M-Files

M-Filesin jatkuva vuosilaskutus kasvoi yli 30 % vuonna 2021

Jaa
Tiedonhallintayhtiö teki viime vuonna merkittäviä tuoteinnovaatioita, laajensi kumppaniohjelmaansa ja kasvatti henkilöstöään niin Suomessa kuin muissakin maissa.

Älykkään tiedonhallinnan ohjelmistoyhtiö M-Files julkisti yhtiön jatkuvan vuosilaskutuksen (ARR, Annual Recurring Revenue) kasvaneen yli 30 prosenttia vuonna 2021 edellisvuoteen verrattuna. Jatkuva vuosilaskutus on SaaS-yhtiöiden liiketoiminnan tärkeimpiä tunnuslukuja. Yhtiölle keskeisen asiantuntijapalvelusektorin tilaukset kasvoivat 41 prosenttia.

"Nopea kasvumme vuonna 2021 on osoitus siitä, että yhä useammat organisaatiot omaksuvat ainutlaatuisen, metatietoon perustuvan lähestymistapamme tiedonhallintaan. Tämä antaa asiakkaillemme kilpailuedun digitaalisessa transformaatiossa. Henkilöstömme kasvoi ennätykselliset 20 prosenttia vuonna 2021, minkä ansiosta pystymme palvelemaan tietotyöläisten tarpeita entistäkin paremmin. Kehitämme M-Filesia, jotta asiakkaamme voivat tarjota entistäkin paremman asiakaskokemuksen omille asiakkailleen sekä minimoida riskejä", sanoo M-Filesin perustaja ja toimitusjohtaja Antti Nivala.

Jatkuva innovointi dokumenttienhallinta-alustaan

Eurooppalaisen kasvupääomayhtiö Bregal Milestonen johdolla tehty 67 miljoonan euron kasvusijoitus M-Filesiin vuoden 2021 alussa edisti uusia innovaatioita metatietopohjaiseen dokumenttienhallinta-alustaan. Vuonna 2021 M-Files julkaisi 34 ominaisuuspäivitystä. Uusia toiminnallisuuksia, jotka mahdollistavat tehokkaamman työskentelytavan hybridityöympäristöissä, olivat muun muassa:

- moderni, yksinkertaistettu M-Files Web-käyttöliittymä, jonka ansiosta M-Filesin käyttö ja käyttöönotto on nopeampaa, helpompaa ja intuitiivisempaa

- tiedon jakaminen ja yhteistyö ulkoisten sidosryhmien kanssa digitaalisen asiakaskokemuksen parantamiseksi Hubshare-yritysoston myötä huhtikuussa

- M-Files Smart Migration, älykäs palvelu, jossa yhdistyy M-Filesin johtava tiedonhallintaosaaminen ja metatietoon perustuva automaatio, jotta asiakkaat voivat siirtää tietoja M-Files-alustalle entistä helpommin

- laajennettu pilviympäristön valvonta tuotteen laadun ja asiakastyytyväisyyden parantamiseksi

Ennätyksellinen kumppaniverkoston myynnin kasvu

Vuonna 2021 M-Files laajensi kumppaniohjelmaansa ja saavutti yli 30 prosentin kasvun globaalin jälleenmyyntikanavan jatkuvassa vuosilaskutuksessa edellisvuoteen verrattuna. Jälleenmyyjien myymien uusien sopimusten keskimääräinen koko kasvoi lähes 20 prosenttia, ja pilvipalvelut kasvoivat lähes viisi kertaa nopeammin kuin konesaliratkaisut.

Jälleenmyyjien lisäksi M-Filesin kumppaniverkostoon kuuluu erilaisia palveluntarjoajia, tuotekehittäjiä ja teknologiakumppaneita. Vuonna 2021 M-Files otti käyttöön uuden kumppaneiden koulutusohjelman. M-Filesin kumppaniorganisaatioissa on nyt 190 sertifioitua ratkaisuinsinööriä, 29 sertifioitua tuotekehittäjää ja 25 sertifioitua ratkaisuarkkitehtia. Lisäksi M-Filesilla on nyt 56 sertifioitua toimituskumppaniyritystä.

 

Tunnustusta analyytikoilta ja kansainvälisiä palkintoja

Vuonna 2021 M-Files nimettiin visionääriksi Gartnerin 2021 Magic Quadrant™ for Content Services Platforms -analyysissä ja se sai parhaan arvosanan tiedonhallinnan vision täydellisyydestä. Gartnerin toisessa, käyttötapauksiin keskittyvässä 2021 Critical Capabilities for Content Platforms -raportissa M-Files sai korkeimman pistemäärän tietojen hallinnoinnista ja sijoittui kolmen parhaimman toimittajan joukkoon kaikissa muissa käyttötapauksissa. Gartner Peer Insights -kyselyn vastaajista 93 prosenttia suosittelee M-Filesia tiedonhallinta-alustaksi ja arvosana nousi 4.3:sta 4.5:een (perustuu 72 arvioon viimeisten 12 kuukauden aikana).

Lisäksi M-Files nimettiin Strong Performer -kategoriaan The Forrester Wave™ Content Platforms, Q2 2021 -raportissa ja johtavaksi toimijaksi Nucleus Researchin vuoden 2021 Content Services and Collaboration Value Matrix -raportissa kahdeksantena peräkkäisenä vuonna. M-Filesin Forrester Consultingilla teettämän The Total Economic ImpactTM of M-Files -tutkimuksen mukaan M-Filesin on mahdollista tuottaa keskisuurille ja suurille yrityksille lähes 270 prosentin sijoitetun pääoman tuotto (ROI) kolmen vuoden aikana.

M-Files sai kultaa Best in Biz Awards -kilpailussa, ja toimitusjohtaja Antti Nivala nimettiin voittajaksi Business Intelligence Groupin BIG Awards for Business -kilpailun Executive of the Year -kategoriassa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

M-Files
M-Files
Hermiankatu 1 B
33720 Tampere

(03) 3138 7500https://www.m-files.com/fi

M-Files Oy

M-Files tarjoaa tekoälyä hyödyntäviä älykkään tiedonhallinnan ohjelmistoratkaisuja, joiden avulla organisaatiot saavuttavat merkittäviä liiketoimintaetuja tehostamalla toimintaansa. M-Files yhdistää eri järjestelmät ja niissä olevat dokumentit yhteen muun merkittävän liiketoimintatiedon kanssa poistaen tietosiilot. M-Files tarjoaa oikeaa ja relevanttia tietoa käyttäjille heidän tarpeidensa mukaisesti ajasta ja paikasta riippumatta. Samalla M-Files automatisoi liiketoimintaprosessit ja varmistaa tietoturvan sekä vaatimustenmukaisuuden. Tuhannet yritykset yli 100 maassa käyttävät M-Filesia tarjotakseen työntekijöilleen älykkäämmän tavan tehdä töitä. M-Files on käytössä noin 1 200 organisaatiossa Suomessa. Asiakkaita ovat muun muassa Wärtsilä, SSAB, Nokian Renkaat, Valmet, Caverion, Finavia, Fingrid, Technopolis, Patria, R-kioski, DNA ja Liikennevirasto. Lisätietoja: www.m-files.fi.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta M-Files

M-Files julkisti tietotyön automaatiota ja tekoälyn kehitystä koskevat ennusteensa vuodelle 2024 – “Sovellusten integraatioista ja tietojen kuratoinnista tulee välttämätöntä”22.12.2023 08:00:00 EET | Tiedote

Tietotyön automaation markkinajohtaja M-Files ennakoi katsauksessaan tietotyön tulevan vuoden kehitystä ja tekoälyn työhön tuomia murroksia. Yhtiö perustaja ja toimitusjohtaja Antti Nivala näkee tekoälyn nousevan yritysten arjessa ensi vuonna entistä keskeisempään rooliin, mutta kohtaavan myös haasteita. Vuoden keskeisin kysymys tulee olemaan siinä, miten yritykset pystyvät kuratoimaan tekoälylle ohjattua tietoa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye