Luonnon valo - Susanna Alavan voimakuvia lähiluonnosta

”Kameran objektiivin avulla sukellan omaan taikamaailmaani. Saatan intoutua tutkimaan, miten pieni vihreä lehtiverho luo suojaisen turvapaikan”, kertoo Alava kuvaamisestaan. Sattumalla on iso rooli Alavan kuvien synnyssä, ja hän on huomannut kuvaamiseen liittyvän vahvoja tunnekokemuksia.
Alavalla todettiin krooninen syöpäsairaus vuonna 2006. Retkeily ja luontokuvaus ovat tuoneet voimaa ja sisältöä hänen elämäänsä. ”Kaikki eivät parane syövästä, mutta sen kanssa voi elää kohtuullisen hyvää elämää”, toteaa Alava.
Lähiluonnon pieniä ihmeitä eli lähi- ja makrokuvia Alava on kuvannut paitsi luonnossa myös kotikutoisessa ministudiossaan. Tunnelmallisia maisemia hän on tallentanut päällekkäisvalotusta ja liikautustekniikkaa hyväksi käyttäen. Alavan tapa kuvata on kokeilevaa ja hän pyrkii oppimaan koko ajan uutta.
Digivalokuvausta Alava on harrastanut ja opiskellut reilut kymmenen vuotta. Valokuvataiteilija Hanna Råstin ohjaamassa Oma valokuvaprojektini -ryhmässä hän on ollut mukana kolme vuotta. Ryhmästä Alava kokee saaneensa tukea ja ohjausta valokuvaukselliseen ilmaisuunsa.
Alavan kuvat ovat menestyneet Vuoden Luontokuva -kilpailussa, jossa toinen sija tuli kuvalla ”Maaginen valo” vuonna 2020. Yleisö valitsi kuvan myös suosikkikuvakseen. Lisäksi Alavan kuvat ovat saavuttaneet kolme semifinaalipaikkaa samassa vuosittain järjestettävässä Suomen luontoa esittelevässä luontovalokuvauskilpailussa.
Villa Elfvikin luontotalo (Elfvikintie 4) on avoinna ma-pe klo 9–15, sunnuntaisin ja arkipyhinä klo 10–16. Luontotalo on suljettu joulunpyhinä 24.-26.12.2022. Café Elfvik palvelee sunnuntaisin ja arkipyhinä luontotalon aukioloaikoina. Luontotaloon ja näyttelyyn on vapaa pääsy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Susanna Alava, puh. 041 433 5101, susanna.alava@gmail.com
Villa Elfvikin luontotalo, puh. 043 826 5253, villaelfvik@espoo.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Villa Elfvikin luontotalo kuuluu Espoon ympäristö- ja rakennusvalvontakeskuksen ympäristönsuojelun palvelualueeseen.
Ympäristönsuojelun palvelualue edistää ympäristövastuullisuutta Espoossa vaalimalla ja parantamalla luonnon monimuotoisuutta ja toimintakykyä, ennaltaehkäisemällä ja korjaamalla ympäristöhaittoja sekä lisäämällä ympäristötietoisuutta ja kannustamalla vaikuttamaan.
Seuraa meitä somessa:
www.instagram.com/villaelfvik
www.facebook.com/espoonymparistonsuojelu
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tee oma taidereitti: EMMA – Espoon modernin taiteen museon julkiset taideteokset löytyvät nyt Espoon kaupungin karttapalvelusta18.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
EMMAn taide ulottuu ympäri Espoon kaupunkia. Yhteensä 70 julkista taideteosta on kaikkien kaupunkilaisten saavutettavissa eri puolilla Espoota ja määrä tulee täydentymään. Kesäkuun alussa teokset on lisätty Espoon kaupungin avoimeen karttapalveluun yhteistyössä Espoon kaupunkitekniikan keskuksen kanssa. Taide kaupungilla -karttapalvelun tavoitteena on parantaa tiedon jakamista ja teosten löydettävyyttä.
Kaupunginhallitus: Espoontorin asemakaavan muutos mahdollistaa asemanseudun kehittämisen16.6.2025 19:55:34 EEST | Tiedote
Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa Espoontorin kauppakeskuksen laajentaminen hypermarketilla, lisätä asuntorakentamista sekä kehittää asemanseutua joukkoliikenteen solmukohtana.
Konserni- ja tilajaosto kokoontui ensimmäistä kertaa16.6.2025 14:06:20 EEST | Tiedote
Konserni- ja tilajaosto tukee kaupunginhallitusta kaupungin tytäryhteisöjen johtamisessa sekä muiden yhteisöjen ohjauksessa ja seurannassa.
Stadsträdgårdens trädbank hjälper Esbo att anpassa sig till klimatförändringen12.6.2025 11:19:59 EEST | Pressmeddelande
Den globala uppvärmningen kommer inom en snar framtid att leda till liknande väderförhållanden i Esbo som i Centraleuropa. Därför bereder sig staden på och anpassar sig till klimatförändringen genom ett nytt försök, där trädslag importeras från sydliga länder och odlas som framtida gatuträd.
Kaupunginpuutarhan puupankki auttaa Espoota sopeutumaan ilmastonmuutokseen12.6.2025 11:19:59 EEST | Tiedote
Ilmaston lämpeneminen tuo lähitulevaisuudessa Espooseen Keski-Euroopan olosuhteet. Siksi kaupunki varautuu ja sopeutuu ilmastonmuutokseen uudella kokeilulla, jossa etelästä tuotuja puulajeja kasvatetaan tulevaisuuden katupuiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme