Luonnonvarakeskus

Luonnonvarakeskuksen Tervon kalanviljelylaitokselta on löydetty kaloista IHN-virusta

Jaa

Luonnonvarakeskuksen (Luke) Tervon kalanviljelylaitokselta on löydetty IHN-virusta. Viruksen esiintyminen todettiin ensimmäisen kerran Suomessa Pohjois-Pohjanmaalla Iissä sijaitsevasta merialueen kalanviljelylaitoksesta (Eviran tiedote 30.11.2017).

Viranomaiset selvittävät Tervon koko kalaliikennettä kahden viimeisen vuoden aikana. Tuona ajanjaksona Tervosta on toimitettu 79 kirjolohen kala- tai mätierää kotimaassa eri kohteisiin. Tervosta on toimitettu kalaeriä myös Iissä oleviin kalanviljelylaitoksiin. Tämän vuoksi IHN-viruksen siirtymistä tässä yhteydessä selvitetään.

Evira kartoittaaa ongelman laajuutta ja tiedottaa tapaukseen liittyvistä jatkotutkimuksista ja toimenpiteistä selvitysten edetessä. Luke on ollut yhteydessä keskeisimpiin asiakkaisiinsa asian johdosta.

Virushavainnon myötä Evira on perustanut koko Kymijoen vesistöalueen kattavan rajoitusvyöhykkeen sekä määrännyt vyöhykkeellä toimivat kalalaitokset elävien, virukselle alttiiden tai viruksen levittäjälajeiksi katsottavien kalalajien siirtokieltoon. Alueella ei toistaiseksi saa istuttaa virukselle alttiita lajeja. Alueella voi kuitenkin kalastaa normaalisti.

Tervon kalanviljelylaitoksessa on Luken valintajalostusohjelman kirjolohi- ja siikaemokalastot, joista tuotettua mätiä ja poikasia on toimitettu jo neljännesvuosisadan erityisesti kotimaisille asiakkaille.

IHN-viruksesta ei terveysvaaraa ihmiselle

IHN-virus voi tarttua lohikalojen lisäksi muihinkin kalalajeihin, esimerkiksi haukiin ja ankeriaisiin. Tauti leviää sairaiden kalojen, oireettomien kantajien ja ympäristön välityksellä.

Tautiin ei ole olemassa lääkettä eikä rokotetta. Ihmisiin IHN-virus ei tartu ja kalaa voi syödä normaalisti. Myöskään muille tasalämpöisille eläimille, kuten koirille ja kissoille IHN-virus tai siihen sairastuneen kalan syöminen eivät aiheuta terveysvaaraa.

Taudin esiintymisellä Suomessa voi olla vaikutuksia elävien kalojen ja niistä saatavien tuotteiden vientiin vastaanottajamaan ehdoista riippuen. IHN-virusta esiintyy Pohjois-Amerikassa, Aasiassa, useissa Euroopan maissa ja Venäjällä.

Lisätietoa viruksesta Eviran tiedotteissa:

Tarttuvaa lohikalojen IHN-virusta löytyi Suomesta ensi kertaa (tiedote 30.11.2017)

Uusia IHN-tapauksia kirjolohilaitoksilla (tiedote 11.12.2017)

Yhteyshenkilöt

Johtaja (Vihreä teknologia) Eeva-Liisa Ryhänen, puh. 0295326493, eeva-liisa.ryhanen@luke.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Luonnonvarakeskus
Luonnonvarakeskus
Viikinkaari 9
00790 Helsinki, Finland

0295 32 6000 / +358 295 32 6000http://www.luke.fi

Luonnonvarakeskus (Luke) on 1.1.2015 toimintansa aloittanut tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka tekee työtä luonnonvarojen kestävän käytön ja biotalouden edistämiseksi. www.luke.fi www.luke.fi/en

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Luonnonvarakeskus

Uusi tiedotetilauksesi vuoden loppuun mennessä/ Förnya dina pressmeddelandeprenumerationer före årsskiftet20.12.2017 14:13Tiedote

Luonnonvarakeskus (Luke) vaihtaa vuoden 2018 alusta alkaen mediatiedotteiden lähetysjärjestelmää. Muutoksen yhteydessä pyydämme teitä uusimaan tiedotetilauksenne. Tiedotteita voi tilata aihealueittain tai halutessaan voi tilata myös kaikki Luken tiedotteet. Tilaa Luken tiedotteet lomakkeella >> -- Från och med början av 2018 skickas Naturresursinstitutets (Luke) pressmeddelanden från ett nytt system. I samma veva ber vi er att förnya era prenumerationer på Lukes pressmeddelanden. Lukes pressmeddelanden kan beställas enligt ämne eller man kan också prenumerera på alla Lukes pressmeddelanden. Fyll i blanketten och prenumerera på Lukes pressmeddelanden >>

Muistutuskutsu: Puutarha-alan tulevaisuusseminaari 12.12.: Kypsän hedelmäinen, hennon hapokas – kuvaillaanko tomaatit jatkossa kuten viinit?11.12.2017 08:23Kutsu

Kun kymmenen vuoden päästä ostamme tomaatteja, voimme valita tomaattimme niiden aromista annetun kuvailun mukaan. Tomaatit profiloidaan kuten viinit. Kuluttajat syövät terveellisemmin, mutta silti helposti ja nopeasti. Tämä ei näy einesten ja puolivalmisteiden käytön lisääntymisenä, vaan terveellisenä noutoruokana ja kokkaamisena valmiista resepti- ja raaka-ainepaketeista. Osa puutarhoista tarjoaa green care- ja elämyspalveluja. Myös luomun kysyntä on viisinkertaistunut. Utopiaako vai totta?