Maailman myllerrykset varjostavat korjausrakentamisen kasvuponkaisua

Taloyhtiöiden korjaushankkeissa on hienoista kasvuvirettä. Noin joka toisella Kiinteistöliiton Korjausrakentamisbarometriin vastanneista on tänä vuonna taloyhtiössään korjaushanke. Korjaus- ja urakointivaihe on näistä noin 35 prosentilla yhtiöistä, ja tarjouspyyntövaihe joka neljännellä. Barometrin osoittama vastausvuoden ilmapuntari on noususuunnassa, ja kaikilla alueilla saldoluku on nousemassa nollarajalle pitkästä aikaa.
Varjoa näkymiin tuo kuitenkin se, että arvio ajankohtaisen taloustilanteen vaikutuksesta korjaamiseen on syksyä 2021 heikompi. Taloustilanteen vaikutusta korjaushankkeiden toteutumiseen kuvaava saldoluku on nyt -24, kun syksyllä lukema oli -12. Vastaajista kuitenkin 71 prosenttia ilmoitti, ettei ajankohtainen yleinen taloustilanne vaikuta heidän korjaushankkeidensa ja ylläpitotoimenpiteidensä toteutumiseen eli vireillä olevat korjaushankkeet toteutunevat yleisestä taloustilanteesta riippumatta. Huono uutinen on se, että lukema ei ole ollut näin alhainen sitten mittauksen aloituksen keväällä 2014.
Korjauksia vauhdittavat tänä vuonna useat seikat, joista yksi on koronapandemian lykkäämät hankkeet. Ajankohtaista lisäkasvua tuovat yhä yleisemmät sähköautojen latausjärjestelmien investoinnit sekä lämmitysjärjestelmiin kohdistuvat investoinnit.
Koko Suomessa vastanneista 30 prosenttia arvioi, että heidän taloyhtiönsä korjausrakentaminen kasvavaa kuluvana vuonna. Vastanneista 31 prosenttia odottaa, että korjaaminen supistuu heidän yhtiössään viime vuoteen verrattuna. Vuodelle 2023 näkymä on kuitenkin vielä sumea, eikä tässä vaiheessa kovin laajalti kasvua tulevalle vuodelle povata.
Barometrissa kohdistettiin huomiota myös mahdollisiin vaikutuksiin, joita koronapandemian seuraukset ja Ukrainan sota olisivat tuoneet taloyhtiöiden korjaushankkeisiin ja talouteen. Tulosten perusteella runsas kolmasosa ei ole havainnut ainakaan vielä muutoksia. Varautumista nouseviin korjauskustannuksiin on kuitenkin tehty 27 prosentissa yhtiöistä. Tarjoushintojen nousua on nähtävissä 17 prosentissa vastauksia.
Putkistokorjaukset, julkisivut sekä latausinfra ja piharakenteet ovat kerrostalojen yleisimpiä korjaushankkeita vuonna 2022
Kerrostaloyhtiöissä korjataan tänä vuonna yleisimmin vesi- ja viemärijärjestelmiä, julkisivuja, sähköautojen latausjärjestelmiä. Piharakenteita korjataan yleisimmin kerrostaloyhtiöissä. Sähköautojen latausjärjestelmien rakentaminen on yleistynyt edelleen selvästi viime syksyynkin verrattuna.
Rivitaloyhtiöillä piharakenteet, julkisivut, sähköautojen latauspisteet sekä vesikatto ovat yleisimpiä hankkeita. Myös rivitaloyhtiöissä yhä useampi taloyhtiö ilmoitti toteuttavansa sähköautojen latausjärjestelmiä.
Lämmitysjärjestelmähankkeiden määrä kasvussa
”Huomattava on myös se, että lämmitysjärjestelmään toteutettavat hankkeet ovat nousseet selvästi listauksessa ylöspäin viimeisten kahden vuoden aikana. Myös aurinkosähköön kohdistuu aiempaa enemmän mielenkiintoa ja kysyntää, mikä näkyy myös Kiinteistöliiton barometrissa selvästi”, toteaa Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero.
Sähköautojen latauspisteitä toteutetaan runsaasti tänä vuonna ja vielä pitkään tämän jälkeenkin
Sähköautojen latauspisteitä raportoitiin toteuttavan tänä vuonna noin seitsemässä prosentissa vastaajien yhtiöitä. Pääkaupunkiseudulla lukema oli noin 12 prosenttia. Molemmat lukemat ovat edelleen kasvaneet.
Sähköautojen latauspisteiden hankkeita on edelleen runsaasti taloyhtiössä alkavalla viisivuotiskaudella. Sekä kerros- että rivitaloyhtiöiden vastaajista runsaat 40 prosenttia ilmoitti taloyhtiössään toteutettavan latauspisteitä alkavalla viisivuotiskaudella. Latauspisteet ovatkin vielä pitkään yleisin hanke taloyhtiöissä. ”Korjausrakentamisbarometrin tuloksiin pohjautuva arvio on se, että latauspisteitä olisi jo toteutettuna 15 – 20 prosentissa taloyhtiöitä”, luonnehtii Jukka Kero.
Alkavalla viisivuotiskaudella sähköauton lataushankkeiden jälkeen seuraavaksi yleisimpiä hankkeita ovat kerrostaloissa ulkovaipan kaikki korjaukset sekä putkistokorjaukset. Lukitusjärjestelmien uusiminen ja lämmitysjärjestelmään kohdistuvat hankkeissa näyttää olevan nyt myös kasvua barometrin perusteella.
Rivitaloyhtiöissä piharakenteisiin, julkisivuihin sekä vesikattoon kohdistuvat korjaukset nousevat seuraavaksi yleisimmiksi sähköautojen latauspistehankkeiden jälkeen vuosina 2023-2027.
Rahoituksen saatavuudessa ei isoa muutosta, mutta rahoitusehtojen odotukset heikentyneet selvästi
Korjauslainojen saatavuudessa ei tapahtunut suurta muutosta syksyyn verrattuna, mutta vastaajissa oli kuitenkin hivenen enemmän niitä, jotka eivät ole saaneet joko yhtään tai vain yhden lainatarjouksen. Vastaajista 7 prosenttia ei saanut ainuttakaan rahoitustarjousta.
Lainarahoituksen saamisen arvioidaan kuitenkin heikentyneen viimeisen puolen vuoden aikana viime syksyn tapaan. Rahoituksen saamisen arvioi pysyneen ennallaan suuri valtaosa, 81 prosenttia vastaajista. Lainaehtojen odotukset heikentyivät sen sijaan merkittävästi kevään 2022 mittauksessa. Nyt peräti 62 prosenttia vastaajista odottaa heikentyviä lainaehtoja, ja parantuvia ei juuri kukaan vastaajista. Lukemat olivat yhtä synkät viimeksi vuosina 2013 ja 2014.
Lainamarginaalin mediaani on paikoillaan. Maalis-huhtikuussa 2022 vastanneiden tapausten mediaani oli 0,85 prosenttia. 80 prosentilla vastaajista marginaali on välillä 0,5 – 2,1 prosenttia.
Korjauslainojen korkosuojauksesta ilmoitti 10 prosenttia vastaajista. Näistä 44 prosentilla oli mallina kiinteä korko, korkokatto 32 prosentilla.
Kiinteistöliiton Korjausrakentamisbarometri
Suomen Kiinteistöliiton ja Suomen Kiinteistölehden Korjausrakentamisbarometrissa on vuodesta 2009 selvitetty asunto-osakeyhtiöiden korjausrakentamisen ja hyvän kiinteistönpitotavan toteutumista. Keväällä 2022 Korjausrakentamisbarometri tavoitti 3773 vastaajaa, joita jokaista Kiinteistöliitto lämpimästi kiittää.
Vastaajista 3447 oli asunto-osakeyhtiöiden hallituksen edustajia, 255 isännöitsijätehtävissä toimivaa henkilöä ja 71 muuta taloyhtiöiden edustajaa. Kysely toteutettiin nettikyselynä 29.3. – 17.4.2022. Kyselyssä raportoidut ns. saldoluvut saadaan vähentämällä supistuvaa kehitystä ennakoivien osuus kasvavaa kehitystä ennakoivien osuudesta.
Yhteyshenkilöt
Jukka Keropääekonomisti
Puh:09 1667 6226jukka.kero@kiinteistoliitto.fiKuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
Terassin rakentaminen ja muut pihan muutostyöt voivat edellyttää taloyhtiön lupaa8.5.2025 09:40:00 EEST | Tiedote
Kevät on pihatöiden aikaa, mutta taloyhtiömuotoisessa asumisessa pihan muokkaaminen edellyttää usein taloyhtiön lupaa. Ennen muutostöitä kannattaa selvittää yhtiöjärjestyksestä, kuuluuko piha-alue taloyhtiön vai osakkaan hallintaan.
Talouden epävarmuudet tuoneet pilviä korjausrakentamisen ylle7.5.2025 09:03:00 EEST | Tiedote
Kiinteistöliiton kevään Korjausrakentamisbarometrin mukaan korjausrakentaminen voi jäädä tänä vuonna hieman jälkeen aiemmista odotuksista. Korjausrakentamista kasvattavien taloyhtiöiden osuus näyttää jäävän pienemmäksi kuin korjaamista vähentävien taloyhtiöiden osuus. Kasvuvireen nousun taite koskee kaikkia alueita.
Taloyhtiön hallituksen henkilömuutokset ilmoitettava kaupparekisteriin6.5.2025 08:10:00 EEST | Tiedote
Kun yhtiökokous on pidetty ja uudet hallituksen jäsenet valittu, taloyhtiön on huolehdittava henkilömuutosten ilmoittamisesta kaupparekisteriin.
Taloyhtiöille velvollisuus dokumentoida leikkipaikan turvallisuus22.4.2025 09:04:00 EEST | Tiedote
Uusi kulutuspalvelujen turvallisuutta koskeva laki tuo taloyhtiöille velvollisuuden dokumentoida pihan leikkipaikan turvallisuuteen liittyviä seikkoja. Kevään aikana voimaan tuleva laki velvoittaa taloyhtiöt dokumentoimaan esimerkiksi vaarojen tunnistamiseen ja riskien arvioimiseen liittyviä seikkoja sekä havaittuja turvallisuuspuutteita ja tapahtuneita onnettomuuksia.
Piha kuntoon ja naapurit tutuiksi taloyhtiön kevättalkoissa15.4.2025 08:10:00 EEST | Tiedote
Kun lumet ja jäät ovat sulaneet, on taloyhtiössä aika järjestää kevättalkoot. Vaikka moni taloyhtiö on ulkoistanut piha-alueiden hoitamiseen liittyvät tehtävät huoltoyhtiölle, ovat talkoot edelleen tärkeä tapa tutustua naapureihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme