Maahanmuuttokeskustelua siivittävät keskinäinen kehu ja toisin ajattelevien mitätöinti
19.12.2019 13:14:15 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote
Syksyllä 2015 Suomeen ja Eurooppaan saapui aiempaan verrattuna poikkeuksellisen paljon turvapaikanhakijoita. Maahanmuutosta myös keskusteltiin vilkkaasti verkossa. Näitä keskusteluja tutkineen Emmi Lahden mukaan verkkokeskustelujen argumentointistrategioina käytetään esimerkiksi uhkakuvia, kaltevan tason argumenttia, kertomuksia, tilastoja ja auktoriteetteja.
– Yleensä näitä kierrätetään foorumista ja keskustelusta toiseen. Väitteet ilmaistaan usein kiistattomina totuuksina, vaikkei niille useinkaan anneta lähteitä. Keskustelussa voidaan viitata esimerkiksi tutkimuksiin tai uutisiin, joita ei kuitenkaan tarkemmin nimetä tai joihin ei anneta linkkejä.
Keskusteluissa rakennetaan yhteenkuuluvuutta
Maahanmuuttoa vastustavien keskustelijoiden argumentointi perustuu Emmi Lahden mukaan esisopimuksille ja perusteluille, joita pidetään yleisesti tiedettyinä. Samalla tavalla erimielisten ajatukset oletetaan ennalta tiedetyiksi:
– Tällöin keskustelussa ei tarvitse edes yrittää kuunnella tai huomioida erilaisia näkökulmia. Keskustelijat ovat avoimen hyökkääviä eri tavoin ajattelevia kohtaan.
Maahanmuuttoa vastustavat keskustelijat asettuvat vahvasti kannattamaan toisiaan. Näin rakennetaan yhteenkuuluvuutta samanmielisten kanssa. Argumentointia rakennetaan yhdessä niin, että eri keskustelijoiden viestit täydentävät toisiaan.
Argumentoinnin tunteminen on medialukutaitoa
Emmi Lahden mukaan verkkokeskustelun rakentumiseen kiinnitetään yleensä melko vähän huomiota, vaikka verkko on keskusteluja täynnä.
– Tutkimukseni keskeinen anti onkin argumentoinnin purkaminen osiin. Verkkokeskustelujen argumentointistrategioiden kartoittamista voidaan hyödyntää esimerkiksi argumentointitaitojen opettamisessa ja kouluttamisessa. Lisäksi argumentointistrategioiden ja niihin liittyvien mahdollisten ongelmien, kuten auktoriteetin epäluotettavuuden, uutisten virheellisen lainaamisen ja kiertävien kertomusten kartoittamista voidaan hyödyntää medialukutaitojen opetuksessa.
Tyypillisten argumentointitapojen tunnistaminen on myös edellytys informaatiovaikuttamisen tunnistamiselle. Informaatiovaikuttaminen on toimintaa, jolla pyritään järjestelmällisesti vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen, ihmisten käyttäytymiseen ja päätöksentekijöihin.
Verkkokeskustelujen puhetapa ei pysy vain verkossa
Verkkokeskustelua ja sen argumentteja on tärkeää analysoida siksikin, että verkkofoorumeilla vallalla oleva puhetapa jää harvoin pelkästään verkkofoorumeille.
– Verkkokeskustelussa esitetyt ja rakennetut argumentit leviävät myös valtavirtamedian käyttöön. Näin ne muokkaavat käsitystä uskottavista näkemyksistä, hyväksytyistä puhetavoista ja siitä, kuka pääsee ääneen maahanmuutosta puhuttaessa, Emmi Lahti huomauttaa.
Maahanmuuttokeskustelut ovat yksi esimerkki keskustelusta, jossa mielipiteet ja asennoituminen polarisoituvat. Aiheeseen eri tavoin suhtautuvat jakautuvat enenevissä määrin omiin rintamiinsa ja myös omille foorumeilleen. Tutkimus antaa siis laajemminkin eväitä hahmottaa demokratian pohjana olevan vapaan kansalaiskeskustelun juonteita
***
Emmi Lahti väittelee 19.12.2019 Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa aiheesta "Maahanmuuttokeskustelun retoriikkaa". Vastaväittäjänä on dosentti Olli Löytty, Turun yliopisto, ja kustoksena on professori Tiina Onikki-Rantajääskö. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Emmi Lahti, emmi.lahti@helsinki.fi (väittelijä tavoitettavissa vain sähköpostitse)
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Tekoälyn käyttö heikentää ammattilaisten taitoja huomaamatta24.9.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Ammattiyhteisöjen pitäisi tunnistaa ammattiensa ydintaidot ja suojella osaamistaan tekoälyltä.
Luonnontieteellisen museon Elämän historia -sali sulkeutuu vuodenvaihteen jälkeen – uusi näyttely avautuu loppuvuodesta 202822.9.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Elämän historia -näyttelyn tilalle rakennetaan elämän syntyä ja luonnon monimuotoisuuden kehittymistä esittelevä uusi kokonaisuus. Uudistetun näyttelyn on tarkoitus avautua loppuvuodesta 2028 ja rakennustöiden aikataulua suunnitellaan parhaillaan.
Vilppi lääketieteen valintakokeessa vei opiskelupaikan17.9.2026 10:31:07 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta opiskelupaikan saaneen henkilön opiskelupaikka on peruutettu valintakokeessa tehdyn vilpin takia. Asiasta tehdään tutkintapyyntö poliisille.
Tutkijat löysivät masennukselle viisi erilaista aivoprofiilia14.9.2026 15:53:19 EEST | Tiedote
Kaksi ihmistä voi saada saman masennusdiagnoosin, vaikka heidän oireensa poikkeavat toisistaan huomattavasti. Tutkijat halusivat selvittää, näkyykö tämä yksilöllisyys myös aivojen toiminnassa.
Suomalaistutkimus voi parantaa miljoonien koe-eläinjyrsijöiden anestesiaturvallisuutta14.9.2026 10:41:14 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa on osoitettu, että vatinoksaani-lääkeaine parantaa merkittävästi rottien anestesiaturvallisuutta. Löydös voi vaikuttaa miljooniin koe-eläimiin maailmanlaajuisesti: pelkästään länsimaissa jyrsijöitä käytetään vuosittain arviolta toistasataa miljoonaa biolääketieteellisessä tutkimuksessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme