Luomuksen kävijämäärät kasvussa 2018
9.4.2019 14:35:34 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote

Erityisesti Luomukseen kuuluvat kasvitieteelliset puutarhat kasvattivat kävijämääriään.
Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneilla ja ulkopuutarhassa vieraili arviolta yhteensä noin 84 000 kasveista kiinnostunutta kävijää. Ulkopuutarhan osalta kävijämäärä on arvio, sillä sinne on toistaiseksi vapaa pääsy eikä kävijämääriä lasketa.
Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa kävijöitä oli noin 18 000. Kumpulan kausi käynnistyi jo perinteiseen tapaan biologian opiskelijoiden perhetapahtumalla, Vappushokkelolla, joka houkutteli paikalle lähes 2800 vierasta.
Luonnontieteellisessä museossa vieraili viime vuonna runsaat 164 000 henkeä.
Vuoden 2018 kesä oli poikkeuksellinen pitkine hellejaksoineen, mikä varmasti osaltaan lisäsi kävijämääriä. Lisäksi uudistettu Kaisaniemen ulkopuutarha oli edeltävien vuosien rakennustöiden jälkeen koko vuoden avoinna yleisölle kuten kasvihuoneetkin, jotka olivat 2017 kesällä suljettuina lähes kaksi kuukautta korjaustöiden vuoksi.
Kaisaniemen uudistuneen ulkopuutarhan suosituille kesäopastuksille osallistui ennätykselliset 3 600 kasveista kiinnostunutta kävijää.
Kaisaniemessä järjestetyssä Lummeyö -tapahtumassa jännitettiin yli 800 hengen voimin jättilumpeen kukintaa. Nuppu ei kuitenkaan suostunut avautumaan yleisön läsnä ollessa, vaan vasta seuraavana yönä. Tämä ei yleisöä haitannut ja lumme-innostus jatkui vielä tapahtuman jälkeenkin.
Kumpulan puutarhaan kävijöitä houkutteli moni-ilmeisen puutarhan ja hellekesän lisäksi uusi kahvilatoimija (kesäkahvila Kumpu), sekä puutarhan tapahtumissa ja muutamana päivänä kuukaudessa avoinna olleet geologiset kokoelmat, jotka sijaitsevat komeassa pääkartanorakennuksessa. Toukokuun alussa alkavalla kesäkaudella kokoelmiin pääsee kurkistamaan aiempaa useammin. Aukioloajat ja kaikki Luomuksen tapahtumat lisätietoinen löytyvät Luomuksen sivuilta.
Myös erilaiset yleisökohteissa järjestetyt tapahtumat, työpajat ja tietoiskut houkuttelivat kävijöitä vuoden aikana.
– Luomuksella on myös varsin kattava tarjonta tilattavia opastuksia, joilla freelance-oppaamme johdattelevat luontotiedon pariin niin päiväkotilapsia, kuin eri-ikäisiä koululaisia ja moninaisia aikuisryhmiä, kertoo Leena Gustavsson, Luomuksen yleisöpalvelupäällikkö.
Luomuksen opastuksia varattiin viime vuonna lähes 900. Tilatuilla opastuksilla, pääsymaksun hintaan sisältyvillä ja ilmaisilla opastuksilla, työpajoissa sekä koulujen talvi- sekä syyslomatapahtumissa vieraili vuoden aikana kaikkiaan runsaat 35 000 henkilöä.
– Kiinnostus luontoa, luontotietoutta ja -tutkimusta kohtaan on ylipäätään kasvussa. Vaikuttavina tekijöinä ovat julkisessa keskustelussa vahvasti esillä olevat isot teemat kuten ilmastonmuutos ja kuudes sukupuuttoaalto, sekä ihmisen rooli tässä kaikessa, jotka puhuttavat yhä laajemmin. Luomus tarjoaa elämyksiä ja tutkittua tietoa aiheesta, toteaa Leif Schulman, Luomuksen johtaja.
Luomuksen yleisökohteiden sijainnit, aukioloajat, pääsymaksut ja muut tiedot löytyvät osoitteesta luomus.fi. Luomus on osa Helsingin yliopistoa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johtaja Leif Schulman, p. 02941 28884
Yleisöpalvelupäällikkö Leena Gustavsson, p. 02941 28856
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Viestinnän asiantuntija Marjaana Lindy, marjaana.lindy@helsinki.fi
Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS on Helsingin yliopiston erillislaitos, joka säilyttää ja ylläpitää luonnontieteellisiä kansalliskokoelmia sekä harjoittaa niihin liittyvää tutkimusta.
Laajat kokoelmat koostuvat eläin-, kasvi-, sieni-, kivi- ja fossiilinäytteistä. Elävät kasvikokoelmat sijaitsevat kahdessa kasvitieteellisessä puutarhassa ja ajoituslaboratorio Kumpulan tiedekampuksella.
Luomuksen kokoelmiin pääsee tutustumaan kolmessa yleisökohteessa Helsingissä: Luonnontieteellisessä museossa sekä Kaisaniemen ja Kumpulan kasvitieteellisissä puutarhoissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Ihmisen suhtautuminen petoihin määrittelee yhteiselon mahdollisuuksia1.4.2026 12:33:26 EEST | Tiedote
Hyeenat ja karja saattoivat elää samoilla alueilla, jos ihminen suhtautui petoihin sallivasti, paljasti Keniassa tehty tutkimus
Ilves sopeutuu taitavasti monimuotoisiin metsäympäristöihin30.3.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Ilves liikkuu ketterästi Suomen vaihtelevassa elinympäristöjen mosaiikissa, mutta suosii silti selvästi lahopuuta sisältäviä metsiä ja maastoltaan vaihtelevia alueita. Helsingin yliopiston uusi tutkimus osoittaa, kuinka taitavasti tämä suurpeto tasapainoilee ihmisen muokkaamien alueiden ja luonnonympäristöjen välillä.
Helsingin yliopiston arvopaperisijoitukset päihittivät verrokkinsa – tieteen ohjaamana27.3.2026 09:02:03 EET | Tiedote
Helsingin yliopiston arvopaperisijoitukset ovat vuodesta 2019 alkaen tuottaneet vuosittain noin kaksi prosenttiyksikköä vertailuindeksiään ja vertailuryhmäänsä paremmin – ja niiden hiilijalanjälki on vähentynyt noin puoleen. Tieteeseen nojaava strategia lunastaa lupauksensa sekä tuoton että kestävyyden mittareilla.
J. V. Snellman -palkinto kirkkohistorian professori Tuomas Heikkilälle26.3.2026 19:00:00 EET | Tiedote
Helsingin yliopisto on myöntänyt J. V. Snellman-tiedonjulkistamispalkinnon professori Tuomas Heikkilälle tunnustuksena ansiokkaasta tieteellisen tiedon välittämisestä. Heikkilä on tehnyt merkittävää yhteiskunnallista työtä erityisesti popularisoimalla historiantutkimusta.
Helsingin keskustakampuksesta kehitetään ainutlaatuinen tieteen, kulttuurin ja kaupunkielämän keskus26.3.2026 09:30:02 EET | Tiedote
Helsingin yliopisto ja Helsingin kaupunki vahvistavat yhteistyötään keskustakampuksen kehittämisessä. Yliopistonkatua ja Fabianinkatua kehitetään vehreiksi tieteen, oppimisen, kaupunkielämän ja kulttuurin yhdistäviksi pihakaduiksi Helsingin keskustan elinvoiman vahvistamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
