Fingo ry - Suomalaiset kehitysjärjestöt - Finnish Development NGOs

Maailma kylässä -festivaali perutaan viranomaisten suositusten mukaisesti

Jaa
Suomen hallitus suositti, että yli 500 henkilön yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun asti koronaviruksen takia. Asiassa toimeenpanovaltainen Etelä-Suomen aluehallintovirasto on kieltänyt suurtapahtumien järjestämisen kuukaudeksi kerrallaan perjantaista 13.3. alkaen. Näistä päätöksistä johtuen toukokuun lopulle ajoittuva Maailma kylässä -festivaali on päätetty perua tältä vuodelta.
Maailma kylässä -festivaali 2018. Kuva: Saara Kivimäki
Maailma kylässä -festivaali 2018. Kuva: Saara Kivimäki

Maailma kylässä -festivaali on koko perheelle suunnattu kulttuuri- ja keskustelutapahtuma, joka koostuu kymmenistä konserteista, näyttelyistä, dokumenteista, ruokakulttuurista ja ajankohtaisista keskusteluista. Festivaali oli määrä järjestää 23.−24. toukokuuta Helsingin Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla. Tapahtumaan oli ilmoittautunut 400 näytteilleasettajaa ja sinne oli kiinnitetty 100 esitystä. Vuosittain festivaalilla on vieraillut noin 70 000 kävijää. Tapahtuman järjestää Suomalaiset kehitysjärjestöt – Fingo.

– Ihmisten terveys ja turvallisuus tässä tilanteessa on kaikkein tärkeintä. Teemme myös kaikkemme, että tapahtuman perumisesta johtuvat kustannusvaikutukset olisivat mahdollisimman pienet eri osapuolille, ja jo sovituissa asioissa päästäisiin hyvään neuvotteluratkaisuun, sanoo festivaalia järjestävän Fingon viestintäjohtaja Salla Peltonen

Festivaaliorganisaatio tiedottaa näytteilleasettajia, ohjelmatuottajia, esiintyjiä, yhteistyökumppaneita ja muita sidosryhmiä tarkemmista järjestelyistä mahdollisimman pian.

Myös tapahtuman siirtämistä myöhempään ajankohtaan pohdittiin, mutta se todettiin festivaaliorganisaatiolle tässä tilanteessa liian suureksi haasteeksi.

– Festivaalin siirtäminen tarkoittaisi esimerkiksi eri puolilta maailmaa saapuvien kansainvälisten esiintyjien osalta täydellisiä uudelleenjärjestelyjä, joita on hyvin hankala tehdä epävarmassa tilanteessa. Sama koskee myös kotimaisia esiintyjiä, näytteilleasettajia, aluevarauksia ja teknistä tuotantoa, Peltonen jatkaa.

Maailma kylässä -festivaali järjestetään seuraavan kerran toukokuun lopulla 2021.

Lisätiedot

Mediahaastattelut: Fingon viestintäjohtaja Salla Peltonen, salla.peltonen@fingo.fi, +358 50 317 6710

Viestintään, markkinointiin ja yhteistyökumppaneihin liittyvät tiedustelut: festivaalin viestintä- ja varainhankintapäällikkö Nelli Korpi, nelli.korpi@fingo.fi, +358 50 317 6698

Näytteilleasettajien ja aluetuotannon tiedustelut: festivaalin tuotantopäällikkö Rafael Campos, rafael.campos@fingo.fi, +358 50 317 6709

Esiintyjiin ja ohjelmaan liittyvät tiedustelut: festivaalin ohjelmapäällikkö Johanna Eurakoski, johanna.eurakoski@fingo.fi , +358 50 317 6696

Avainsanat

Kuvat

Maailma kylässä -festivaali 2018. Kuva: Saara Kivimäki
Maailma kylässä -festivaali 2018. Kuva: Saara Kivimäki
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Fingo ry - Suomalaiset kehitysjärjestöt - Finnish Development NGOs
Fingo ry - Suomalaiset kehitysjärjestöt - Finnish Development NGOs
Elimäenkatu 25-27, 5krs.
00510 HELSINKI

358 50 317 6690http://www.fingo.fi

Suomalaisten kehitysjärjestöjen yhteistyöjärjestöön Fingoon kuuluu 300 suomalaista järjestöä, jotka toimivat kehitysyhteistyön, kestävän kehityksen tai globaalikasvatuksen parissa. Me viestimme, koulutamme, kasvatamme, tuemme ja vaikutamme, jotta maapallon kaikkien asukkaiden ääni kuuluisi päätöksenteossa – Suomessa ja maailmalla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fingo ry - Suomalaiset kehitysjärjestöt - Finnish Development NGOs

Maailma kylässä -festivaalille Les Amazones d'Afrique, Mayito Rivera ja SANNI26.2.2020 09:47:05 EET | Tiedote

Kestävän kehityksen suurtapahtuma ja maailmanmusiikin ilmaisfestivaali, Maailma kylässä, julkaisee ensimmäisiä esiintyjiään. Helsingin Kaisaniemen puistossa 23.–24.5. esiintyvät kantaaottava kollektiivi Les Amazones d'Afrique, Los Van Van -yhtyeen keulahahmona tunnettu Mayito Rivera, Grammy-palkittu Ricky Kej, marokkolainen Oum sekä yksi Suomen tunnetuimmista artisteista, SANNI.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye