Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Maahan pudonneet omenat voivat houkutella rottia

Jaa
Omenakausi voi lisätä rottien liikehdintää pihoilla ja puutarhoissa, kun maahan pudonneet hedelmät ja marjat houkuttelevat jyrsijöitä paikalle. Myös pihamaalle haravoidut lehti- ja risukasat tarjoavat rotille suojapaikkoja.
Maahan pudonneet hedelmät ja marjat houkuttelevat jyrsijöitä paikalle. Kuva: Annika Alén.
Maahan pudonneet hedelmät ja marjat houkuttelevat jyrsijöitä paikalle. Kuva: Annika Alén.

Rotat ovat tuhoeläimiä, jotka voivat muun muassa saastuttaa elintarvikkeita ja vaurioittaa jyrsimällä erilaisia rakenteita. Vastuu rottien torjunnasta on kiinteistön omistajalla tai haltijalla.

Rotille ei kannata tarjota ruokaa tai suojaa

Ensisijaisesti tulisi varmistaa, että rotilla ei ole saatavilla ravintoa. Maahan pudonneet omenat ja muu jyrsijöille kelpaava ravinto tulee kerätä heti pois pihalta.

Jos ei saa itse käytettyä kaikkea satoaan, siitä voi jakaa muille. Helsingissä on paljon asukkaita, jotka ottavat mielellään omenoita ja muita kotipuutarhan hedelmiä vastaan.

Syömäkelvottomat hedelmät voidaan kompostoida. Avokomposti ei kuitenkaan käy tähän tarkoitukseen, sillä biojätekompostorin tulee olla sellainen, etteivät jyrsijät ja linnut pääse sinne. Kompostorin kuntoa on syytä seurata ja väliajoin kannattaa tarkistaa, etteivät rotat pääse siihen esimerkiksi jyrsimällä reikää alakautta.

Omenoita voi myös viedä maksua vastaan Sortti-asemille. Samalla asemalle voi viedä muutakin pihan risu- ja viherjätettä. Mikäli omenoita aikoo laittaa kiinteistön bio- tai sekajäteastiaan, kannattaa niitä laittaa vain vähän kerrallaan. Näin jäteastia ei rikkoudu tai tule liian painavaksi siirtää.

Lisäksi on syytä pitää piha ja puutarha siistinä ja tarkistaa, ettei rotille ole tarjolla suojapaikkoja kiinteistön alueella. Pihalle ei siis kannata kasata rakennusmateriaali- tai rojuläjiä, joista jyrsijät saavat suojaa. Myöskään lehti- tai risukasoja ei tule jättää lojumaan maahan, sillä ne houkuttelevat rottia ja muita kutsumattomia jyrsijävieraita paikalle.

Myös lintujen talviruokinta saattaa houkutella rottia pihapiiriin. Mikäli lintuja ruokitaan, tulee se järjestää niin siististi, ettei se aiheuta rottaongelmaa. Lintuja ei tule ruokkia suoraan maahan.

Kiinteistön haltija tai omistaja vastaa rottien hävittämisestä

Torjuntatoimien tekeminen samanaikaisesti useamman kiinteistön alueella on suositeltavaa, koska rotat esiintyvät yleensä laajalla alueella. 

Rotanloukkuja myydään kuluttajille kaupoissa. Loukkuja sijoitettaessa tulee varmistua siitä, ettei niistä aiheudu vaaraa lapsille, kotieläimille eikä muille luonnonvaraisille eläimille. Loukut tulee tarkastaa päivittäin. 

Rottien torjuntaan tarkoitettuja torjunta-aineita voivat hankkia ja käyttää vain tuholaistorjunta-alan ammattilaiset. Laajemmassa rottaongelmassa suositellaan kääntymistä tuholaistorjunnan ammattilaisen puoleen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jukka Kiesi
Ympäristötarkastaja
Helsingin kaupunki
Kaupunkiympäristön toimiala
Ympäristöterveysyksikkö
Puh. 09 310 32027
kymp.rottahavainnot@hel.fi

Kuvat

Maahan pudonneet hedelmät ja marjat houkuttelevat jyrsijöitä paikalle. Kuva: Annika Alén.
Maahan pudonneet hedelmät ja marjat houkuttelevat jyrsijöitä paikalle. Kuva: Annika Alén.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Proposal for an architectural programme for Helsinki published – next step is political decision-making19.4.2024 09:48:22 EEST | Tiedote

High-quality architecture and the planning of public urban spaces increase residents’ wellbeing and Helsinki’s appeal. The newly published proposal for the Helsinki architectural programme, titled Helsinki rakentaa hyvää elämää (Helsinki builds good life), is a discussion opener on the significance of architecture in Helsinki and a tool for developing architecture further. The proposal was launched at Central Library Oodi on Thursday 18 April. Next it will enter the political decision-making process.

Utkastet till Helsingfors arkitekturprogram offentliggjordes – framskrider näst till beslutsfattandet19.4.2024 09:45:27 EEST | Tiedote

Högklassig arkitektur och planering av det offentliga stadsrummet ökar stadsbornas välbefinnande och Helsingfors dragningskraft. Helsingfors nya utkast till arkitekturprogram, Helsinki rakentaa hyvää elämää, är en samtalsöppning om arkitekturens betydelse i Helsingfors och ett verktyg för vidareutveckling av arkitekturen. Utkastet offentliggjordes torsdagen den 18 april i Ode. Utkastet framskrider till det politiska beslutsfattandet nästa vecka.

Helsingin arkkitehtuuriohjelman luonnos julkistettiin – etenee seuraavaksi päätöksentekoon19.4.2024 09:43:11 EEST | Tiedote

Laadukas arkkitehtuuri ja julkisen kaupunkitilan suunnittelu lisäävät kaupunkilaisten hyvinvointia ja Helsingin vetovoimaa. Helsingin uusi arkkitehtuuriohjelmaluonnos, Helsinki rakentaa hyvää elämää, on keskustelunavaus arkkitehtuurin merkityksestä Helsingissä ja työkalu sen edelleen kehittämiseksi. Luonnos julkistettiin Oodissa torstaina 18. huhtikuuta. Luonnos etenee poliittiseen päätöksentekoon ensi viikolla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye