kokouksia, konferensseja, yritystapahtumia, seminaareja ja kansainvälisiä kongresseja.
Vuonna 2024 Tampere-talo-konsernin liikevaihto ja liiketoiminnan muut tuotot olivat 28,6 miljoonaa euroa. Vuodessa järjestimme yli 930 tapahtumaa, palvelimme yli 552 000 tyytyväistä kävijää ja tuotimme Tampereen talousalueelle 98 miljoonaa euroa tapahtumatuloa.
Tampere-talo Oy on perustettu 1987 ja ovet avattiin yleisölle 1990. Tampere-talo Oy:n sekä Talo Events Oy:n toimitusjohtaja on Paulina Ahokas ja hallituksen puheenjohtaja on Kalervo Kummola.
Talossa toimivat lisäksi täysimittainen sinfoniaorkesteri Tampere Filharmonia, à la carte -ravintola Tuhto ja maailman ainoa Muumimuseo. Talon yhteydessä palvelee Courtyard by Marriott -hotelli.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampere-talo Oy
Tampereen Kirjafestareiden ohjelma julkistetaan 11.11. – mukana uusi koululaisten Lukeva Tampere -päivä3.11.2026 12:38:50 EET | Kutsu
Tampereen Kirjafestarit julkistaa tämän vuoden ohjelmansa keskiviikkona 11.11. klo 14–16 Tampere-talossa. Tervetuloa paikalle!
Oopperagaala: Karita Mattila ja Tommi Hakala tähdittävät juhlakonsertteja Tampere-talossa 4. ja 5. joulukuuta22.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kapellimestari Mikko Franck, sopraano Karita Mattila ja baritoni Tommi Hakala nousevat joulukuussa 2026 lavalle Tampere Filharmonian ja Tampereen Oopperan kuoron kanssa kahdessa Oopperagaala-konsertissa Tampere-talossa. Konserttien ohjelma tuo yleisön kuultavaksi oopperan suuria tunteita ja unohtumattomia näyttämöhetkiä Verdistä ja Wagnerista Pucciniin, Janáčekiin ja Sibeliukseen.
Estonian National Opera and Ballet brings The Sleeping Beauty ballet to Tampere Hall, with music performed by the Tampere Philharmonic Orchestra20.10.2026 13:02:01 EEST | Tiedote
The Estonian National Opera and Ballet brings Tchaikovsky’s The Sleeping Beauty to Tampere Hall on 12–13 November 2027. The music for this enchanting ballet classic will be performed by the Tampere Philharmonic Orchestra. There will be three performances, with tickets going on sale on Thursday, 22 October at 9 am.
Viron Kansallisoopperan ja -baletin Prinsessa Ruusunen vierailee Tampere-talossa – musiikin tulkitsee Tampere Filharmonia20.10.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Viron Kansallisooppera ja -baletti tuo Tampere-taloon Tšaikovskin Prinsessa Ruusunen -baletin 12.–13. marraskuuta 2027. Satumaisen balettiklassikon musiikin tulkitsee Tampere Filharmonia. Esityksiä on kolme, ja niiden liput tulevat myyntiin torstaina 22. lokakuuta klo 9.
Paikalliset kirjailijat vahvasti edustettuna Tampereen Kirjafestareilla – mukana myös kaksi uutta kirjallista klubia, Pirkkalaiskirjailijoiden Sitaattiklubi ja Juha Itkosen luotsaama Sivistysklubi20.10.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen Kirjafestareiden 2026 koko ohjelma julkistetaan Tampere-talossa 11. marraskuuta. Maamme nimekkäimpien kirjailijoiden, juuri palkittujen Finlandia-voittajien ja Tulenkantaja-palkinnon saajan julkistuksen lisäksi Kirjafestareilla tavataan monia tamperelaisia kirjailijoita heidän ”kotikentällään”. Tampereen seudun kaunokirjailijoiden yhdistyksen Pirkkalaiskirjailijoiden Sitaattiklubi vierailee Kirjafestareilla lauantaina 28.11. osana festariohjelmaa. Kirjafestareiden lauantain jatkoja juhlitaan Tampere-talon maksuttomalla Aulaklubilla Juha Itkosen luotsaamalla Sivistysklubilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

