Luvata luottaa Efimaan toiminnanohjausratkaisunsa uudistamisessa
Hankkeen tavoitteena on tukea Luvatan liiketoimintalähtöisyyttä varmistamalla, että ratkaisu kehittyy ketterästi myös strategian muuttuessa.
Projektin aikana luodaan kestävä perusta toiminnan kehittämiselle sekä selkeytetään ja nykyaikaistetaan IT-järjestelmäarkkitehtuuria, jossa prosessit ovat olleet aikaa vieviä ja manuaalisia, eivätkä enää tue liiketoimintaa.
”Tarkoituksena on luoda perusta, joka mahdollistaa liiketoiminnan ja operatiivisten toimintamallien kehittämisen sekä tehostamisen nyt ja tulevaisuudessa.Efiman toimittama Microsoftin pilvipohjainen Dynamics 365 -kokonaisratkaisu kehittyy joustavasti liiketoimintavaatimustemme mukana”, toteaa Luvatan Jyrki Rantanen.
Luotettavan ja Luvatan liiketoimintaa palvelevan liiketoiminta-alustan rakentaminen perustuu pilvipohjaisen ERP-ratkaisun vakio-ominaisuuksien täysimääräiseen hyödyntämiseen ja integroituun järjestelmäkokonaisuuteen, jossa data liikkuu sujuvasti ja on saatavilla reaaliaikaisesti. Kokonaisuuteen sisältyy myös Efiman omia tuotteistettuja ratkaisuja, muun muassa integraatioiden ja prosessien automaatioon.
”Luvatan toimialan liiketoiminta on perinteisesti erittäin tilausohjautuvaa, make to order -tyyppistä, mikä on meille tuttua. Olemme erittäin innoissamme mahdollisuudesta päästä tekemään yhteistyötä Luvatan kanssa”, sanoo Efiman Kai Lyytinen.
Lisätietoja
Jyrki Rantanen, Managing Director, jyrki.rantanen@luvata.com, +358 44 787 6003
Kai Lyytinen, Business Director, kai.lyytinen@efima.com, +358 40 830 1217
Luvata kuuluu Mitsubishi Materials Corporation (MMC) -konserniin, joka työllistää yli 25 000 työntekijää maailmanlaajuisesti. Luvata on maailman johtavia yrityksiä metallituotteiden ja niihin liittyvien teknisten ratkaisujen tuottajana. Luvatan tuotteita käytetään muun muassa uusiutuvissa energioissa, terveydenhuollossa, autoteollisuudessa ja kulutustuotteissa. Luvata työllistää noin 1 400 työntekijää 12 toimipaikalla 7 eri maassa. Porissa Kupariteollisuuspuiston alueella työllistämme 350 työntekijää.
Efima Oyj tehostaa suurten ja keskisuurten yritysten liiketoimintaa toiminnanohjauksen, taloushallinnon ja älykkään automaation ratkaisuilla. Kaiken keskiössä ovat ihmiset, yhteistyö ja kumppanuus.
Tietoja julkaisijasta
Efima Oyj tehostaa suurten ja keskisuurten yritysten liiketoimintaa toiminnanohjauksen, taloushallinnon ja älykkään automaation ratkaisuilla. Kaiken keskiössä ovat ihmiset, yhteistyö ja kumppanuus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Efima Oyj
Efima ostaa tiedonhallinnan johtavan asiantuntijayrityksen Sparta Consultingin28.4.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Digiyhtiö Efima ostaa johtavan tiedonhallinnan konsulttiyrityksen Sparta Consulting Oy:n koko osakekannan, vahvistaen asemaansa suurten ja keskisuurten yritysten liiketoiminnan strategisena kehityskumppanina. Yritysosto tukee Efiman kasvustrategiaa ja vastaa kasvavaan kysyntään älykkäistä, datalähtöisistä liiketoimintaratkaisuista.
Efima perustaa uuden liiketoimintayksikön tekoälyn ja kestävän kehityksen vauhdittamiseen – Johanna Grönroos nimitetty liiketoimintajohtajaksi23.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
KTM Johanna Grönroos on nimitetty uuden Efima Ventures -yksikön liiketoimintajohtajaksi ja Efiman johtoryhmän jäseneksi. Vastaperustettu Efima Ventures keskittyy uusien liiketoimintamahdollisuuksien kehittämiseen erityisesti tekoälyn sekä kestävän kehityksen alueilla.
KORJATTU TIEDOTE // Kaupunkiliikenne Oy luottaa Efimaan taloushallinnon sekä tilaus-toimitusketjun hallinnan järjestelmäuudistuksessa27.1.2025 12:48:33 EET | Tiedote
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy siirtyy uuden konsernirakenteen myötä SAP-järjestelmästä Microsoft Dynamics 365:een. Kumppaniksi hankkeeseen valittiin kokenut Dynamics 365 -toimittaja Efima Oyj.
Kaupunkiliikenne Oy luottaa Efimaan taloushallinnon sekä tilaus-toimitusketjun hallinnan järjestelmäuudistuksessa27.1.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy siirtyy uuden konsernirakenteen myötä SAP-järjestelmästä Microsoft Dynamics 365:een. Kumppaniksi hankkeeseen valittiin kokenut Dynamics 365 -toimittaja Efima Oyj.
Efima on saavuttanut kaksi uutta Microsoftin Solutions Partner -tunnustusta3.10.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Efima on saanut kaksi uutta Microsoftin Solutions Partner -tunnustusta, jotka osoittavat vahvan teknisen osaamisen ja menestyksen pilviratkaisujen toimittamisessa. Uudet tunnustukset, Solutions Partner for Data & AI ja Solutions Partner for Digital & App Innovation, vahvistavat Efiman asemaa yhtenä alan johtavista Microsoft-kumppaneista. Efima kuuluu Suomessa viiden prosentin joukkoon kumppaneista, joilla on kyseiset tunnustukset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme