Maailma on yhtä, me ihmiset emme ole
31.1.2020 08:00:00 EET | Basam Books | Uutinen
Lähivuosina ratkaistaan ihmiskunnan kohtalo. Meidän on nyt löydettävä keinot kääntää kurssia. Tämä tapahtuisi korjaamalla kaksi virhettä egosysteemistämme ja kytkeytymällä maailmaan uudella tavalla.
Heikki Peltolan uuden kirjan Yhtä ja kaikki – näe ja ole maailma (Basam Books 2020) ajatukset perustuvat amerikkalaisen fyysikon David Bohmin näkemyksiin. Bohmin piilojärjestysteorian mukaan havaitsemamme todellisuuden takana on maailma, jota ei voi koskaan täysin ymmärtää ajattelun avulla. Siitä voi kuitenkin olla tietoinen.
Sittemmin Bohm sovelsi teoriaansa mieleen ja ajatteluun ja haastoi maailmankuvamme perusoletukset. Näemme maailmasta kovin vähän ja senkin vähän tulkitsemme helposti väärin. Tällä on vakavat seuraukset omassa elämässämme ja yhteiskunnassa. Bohm katsoi, että monet ongelmat johtuvat virheistä ajattelussamme.
Kirjassaan Peltola esittää, että David Bohmin oivallukset auttaisivat meitä toteuttamaan YK:n Agenda 2030:n kunnianhimoiset tavoitteet. Ensin on kuitenkin nähtävä maailma oikein ja tajuttava, että emme ole erillisiä maailmasta. Toiseksi pitää ymmärtää, tämä muutos ajattelussa tapahtuu nyt tai ei koskaan. Aika on vain mielen luoma kuvitelma.
Peltola pohtii, että maailman suunnan muuttaminen edellyttää, että otamme käyttöön ajatusaistin ja tarkistamme ajatteluun perustuvaa egoistista agendaamme. Ajatusaistin avulla tunnistaisimme ainakin osan virheistä ennen kuin teemme ne. Hyvä uutinen on, että meillä on tämä aisti. Huono uutinen on, että emme juurikaan käytä sitä.
Yhtä ja kaikki – näe ja ole maailma on Heikki Peltolan kymmenes kirja ja se ilmestyi tammikuussa englanniksi nimellä Whole and One - Seeing and being the world.
Julkistus sunnuntaina 2.2.2020 klo 14.00 Oodissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Heikki Peltola
+358 400 602404
heikki.peltola@nostetuotanto.fi
Arvostelukappaleet:
Pike Hilakari
Markkinointi ja viestintä
Basam Books
pike@basambooks.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsinkiläinen erikoiskustantamo Basam Books on palannut juurilleen filosofian, kaunokirjallisten klassikkojen, runojen ja suurten hahmojen elämäkertojen pariin. Vanha kunnon Basam Books jatkaa tutulla laadusta tinkimättömällä linjallaan ja kustantamon puikkoihin on palannut yli 20 vuotta alalla toiminut kustannusjohtaja Batu Samaletdin. Jatkossa kustannusohjelmaamme kuuluvat vahvasti myös äänikirjat, tavoitteena on tuoda kaikki Basam Booksin mestariteokset kuunneltavaksi myös äänikirjoina!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Basam Books
Thomas Hardyn "Kaukana maailman melskeestä" ilmestyy ensimmäistä kertaa suomeksi20.2.2026 09:08:00 EET | Tiedote
Itsenäinen nainen, kolme kosijaa ja 1800-luvun Englannin maaseutu – tästä aineksesta syntyy Thomas Hardyn klassikko Kaukana maailman melskeestä (Far from the Madding Crowd, 1874), joka ilmestyy nyt ensimmäistä kertaa suomeksi. Teoksen on suomentanut Antti Immonen, ja mukana ovat myös jälkisanat sekä selitysosio.. Arvostelukappaleet: Anita Salo, anita@basambooks.fi.
Voltairen "Mikromegas" -klassikko kutsuu pohtimaan suvaitsevaisuutta20.2.2026 08:18:00 EET | Tiedote
Uusintapainos Voltairen Mikromegas-teoksesta tarkastelee filosofisin ja humoristisin keinoin älyllisen elämän mahdollisuuksia. Kirja käsittelee tieteen, suvaitsevaisuuden ja itseironian teemoja, ja sen ajankohtaisuus korostuu nykyajassa valistuksen arvojen puolustamisen tarpeessa.
Heikki Peltolan uusin kirja kutsuu lukijan näkemään elämän ihmeen yli tuhannen havainnon kautta16.2.2026 08:22:00 EET | Tiedote
Heikki Peltolan uusin kirja "Oikein & Hyvin - Elämä suorana" tutkii elämän ihmettä. Teos tarjoaa vaihtoehdon egoistiselle maailmankuvalle ja rohkaisee oikeaan näkemiseen ja hyvään tekemiseen. Saatavilla myös Peltolan itsensä lukemana äänikirjana. Lisätietoja: anita@basambooks.fi.
Paula Malleuksen uusi kirja opastaa kestävään liiketoimintaan muoti- ja tekstiilialalla10.2.2026 15:21:57 EET | Tiedote
"UPCYCLING - Neuleiden toinen elämä ja liiketoiminnan kehittäminen" on opas kestävään liiketoimintaan muoti- ja tekstiilialalla. Kirja tarjoaa työkaluja liikeidean kehittämiseen ja ideoita neuleiden uudelleenkäyttöön. Malleus, vastuullisen muodin pioneeri, jakaa lähes 20 vuoden yrittäjäkokemuksensa.
Lindsay L. Gibsonin kirja auttaa voittamaan menneisyyden haasteet15.12.2025 08:18:00 EET | Tiedote
Lindsay L. Gibsonin kirja tarjoaa työkaluja voittaa menneisyyden haasteet ja kasvaa vahvaksi aikuiseksi, vaikka vanhemmat olisivat olleet emotionaalisesti kypsymättömiä. Teoksessa käsitellään erilaisia kypsymättömiä vanhemmuuden muotoja ja annetaan käytännön ohjeita parempien ihmissuhteiden muodostamiseen. Suomentanut Juha Kuvajainen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

