Luonto lähtökohtana Kuntsin modernin taiteen museon uudessa näyttelyssä
17.2.2020 15:50:00 EET | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote

“Luonnolla on keskeinen rooli työskentelyssäni pyrkiessäni tuottamaan materiaaleja, joita voin käyttää mahdollisimman pitkään. Työhöni vaikuttavat ympäristöt, joista löydän itseni. Löydän yhteyksiä ympäröivästä luonnosta ja sisäisestä maisemastani. Näyttelyn teema By Nature herättää minussa kysymyksen, mitä suomenruotsalaisessa identiteetissä pidetään pohjalaisena luontona.“ – Moa Cederberg
Näyttelyyn osallistuvat taiteilijat ovat joko Pohjanmaalla syntyneitä tai tänne muuttaneita, ja alueelle juurtuneita. Taiteilija voi tuntea itsensä suomalaiseksi ja edelleen pohjalaiseksi, vaikka olisi syntynyt Kolumbiassa, Saksassa tai Romaniassa.
Luonto on näyttelyn lähtökohtana, mutta perinteisen näkökulman lisäksi teokset käsittelevät sitä, miten luonto koetaan ja tulkitaan. Kuvien lisäksi taiteilija siirtää katsojalle luonnosta muodostuvan tunnelman ja ympäristön. Ne voivat olla tiedostamattomia myös taiteilijalle itselleen.
Tiedostamaton prosessi on tärkeä osa luovan taiteilijan työtä ja vaikuttaa siihen, miten hän lähestyy luontoa luontevimmalla tavalla. Tässä leimautuvat myös se ilmapiiri ja ympäristö, jossa hän asuu, eli Pohjanmaalla.
Näyttelyssä näkökulmina tasapainoilevat sekä luonto kohteena, että taiteilijan subjektiivisesti kokema luonto. Osalle taiteilijoista luonto on selkeä lähtökohta. Toiset taiteilijat taas kokevat omat ajatuksensa ympäröivästä maailmasta tärkeimmiksi, jolloin ne toimivat myös teosten lähtökohtina.
Uniikit teokset syntyvät näyttelytilaan
Näyttely esittelee teoksia, joita ei aiemmin ole nähty Pohjanmaalla. Osa teoksista on toteutettu nimenomaan tähän näyttelyyn. Esimerkiksi John Courtin performanssiin pohjautuva prosessiteosvalmistuu vasta näyttelyn kuluessa ja Heidi Katajamäki toteuttaa teoksensa suoraan näyttelytilaan.
Teoksessaan The Nature of Fear Dragos Alexandrescu on käyttänyt metsän kuvaamisessa yksinkertaisia menetelmiä ja työstänyt kuvamateriaalia siten, että lopullinen teos saa katsojan tuntemaan kauhua. Albert Braunin teoksissa voi havaita poliittisia kannanottoja, mutta näyttely esittelee myös visuaalisesti suoria tulkintoja luonnosta, kuten Malin Franzén ja Patricia Rodas osoittavatteoksissaan.
Yhteiskunnallista kritiikkiä voi tulkita Oscar Hagenin teoksessa, joka näyttää toteen myös alueen nurjia puolia. Robert Back yhdistää digitaalisiin maalauksiinsa luontevasti luonnontieteellisesti tarkan visuaalisuuden ja nykyteknologian. Näyttelyn on kuratoinut tuottaja Marcus Lerviks.
By Nature on esillä Kuntsin modernin taiteen museossa 22.2.–19.4.2020. Näyttelyyn osallistuvat taiteilijat ovat Dragos Alexandrescu, Robert Back, Albert Braun, Moa Cederberg, John Court, Malin Franzén, Oscar Hagen, Heidi Katajamäki ja Patricia Rodas.
Tapahtumia ja oheisohjelmaa näyttelyn aikana
John Courtin performanssiin pohjautuva prosessiteos valmistuu näyttelyn kuluessa. Pitkäkestoiset performanssit (6 h) järjestetään 7.3., 21.3., 4.4. ja 18.4. klo 11-17.
Yleisöopastukset Kuntsilla ovat sunnuntaina 1.3. ja 5.4. ruotsiksi klo 13 ja suomeksi klo 14.
Tiedotuskuvia: https://kuvapankki.vaasa.fi/s/x21PfWDFgo9796ly/fo
Taiteilijainfo: https://kuvapankki.vaasa.fi/s/bT7ujBirDfOna0Lt/d
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
tuottaja Marcus Lerviks
Vaasan kaupungin museot
marcus.lerviks@vaasa.fi
puh. 040 1912729
näyttelypäällikkö Maaria Salo
Vaasan kaupungin museot
maaria.salo@vaasa.fi
puh. 040 3537377
Kuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Alltid soliga Vasa är Nordens energihuvudstad som förenar innovativitet, teknologi, högklassiga tjänster, mångsidigt utbildnings- och kulturutbud och positiv energi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Utställningen Systrarna Lundgrens Österbotten visas i april på Vasa huvudbibliotek18.3.2026 14:05:03 EET | Pressmeddelande
Vasas museer tar systrarna Lundgrens konst till deras hemstad då den lilla vandringsutställningen Systrarna Lundgrens Österbotten visas i huvudbibliotekets korridor Tema 2–29.4.2026.
Lundgrenin sisarusten Pohjanmaa -näyttely esillä huhtikuussa Vaasan pääkirjastossa18.3.2026 14:04:56 EET | Tiedote
Vaasan museot tuo vaasalaisten Lundgrenin sisarusten taidetta kotikaupunkiinsa, kun pienimuotoinen kiertonäyttely Lundgrenin sisarusten Pohjanmaa nähdään Vaasan pääkirjaston Teema-käytävällä 2.–29.4.2026.
Vid Nummen koulu pågår en läsutmaning på en miljon sidor18.3.2026 10:22:10 EET | Pressmeddelande
Vid Nummen koulu i Vasa har man under det här läsåret tagit sig an arbetet för att främja läskunnighet på allvar. Hela skolan, inklusive de vuxna, deltar i en läsutmaning på en miljon sidor.
Nummen koululla luetaan miljoonan sivun lukuhaastetta18.3.2026 10:21:28 EET | Tiedote
Nummen koululla Vaasassa on tällä lukukaudella tartuttu lukutaitotyöhön ihan tosissaan. Koko koulu, aikuiset mukaan lukien, suorittaa miljoonan sivun lukuhaastetta.
Lugnet före stormen – Vasa och Seinäjoki orkestrar på samma scen16.3.2026 12:16:46 EET | Tiedote
Fredagen den 20 mars kl. 18 kan publiken uppleva en traditionell gemensam konsert i Vasa stadshus, när Vasa och Seinäjoki stadsorkestrar stiger upp på samma scen för att tolka naturens krafter i norr genom finsk musik. Kvällen leds av dirigenten Jukka Iisakkila och solist är violinisten Otto Antikainen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
