Maahanmuuttovirasto

Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jari Kähkönen jättää tehtävänsä

Jaa

Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jari Kähkönen jättää tehtävänsä 1.5.2022 alkaen. Hän aloitti määräaikaisen tehtävänsä viraston päällikkönä syyskuussa 2020.

– Asetin itselleni korkeat tavoitteet, kun otin ylijohtajan tehtävän vastaan. Maahanmuuttovirasto on kasvanut viime vuosina suureksi toimijaksi samaan aikaan, kun maahanmuutosta on tullut Suomeen merkittävä yhteiskunnallinen tekijä. Samalla siihen on kohdistunut voimakkaat kehittämisodotukset. Kyse on laajasta kehittämistarpeesta aina automaation tehokkaasta käyttöönotosta syvälliseen toimintakulttuurin muutokseen. Tässä kehitystyössä ollaan edistytty ja saatu muutoksia aikaan, mutta katson, etteivät tulokset riitä, toteaa Jari Kähkönen.

– Suomi tarvitsee sujuvaa maahanmuuttoa, ja Maahanmuuttovirasto ripeää uudistumista. Seuraajani työ ei ole helppo, sillä Suomen maahanmuuttojärjestelmä on rakennettu eri lähtökohdista kuin tämän hetken yhteiskunnalliset tarpeet. Kyse ei ole vain yhdestä virastosta, vaan laajasta kokonaisuudesta eri toimijoita julkishallinnon eri tasoilla ja osin koko yhteiskunnallisessa ilmapiirissä. Muutosten läpivieminen monimutkaisessa säädösympäristössä vie aikaa ja on haastavaa. Päätökseeni vaikuttavat erityisesti myös painavat henkilökohtaiset syyt ja perheeni hyvinvointi, sanoo Lappeenrannassa asuva Kähkönen.

Ylijohtajaa sijaistaa viraston apulaispäällikkö Elina Immonen. Maahanmuuttoviraston ylijohtajan nimittää valtioneuvosto. Sisäministeriö vastaa uudenylijohtajan rekrytoinnin käytännöistä ja siihen liittyvästä tiedottamisesta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ylijohtaja Jari Kähkönen ei anna haastatteluja aiheesta.

Tietoja julkaisijasta

Maahanmuuttovirasto
Maahanmuuttovirasto
PL 10
00086 Maahanmuuttovirasto

Puh. 0295 430 431 (vaihde/switchboard))http://www.migri.fi

Maahanmuuttovirasto on maahanmuutto-, turvapaikka-, pakolaisuus- ja kansalaisuusasioissa päätöksenteko-organisaatio ja ylläpitää vastaanottojärjestelmää.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maahanmuuttovirasto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme