Maahan pudonneet omenat voivat houkutella rottia
17.8.2022 11:06:58 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Rotat ovat tuhoeläimiä, jotka voivat muun muassa saastuttaa elintarvikkeita ja vaurioittaa jyrsimällä erilaisia rakenteita. Vastuu rottien torjunnasta on kiinteistön omistajalla tai haltijalla.
Rotille ei kannata tarjota ruokaa tai suojaa
Ensisijaisesti tulisi varmistaa, että rotilla ei ole saatavilla ravintoa. Maahan pudonneet omenat ja muu jyrsijöille kelpaava ravinto tulee kerätä heti pois pihalta.
Syömäkelvottomat hedelmät voidaan kompostoida. Avokomposti ei kuitenkaan käy tähän tarkoitukseen, sillä biojätekompostorin tulee olla sellainen, etteivät jyrsijät ja linnut pääse sinne. Kompostorin kuntoa on syytä seurata ja väliajoin kannattaa tarkistaa, etteivät rotat pääse siihen esimerkiksi jyrsimällä reikää alakautta.
Omenoita voi myös viedä maksua vastaan Sortti-asemille. Samalla asemalle voi viedä muutakin pihan risu- ja viherjätettä. Mikäli omenoita aikoo laittaa kiinteistön bio- tai sekajäteastiaan, kannattaa niitä laittaa vain vähän kerrallaan. Näin jäteastia ei rikkoudu tai tule liian painavaksi siirtää.
Lisäksi on syytä pitää piha ja puutarha siistinä ja tarkistaa, ettei rotille ole tarjolla suojapaikkoja kiinteistön alueella. Pihalle ei siis kannata kasata rakennusmateriaali- tai rojuläjiä, joista jyrsijät saavat suojaa. Myöskään lehti- tai risukasoja ei tule jättää lojumaan maahan, sillä ne houkuttelevat rottia ja muita kutsumattomia jyrsijävieraita paikalle.
Myös lintujen talviruokinta saattaa houkutella rottia pihapiiriin. Mikäli lintuja ruokitaan, tulee se järjestää niin siististi, ettei se aiheuta rottaongelmaa. Lintuja ei tule ruokkia suoraan maahan.
Kiinteistön haltija tai omistaja vastaa rottien hävittämisestä
Torjuntatoimien tekeminen samanaikaisesti useamman kiinteistön alueella on suositeltavaa, koska rotat esiintyvät yleensä laajalla alueella.
Rotanloukkuja myydään kuluttajille kaupoissa. Loukkuja sijoitettaessa tulee varmistua siitä, ettei niistä aiheudu vaaraa lapsille, kotieläimille eikä muille luonnonvaraisille eläimille. Loukut tulee tarkastaa päivittäin.
Rottien torjuntaan tarkoitettuja torjunta-aineita voivat hankkia ja käyttää vain tuholaistorjunta-alan ammattilaiset. Laajemmassa rottaongelmassa suositellaan kääntymistä tuholaistorjunnan ammattilaisen puoleen.
Ilmoitukset rottahavainnoista: kymp.rottahavainnot@hel.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Milla Hätönen
Vs. terveysinsinööri
Helsingin kaupungin ympäristöpalvelut
puh. 09 310 37417
milla.hatonen@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 5.2.20265.2.2026 18:48:22 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 5.2.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 5.3.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 3.2.20263.2.2026 19:43:59 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 3.2.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Mer omfattande miljöstatistik om Helsingfors är nu lättillgängligt2.2.2026 12:18:53 EET | Pressmeddelande
Helsingfors miljöstatistik beskriver bland annat naturens och vattendragens tillstånd, stadens växthusgasutsläpp, markanvändning och trafik. Miljöstatistiken har uppdaterats och kompletterats under år 2025. Den är nu tydligare, enklare att använda och tekniskt mer effektiv.
Kattavaa tilastotietoa Helsingin ympäristöstä nyt helposti saatavilla2.2.2026 12:18:53 EET | Tiedote
Helsingin ympäristötilasto kuvaa muun muassa luonnon ja vesistöjen tilaa, kaupungin kasvihuonekaasupäästöjä, maankäyttöä ja liikennettä. Ympäristötilastoa on uudistettu ja täydennetty vuoden 2025 aikana, ja se on nyt selkeä, helppokäyttöinen ja teknisesti toimiva.
Helsingfors planerar att ändra fyra mattvättningsbryggor till vistelse- och badplatser – och anlägga nya mattvättningsställen uppe på land30.1.2026 08:49:46 EET | Pressmeddelande
Alla befintliga mattbryggor tas successivt ur bruk när de når slutet av sin livscykel. Lämpliga bryggor skulle kunna ändras till vistelse- och badplatser.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme