Maa- ja metsätalouden vesienhallinnan kehittämiseen myönnettiin lähes 3 miljoonaa euroa
25.5.2021 08:43:03 EEST | ELY-keskukset | Tiedote

Avustetuilta hankkeilta edellytettiin useiden hakuteemojen toteuttamista, uusien kumppanuuksien luomista sekä tuloksilta uutuusarvoa tai laajempaa hyödynnettävyyttä. Avustushakuun saapui kaikkiaan 42 hakemusta yhdentoista maakunnan alueelta. Avustusta myönnettiin kaikkiaan 19 hankkeelle noin 2,9 miljoonaa euroa. Hankkeiden yhteenlasketut kokonaiskustannukset ovat yli 4,2 miljoonaa euroa. Hankkeita toteuttavat yhdistykset, kunnat, korkeakoulut, tutkimuslaitokset sekä yritykset.
Käynnistyvissä hankkeissa laaditaan valuma-aluetason vesienhallintasuunnitelmia, aktivoidaan ja neuvotaan maanomistajia sekä suunnitellaan ja toteutetaan vesienhallinnan esimerkkikohteita. Lisäksi etsitään hyvä käytäntöjä maanomistajien yhteisten vesitalousratkaisujen toteuttamiseksi ja niiden hyväksyttävyyden varmistamiseksi. Hankkeet myös tuottavat uutta tietoa vesiensuojelurakenteiden toimivuudesta, mitoituksesta ja käytöstä. Useissa hankkeissa aloite toimintaan on lähtöisin maanomistajilta ja esimerkiksi ojitusyhteisö ja asiantuntijaorganisaatiot tai kunnat toteuttavat aktiivisesti hanketta yhdessä.
"Hankkeilla on monia hyötyjä. Ne edistävät vesiensuojelua, parantavat maan kasvukuntoa ja lisäävät luonnon monimuotoisuutta. Hankkeet kehittävät uusia vesiensuojelumenetelmiä, kuten veden virtausta pidättäviä ja kuormitusta vähentäviä kaksitasouomia", erityisasiantuntija Johanna Helkimo ympäristöministeriöstä toteaa.
"Peltojen vesitaloudesta huolehtiminen ja turvemaiden kestävä käyttö ovat hallitusohjelmassakin tunnistettuja haasteita. Maa- ja metsätalouden kestävässä vesienhallinnassa valuma-alueen maanomistajien välinen yhteistyö ovat avainasemassa. Hankkeet tuottavat tältä osin myös tärkeää tietoa ohjauskeinojen kehittämiseen jatkossa", kertoo vesitalousasiantuntija Olle Häggblom maa- ja metsätalousministeriöstä.
Avustusta saaneiden hankkeiden mittakaava vaihtelee paikallisesta valtakunnalliseen. Osa hankkeista käynnistelee toimintaa uudella alueella, toiset ovat jatkumoa pidempiaikaiselle yhteistyölle. Hankkeita kannustetaan verkostoitumiseen, tietojen ja kokemusten vaihtoon ja yhteistyöhön esimerkiksi viestinnässä. Hankkeille tullaan järjestämään useampia törmäytystilaisuuksia niiden keston aikana.
"Hankkeiden teemat kiinnostavat yli maakuntarajojen. On tärkeä pohtia, miten hankkeiden tuloksia voidaan hyödyntää ja soveltaa hankealuetta laajemmin ja miten ne jäävät elämään hankkeiden päätyttyä", korostaa vesistöyksikön päällikkö Tero Väisänen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta.
Maa- ja metsätalouden vesienhallinnan edistämisen hankeavustuksia hallinnoi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Hankehaku jatkuu syksyllä 2021 osana ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelmaa. Uuden hakukierroksen painopistealueista tullaan tiedottamaan kesän ja syksyn aikana.
Lue lisää:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johtava vesitalousasiantuntija Anne-Mari Rytkönen,Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, p. 0295 038 083, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Johtava vesitalousasiantuntija Eeva Nuotio, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, p.0295 028 025, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Vesitalousasiantuntija Olle Häggblom, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 162 073, etunimi.sukunimi@mmm.fi
Erityisasiantuntija Johanna Helkimo, ympäristöministeriö, p. 0295 250 092, etunimi.sukunimi@ym.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Toiminta on päättynyt 31.12.2025.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Kokemäenjoelle pyritään aikaansaamaan jääkansi lähipäivien pakkasjakson avustuksella – hyydetulvavaaraa monissa läntisen Suomen vesistöissä30.12.2025 14:01:58 EET | Tiedote
Kokemäenjoen jääkannen muodostusta pyritään edistämään hyydetulvariskin välttämiseksi lähipäivien kovan pakkasjakson aikana vesistöalueen säännösteltyjen järvien juoksutuksia supistamalla.
Livskraftscentralerna inleder sin verksamhet den 1 januari 202629.12.2025 10:33:40 EET | Pressmeddelande
NTM-centralernas verksamhet upphör i slutet av 2025 och de nya livskraftscentralerna inleder sin verksamhet den 1 januari 2026. Största delen av NTM-centralernas uppgifter överförs till livskraftscentralerna. I fortsättningen hittar du information om livskraftscentralerna på adressen www.elinvoimakeskus.fi.
Elinvoimakeskukset aloittavat toimintansa 1.1.202629.12.2025 10:33:40 EET | Tiedote
ELY-keskusten toiminta päättyy vuoden 2025 lopussa ja uudet elinvoimakeskukset aloittavat toimintansa 1.1.2026. Suurin osa ELY-keskusten tehtävistä siirtyy elinvoimakeskuksille. Löydät jatkossa tietoa elinvoimakeskuksista osoitteesta www.elinvoimakeskus.fi.
Joulunajan ilmaismatkat paikallisliikenteissä (Etelä-Savo, Pohjois-Savo)19.12.2025 09:38:33 EET | Tiedote
Matkustaminen Iisalmen, Pieksämäen ja Varkauden paikallisliikenteissä on kaikille ilmaista 22.-23.12.2025.
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Suomen Erityisjäte Oy:n suunnitteleman Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajennuksen YVA-ohjelmasta, Pori19.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Suomen Erityisjäte Oy on toimittanut 10.10.2025 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajentamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


