Työsuojelurahasto

Luonnosta hyvinvointia työhön – myös virtuaaliluonto elvyttää

Jaa

Luonnossa voi elpyä työstä ja saada uutta virtaa. Työsuojelurahasto on rahoittanut kahta tutkimusta, joista toisessa on saatu lupaavia tuloksia virtuaaliluonnon ja toisessa luonnossa ulkoilemisen vaikutuksista työhyvinvointiin. Hankkeita esitellään rahaston Tutkimus tutuksi -tapaamisessa 5. syyskuuta 2019.

Työn liiallinen rasittavuus, työtavoitteiden nostaminen ja myös työtilojen käytön tehostaminen ovat monen suomalaisen työntekijän arkea. Usean omakohtaisen kokemuksen mukaan luonnosta saa voimaa työssä jaksamiseen.

 – Palauttavia hetkiä tarvittaisiin myös työpäivän aikana, mutta yhä harvemmalla on mahdollisuus edes elpymistä edistäviin ikkunanäkymiin, Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Liisa Tyrväinen sanoo.
 
Tyrväinen johti hanketta, jossa ensi kertaa Suomessa tutkittiin, mitä hyötyä virtuaalisista luontoympäristöistä voi olla työkuormituksesta palautumisessa. Yhteistyökumppanina oli professori, aivotutkija Minna Huotilainen Helsingin yliopistosta. Virtuaaliluontoympäristöt toteutti palkittu dokumentaristi, luontokuvaaja Petteri Saario DocArt Oy:stä.
 
Virtuaaliluontokäynti kesken työpäivän palauttaa stressistä

Kokeelliseen tutkimukseen osallistui 39 tietotyöntekijää, jotka kävivät iltapäivisin yhteensä yhdeksän kertaa virtuaaliluontohuoneessa. Heille arvottiin taukotyyppi neljästä vaihtoehdosta: metsä- tai vesivideo äänimaisemineen, pelkkä äänimaisema sekä kontrollitilanteena istuminen hiljaisessa huoneessa. Kokeen aluksi henkilöt jatkoivat työskentelyään 15 minuuttia, ja sen jälkeen he pitivät 15 minuutin tauon.

Tutkittavilta mitattiin sydämen sykevälivaihtelua useilla parametreilla. Lisäksi he vastasivat ennen koetta ja sen jälkeen kysymyksiin psykologisista tunnetiloista.

Tyrväisen mukaan kaikki taukotyypit palauttivat stressistä sekä vähensivät ärtyisyyttä ja negatiivisia tunteita. Fysiologisten mittausten perusteella metsävideon aikana stressitaso oli alhaisempi kuin muissa vaihtoehdoissa. Psykologisten mittausten perusteella metsä- ja vesivideon katselu elvytti paremmin kuin hiljaisuus.

– Tulosten perusteella taukojen hyödyt ovat selvät ja virtuaaliluonnon avulla voidaan tehostaa stressistä palautumista työpäivän aikana. Virtuaaliluontohuone on suhteellisen edullinen ja tehokas tapa edistää työstä palautumista, jos työpaikalta löytyy rauhaisa tila, jonne sellaisen voi luoda.

Luonnon lumo irrottaa tehokkuusvaatimuksista

Jyväskylän yliopiston psykologian laitos tutki hankkeessaan omaehtoisen luonnossa ulkoilun ja luontolähtöisen ryhmämuotoisen Luonnosta virtaa -intervention yhteyksiä työhyvinvointiin ja työssä suoriutumiseen.

Tutkimus perustuu 835 suomalaisen työntekijän ja 13 työterveysammattilaisen kysely-, interventio- ja haastatteluaineistoihin.

Yliopistotutkija Katriina Hyvönen kertoo, että kartoittavan kyselyn mukaan ne työntekijät, joilla luonnossa ulkoilu oli keskeinen osa elämäntapaa, raportoivat enemmän työn imua.

– Nämä työntekijät ulkoilivat läpi vuoden, useammin, ja heidän työnsäkin sisälsi usein jonkin verran ulkoilua. Lähes päivittäin ulkoilevat kokivat työssään enemmän tarmokkuutta ja omistautumista kuin muut. He kokivat työhyvinvointinsa kaiken kaikkiaan paremmaksi, Hyvönen kertoo.

Luonnosta virtaa -interventiossa luonnossa ulkoilun soveltuvuutta ja käytettävyyttä kokeiltiin työterveyspalveluissa. Interventioon osallistui 121 työntekijää kunta-alan ja yksityisen sektorin organisaatioista. Työntekijät ulkoilivat ryhmissä ohjatusti, etäohjatusti itsenäisesti tai kuuluivat kontrolliryhmään.

– Ohjatuissa ryhmissä luonnossa ulkoilulla oli välittömiä myönteisiä vaikutuksia tunnetiloihin ja psykologiseen irrottautumiseen työstä. Psykologinen irrottautuminen on keskeinen osa työstä palautumisessa. Etäohjatuissa ryhmissä tunnetilat muuttuivat myönteisemmiksi, Hyvönen toteaa.

Pidemmällä aikavälillä yksi työuupumuksen osa-alue eli kyynisyys väheni interventioryhmissä.

– Luontoryhmissä henkilöt tulivat tietoisemmiksi luonnon hyvinvointivaikutuksista. Intervention avulla luonnossa ulkoiluun liittyvät häiritsevät kokemukset vähenivät tai poistuivat.

Hyvönen kiteyttää, että luonnosta voi lumoutua, mikä irrottaa työn tehokkuusvaatimuksista. Hetkeen heittäytyminen vie ajatukset pois mieltä painavista asioista. Tärkeätä on, että löytää itselleen sopivan tavan ulkoilla luonnossa – ilman suorituspaineita.

Tutkimuksen mukaan Luonnosta virtaa -interventiota voisi kehittää edelleen työterveyden tarpeisiin. Intervention etuja näyttäisivät olevan lähiohjaus, ryhmän tuki, sitoutuminen ja harjoitteiden avulla luonnon kokonaisvaltainen kokeminen. Luontointerventioiden käytön esteenä ovat työterveysammattilaisten oma kynnys ja käytännön haasteet niiden toteuttamisessa.


Lisätietoa:

Tutkimusprofessori Liisa Tyrväinen, Luonnonvarakeskus, puh. 050 391 4553, liisa.tyrvainen@luke.fi

 Yliopistotutkija Katriina Hyvönen, Jyväskylän yliopisto, puh. 040 765 0584, katriina.i.hyvonen@jyu.fi

 
Hankkeet: 116387 Virtuaaliluontoympäristöt tietotyöläisten hyvinvoinnin ja työssä jaksamisen tukena, 115432 Luontoympäristö työhyvinvoinnin ja työssä suoriutumisen voimavarana, www.tsr.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Työsuojelurahasto
Työsuojelurahasto
Pohjoisesplanadi 21A
00100 Helsinki

+358(0)9 6803 3311,info@tsr.fihttp://www.tsr.fi, http://www.tiedonsilta.fi

Työsuojelurahasto rahoittaa työelämän tutkimus-, kehitys- ja tiedotustoimintaa, joka parantaa työyhteisöjen toiminnan turvallisuutta ja tuottavuutta.

Rahastoa hallinnoivat työmarkkinakeskusjärjestöt ja se saa varansa lakisääteisen tapaturmavakuutuksen maksutulosta. Rahaston toimintaa valvoo sosiaali- ja terveysministeriö. Rahasto rahoittaa Työturvallisuuskeskuksen toimintaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työsuojelurahasto

Työsuojelurahasto palkitsee ajankohtaisia hankkeita – Pidempiä työuria, aivoergonomiaa ja yhteistä vuorovaikutusosaamista9.5.2019 09:00:00 EESTTiedote

Työsuojelurahasto palkitsee 40-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi tunnustusstipendillä kolme ajankohtaista hanketta. Palkitut hankkeet ovat kehittäneet suomalaista työelämää tuottamalla uutta ja merkittävää tietoa sekä hyviä käytäntöjä. Kannustaako eläkeuudistus pidempiin työuriin? Miten hoitotyön aivokuorma saadaan kuriin? Onko tiimin vuorovaikutuksen aina oltava rationaalista? Tunnustusstipendit jaetaan ja hankkeet esitellään Tutkimus tutuksi -juhlatapaamisessa 9. toukokuuta 2019.

Työkaluja vihapuheen ja epäasiallisen käytöksen kohtaamiseen työpaikalla21.3.2019 09:00:00 EETTiedote

Vihapuhe on some-ajan vitsaus, jota yhä useammat joutuvat kohtaamaan työssään. Työyhteisön sisälläkin voi joutua häirinnän ja kiusaamisen kohteeksi. Työsuojelurahaston tukemissa hankkeissa on tuotettu oppimis- ja koulutusmateriaaleja ongelmista selviämisen avuksi. Niistä kerrotaan Tutkimus tutuksi -tapaamisessa 21. maaliskuuta. Tilaisuudessa kuullaan myös, miten Suomen toiseksi suurin työnantaja HUS tarttuu epäasialliseen käytökseen.

Vihapuhetta ja epäasiallista käytöstä työpaikalla – kutsu Tutkimus tutuksi -tapaamiseen 21.3.20196.3.2019 12:53:09 EETTiedote

Työpaikoilla monet ihmiset joutuvat kokemaan tai ainakin todistamaan vihapuhetta ja epäasiallista käytöstä. Epäasiallisen käytöksen kohteeksi voi joutua niin työyhteisön sisällä kuin asiakkaan, median tai muiden sidosryhmien toimesta. Miten vihapuhetta ja epäasiallista käytöstä voidaan ehkäistä työpaikoilla ja miten sen kohteeksi joutunutta työntekijää voidaan tukea? Mitkä ovat ne keinot, joilla ongelmaan voidaan tarttua? Muun muassa näistä asioista puhutaan Työsuojelurahaston Tutkimus tutuksi -tapaamisessa, joka järjestetään torstaina 21.3.2019 klo 9-10.30 Musiikkitalon ravintolassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme