Nordic Live Productions Oy

Maailman parhaaksi DJ:ksi valittu Tiësto Suomeen ensi kesänä

Jaa
Kansainvälisesti yksi tunnetuimmista elektronisen musiikin tähdistä, DJ Tiësto saapuu Suomeen ensi vuoden elokuussa 11.-12.8.2023 kahden eri festivaalin pääesiintyjäksi. Palkittu hollantilainen DJ ja tuottaja Tiësto on kiinnitetty Turun Kupittaanpuistossa järjestettävän Aura Festin sekä Seinäjoen OmaSp Stadionilla vietettävän Solar Sound Festivalin pääesiintyjäksi. Molempiin tapahtumiin on kiinnitetty lisäksi laaja kattaus kotimaan kuunnelluimpia artisteja.
Tiësto on keikkaillut Suomessa viimeksi vuonna 2016. Kuva: Ramona Rosales.
Tiësto on keikkaillut Suomessa viimeksi vuonna 2016. Kuva: Ramona Rosales.

Maailmankuulu Tiësto Suomeen seitsemän vuoden tauon jälkeen

Hollantilainen Grammy-palkittu DJ ja tuottaja Tiësto on jo 2000-luvun alusta alkaen kuulunut maailman tunnetuimpiin elektronisen tanssimusiikin kärkinimiin. Tiësto on vuosien varrella valloittanut stadionluokan keikkalavoja ympäri maailmaa aina vuoden 2004 Kreikan kesäolympialaisten avajaisista asti. Tïësto on äänestetty kaikkien aikojen parhaaksi DJ:ksi brittiläisen klubi- ja elektroniseen musiikkiin erikoistuneen julkaisu Mixmagin äänestyksessä vuonna 2011 sekä maailmanlaajuisesti arvostetun Rolling Stone -lehden äänestyksessä vuonna 2012.

Kansainväliseksi DJ-ikoniksikin tituleeratulla Tiëstolla on yhteensä yli 8 miljardia striimiä eri alustoilla, yli 36 miljoonaa myytyä levyä, yli 30 miljoonaa seuraajaa sosiaalisessa mediassa sekä yli 160 miljoonaa TikTok-katselukertaa. Tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat mm. lähes miljardi striimiä Spotifyssa kerännyt “The Business”, Ava Maxin kanssa tehty yhteiskappale “The Motto” sekä Dzekon, Premen ja Post Malonen kanssa tehty “Jackie Chan”. Artistin uusimpia julkaisuja kuluneelta vuodelta ovat Tate McRaen kanssa tehty yhteiskappale “10:35” sekä Solardon ja Poppy Baskcombin kanssa tehty “I Can’t Wait”.

Suomessa Tiësto on keikkaillut viimeksi Helsingin Weekend Festivalilla vuonna 2016, joten ensi kesän esiintymisiä on odotettu jo kauan.

“Onnistuimme ohjelmaneuvotteluissa erinomaisesti. Nyt julkaistu Tiësto on taatusti yksi kiinnostavimmista ja ajankohtaisimmista elektronisen musiikin nimistä ensi kesän kotimaan festivaaleilla”, kertoo Aura Festin ja Solar Sound Festivalin järjestävän Nordic Live Productions Oy:n toimitusjohtaja Tommi Mäki.

 

Aura Fest 2023 ohjelmistoon julkaistut artistit:

Tiësto (NL)

Gettomasa

Sexmane

Isac Elliot

Gasellit

Cledos

Viivi

Mikael Gabriel

Jambo

Ege Zulu

 

Solar Sound Festival 2023 ohjelmistoon julkaistut artistit:

Tiësto (NL)

Gasellit

Isac Elliot

Viivi

Etta

Nebi

Ege Zulu

Ramses II

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tiësto on keikkaillut Suomessa viimeksi vuonna 2016. Kuva: Ramona Rosales.
Tiësto on keikkaillut Suomessa viimeksi vuonna 2016. Kuva: Ramona Rosales.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Nordic Live Productions Oy
Pikkukatu 1
65100 Vaasa

info@nordiclive.fihttps://nordiclive.fi/

Tapahtuman järjestää Nordic Live Productions Oy

 

Tapahtuman järjestäjä Nordic Live Productions Oy on vuonna 2013 perustettu valtakunnallisesti toimiva kotimaisten nuorten yrittäjien omistama tapahtuma-alan ammattilaisorganisaatio. Yrityksen kaikki omistajat myös työskentelevät yhtiön tapahtumatuotannossa.

Yhtiö tuottaa vuosittain lukuisia tapahtumia Suomessa kuten Nightwishin ja Gyllene Tiderin Suomen konsertit, Hanko Sommarfestin, Vaasa Festivalin, Espoon Viinijuhlat, Solar Sound Festivalin Seinäjoella, Aura Fest -kaupunkifestivaalin Turussa, Kokkolan Viinijuhlat, Kainuun Musiikkijuhlat Kajaanissa, Raasepori Festivalin Tammisaaressa sekä satoja muita klubitapahtumia, konsertteja ja yksityistilaisuuksia – pienistä tapahtumista aina stadionluokan megatoteutuksiin asti.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Nordic Live Productions Oy

Ruotsalaisyhtye Gyllene Tider saapuu Suomeen ensi viikolla11.8.2023 08:20:50 EEST | Tiedote

Legendaarisen ruotsalaisyhtye Gyllene Tiderin Hux Flux -kiertue saapuu ensi viikolla Suomeen. Ensimmäinen keikka on perjantaina 18.8. Raasepori Festivalilla Tammisaaren Stallörinpuistossa, jossa esiintyvät myös mm. ruotsalaistähti Carola sekä brittiartisti Bonnie Tyler. Gyllene Tiderin koko kesän kestänyt kiertue huipentuu Vaasan stadionkonserttiin, jossa nähdään myös Ruotsin euroviisuedustajanakin toiminut Sanna Nielsen, suomenruotsalaisyhtye KAJ sekä pietarsaarelainen tulokasartisti Fredrik Furu.

Maailmantähti Tiësto saapuu Suomeen ensi viikolla4.8.2023 09:18:02 EEST | Tiedote

Elektronisen musiikin tunnetuimpiin nimiin kuuluva maailmantähti Tiësto esiintyy ensi viikolla Suomessa kahdella keikalla 11.-12.8.2023. Hollantilainen dj ja tuottaja nähdään sekä Seinäjoen OmaSp Stadionilla vietettävän Solar Sound Festivalin että Turun Kupittaanpuistossa järjestettävän Aura Festin pääesiintyjänä. Tiësto on vieraillut Suomessa viimeksi vuonna 2016, joten artistin suomalaisfanit ovat odottaneet tulevia keikkoja jo pitkään.

Ennätysten viikonloppu: Nightwish rikkoi kävijäennätyksiä kahdella stadionilla19.6.2023 16:15:26 EEST | Tiedote

Maailman menestyneimpiin metalliyhtyeisiin lukeutuvan Nightwishin maailmankiertue valloitti viikonlopun aikana sekä itäisen että läntisen Suomen. Viime perjantaina 16.6. metallijätti teki paluun kotikaupunkiinsa Pohjois-Karjalan Kiteelle, josta yhtye jatkoi matkaansa lauantaina 17.6. Pohjanmaan keskukseen Vaasaan. Sekä Kiteen Rantakentällä että Vaasan Lemonsoft Stadionilla konserttien liput myytiin loppuun tapahtuman porteilta ja stadionien kävijäennätykset rikkoutuivat. Molemmat konsertit järjesti suomalainen tapahtuma-alan organisaatio Nordic Live Productions Oy yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye