Honor Finland

Luonto ja eläimet ovat suomalaisten suosikkikuvauskohteita

Jaa

Honorin teettämästä tutkimuksesta ilmenee, että yhä useampi kuluttaja käyttää älypuhelintaan kuvaamistarkoituksessa useammin kuin perinteistä kameraa. Suomalaiset kuvaavat puhelimillaan mieluiten luontoa ja eläimiä.

Laadukasta kameraa pidetään nykyään yhtenä älypuhelimen kolmesta tärkeimmästä ominaisuudesta heti perinteisten puheluiden ja tekstiviestien jälkeen. Tämä ilmenee älypuhelinvalmistaja Honorin Kantarilla teettämästä kuluttajatutkimuksesta, jossa haastateltiin 1 800 15–38-vuotiasta älypuhelimen käyttäjää kuudesta Euroopan maasta.

Myös Suomi oli mukana. Maakohtaiset erot osoittautuivat lopulta varsin pieniksi, mutta kiinnostavaa on se, että esimerkiksi tsekkiläiset ja puolalaiset nuoret käyttävät älypuhelimen kameraa useammin kuin suomalais- ja kreikkalaisnuoret. Yksittäisistä kuvauskohteista suomalaiset suosivat luontoa ja eläimiä, kun muiden maiden kohdalla korostuivat selkeämmin perheen ja ystävien kuvaaminen.

Tutkimuksen mukaan yhä useampi kuluttaja käyttää älypuhelintaan kuvaamiseen mieluummin kuin perinteistä kameraa, mikä näkyi etenkin naisten ja nuorempien kuluttajien kohdalla. Moni arvostaa tekoälyn helppoutta ja mahdollisuuksia niin vahvasti, että pitää älypuhelinta jopa tehokkaampana kuvausvälineenä kuin perinteistä kameraa.

Etenkin nuorten mielestä älypuhelimen kameralla saa korkealuokkaisia kuvia siinä missä ammattilaiskuvaukseenkin tarkoitetuilla kameroilla. Tosin suomalaiset ja kreikkalaiset suhtautuivat tätä vertausta kohtaan hieman skeptisemmin kuin esimerkiksi serbialaiset ja puolalaiset.

Selfiet, groufiet ja some

Mitä taas tulee sukupuolten ja iän välisiin eroihin, ovat naiset yleisesti ottaen hanakampia kuvaamaan puhelimellaan kuin miehet. Naisten otoksissa on tutkimuksen mukaan enemmän sosiaalista ulottuvuutta: lapset, ystävät, eläimet, ruoka, tavarat ja ostokset ovat heillä kuvatuimpien aiheiden kärjessä. Miehet taas keskittyvät kuvaamaan maisemia, arkkitehtuuria ja kaupunkilaiselämää.

Yksi neljästä nuoresta älypuhelimen käyttäjästä myöntää ottavansa selfieitä vähintään muutamia kertoja viikossa, kun taas niin sanotut groufiet tai groupiet, eli ryhmäkuvat nauttivat hieman pienempää suosiota. Tässäkin naiset menevät kuvausinnokkuudessaan miesten edelle.

25–38-vuotiaat, eli niin sanottu Y-sukupolvi on ahkerampi älypuhelinkuvaaja kuin Z-sukupolvi, eli 15–24-vuotiaat. Y-sukupolven otoksissa esiintyvät useimmiten perhe ja etenkin uudet perheenjäsenet, kun taas Z-sukupolvi keskittyy luontoon ja sosiaaliseen elämään, ystäviin ja kaupunkielämään.

Suomalaiset nuoret kuvailevat itseään keskimääräistä itsenäisemmiksi kuin muiden maiden vastaajat. He eivät koe vahvaa tarvetta heti julkaista saavutuksiaan sosiaalisessa mediassa, osa vastaajista ei toimi siten koskaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Petra Majander
Mellakka Helsinki
+358 50 528 9736
petra.majander@mellakkahelsinki.fi

Kuvat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Honor Finland
Läkkisepäntie 23
00620 Helsinki

https://www.hihonor.com/fi/

Honor on Huawei Groupin johtava älypuhelinperhe. Se on tarkoitettu vaativille ja rohkeille diginatiiveille. Huawein tuotteita ja palveluja on saatavilla yli 170 maassa, ja niitä käyttää kolmasosa maailman väestöstä. Huawei oli vuonna 2017 maailman kolmanneksi suurin puhelinvalmistaja toimitettujen puhelinten kappalemäärissä mitattuna.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Honor Finland

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme