Maailman suurin juoksutapahtuma Wings for Life World Run 2021 haastaa kaikki liikkeelle hyvän asian puolesta!
7.5.2021 06:30:00 EEST | Red Bull Finland | Tiedote

Miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ovat riippuvaisia pyörätuolista selkäydinvamman johdosta. Melko usein siihen on syynä liikenneonnettomuus tai kaatuminen.
Wings for Life on voittoa tavoittelematon selkäydinvammojen hoitoon keskittyvä organisaatio joka rahoittaa tutkimushankkeita ja kliinisiä tutkimuksia ympäri maailmaa. Vuodesta 2014 lähtien juostu Wings for Life World Run on auttanut lukemattomia selkäydinvammapotilaita parantamaan elämänlaatuaan. Seitsemän viime vuoden aikana tapahtumaan on osallistunut jo 740 860 juoksijaa, jotka ovat juosseet yhteensä 7 378 113,6 kilometriä, keräten selkäydinvammojen tutkimukseen ja hoitoon 29 230 000 euroa.
Kolmatta kertaa Wings for Life World Run -juoksutapahtumaan lähtevälle seiväshyppääjä Wilma Murrolle osallistumispäätös oli helppo. "Wings for Life World Runissa kerätyt varat menevät niin hyvään tarkoitukseen, ettei osallistumista tarvitse sen enempää perustella. Juostessa ehtii ajatella ja arvostaa sitä, että pystyy juoksemaan". Murto ei aio stressata juoksutuloksestaan liikoja vaan lähtee liikkeelle rennolla otteella, nauttimaan Aurajoen varren komeista juoksumaisemista. "Viime vuonna juoksin 12,5 kilometriä, mikä oli mulle tosi iso juttu. Juoksen arjessa pidempiä matkoja todella vähän, joten hyvin puhtaalta pöydältä ja ilman odotuksia lähdetään matkaan. Lähden nauttimaan matkasta ja siihen on hyvä valmistautua pienellä hölkällä edeltävänä päivänä. Kisapäivänä tankkaus puurolla ja banaanilla ja kevyet venyttelyt ennen starttia!", sanoo Murto.
Vuoden 2020 Wings for Life World Runissa nähtiin myös todella kovan luokan suomalaistulos kun rovaniemeläinen maratoonari Ossi Peltoniemi ylsi 57,03 kilometrin juoksullaan maailmanlaajuisen tuloslistan TOP10 parhaimman joukkoon. Tänä vuonna Peltoniemen tavoitteena on rikkoa Wings for Life World Run 2021 sovellusjuoksuun osallistumisen yhteydessä myös nykyinen miesten 50 kilometrin Suomen ennätys. Juoksu tulee tapahtumaan viiden kilometrin virallisesti mitatulla pyörätiellä Rovaniemellä. "Tässä on hyvä harjoitustalvi takana, joten uuden ennätyksen juokseminen pitäisi olla realistista. Tavoitteenani on väliaikana 50 kilometriä alle 3.11.33 ja jatkaa siitä niin pitkään kuin mahdollista catcher caria karkuun", Peltoniemi kertoo.
Hyvän asian puolesta lenkkeilemään voi lähteä kuka tahansa ja se onnistuu helposti ladattavan sovelluksen avulla missä vain - virtuaalisen catcher auton kirittäessä suoritusta. Tapahtumassa ei juosta mitään tiettyä matkaa, vaan niin pitkälle kunnes catcher-auto saavuttaa juoksijan. Auto lähtee liikkeelle 30 minuuttia startin jälkeen ja pikkuhiljaa vauhtia nostamalla saavuttaa juoksijat. Maali on siinä, missä catcher-auto saavuttaa juoksijan. Virallinen Wings for Life World Run -sovellus pitää osallistujan ajan tasalla auton sijannista ja siitä, milloin se saavuttaa hänet.
Sovelluksen lataaminen on maksutonta. Juoksuun oikeuttava 20€ rekisteröitymismaksu ohjataan 100% lyhentämättömänä selkäydinvammojen kansainväliseen tutkimustyöhön ja hoitoon.
Lisätietoa Wings for Life World Runista:
Red Bull Content Pool:
https://www.redbullcontentpool.com/wingsforlifeworldrun
Wings for Life World Run sovelluksen lataaminen:
https://apps.apple.com/fi/app/wings-for-life-world-run/id956816207
https://play.google.com/store/apps/details?id=com.redbull.wingsforlifeworldru
Seuraa Wings for Life World Run päivityksiä sosiaalisen median kanavissamme:
Instagram
Kansainväliset kanavat:
Instagram: @wflworldrun ja @wingsforlife
Facebook: @WingsForLifeWorldRun ja @wingsforlife
Wings for Life on voittoa tavoittelematon selkäydinvammojen hoitoon keskittyvä organisaatio. Vuodesta 2004 Wings for Life on rahoittanut tutkimushankkeita ja kliinisiä tutkimuksia ympäri maailmaa. Wings for Life-säätiön tukemaa tutkimusta tehdään myös Suomessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia Kaipainen
pia.kaipainen@redbull.com
p. 040 5368 509
Kuvat







Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Red Bull Finland
Kaikille avoin lumilautailusessio Senaatintorilla – huippujen kisarataa testasi lähes sata nuorta laskijaa9.3.2026 13:40:31 EET | Tiedote
Helsingin keskustassa Senaatintorilla nähtiin sunnuntaina 8.3.2026 poikkeuksellinen katulumilautailutapahtuma, kun Helsingin Lumilautailijat ja Burton järjestivät avoimen lumilautailusession nuorille laskijoille. Tapahtuma jatkoi torilla edellisenä päivänä nähtyä Red Bull Heavy Metal -kutsukilpailua.
Katulumilautailu keräsi Senaatintorille päivän aikana jopa 30 000 katsojaa – Telma Särkipaju kokonaiskilpailun voittoon7.3.2026 22:04:45 EET | Tiedote
Red Bull Heavy Metal muutti lauantaina aurinkoisen Senaatintorin katulautailun areenaksi. Suomen Telma Särkipaju vei naisten kokonaiskilpailun voiton tuhansien katsojien kannustaessa. Miesten voittajaksi kruunattiin yhdysvaltalainen Pat Fava. Tapahtuma toi katulumilautailun kaikkien suomalaisten nähtäville ja herätti positiivista huomiota myös maailmalla.
Vuoden suurin ilmainen talviurheilutapahtuma saapuu viikonloppuna Senaatintorille5.3.2026 11:08:19 EET | Tiedote
Helsingissä kilpaillaan lauantaina 7.3. katulumilautailun herruudesta, kun Tuomiokirkon portailla pärähtää käyntiin maailmalla arvostettu lumilautailutapahtuma Red Bull Heavy Metal. Kaikille avoimessa ilmaistapahtumassa yli 40 kotimaista ja kansainvälistä katulautailijaa ottavat mittaa toisistaan Telma Särkipajun johdolla. Kisapäivän käynnistää suomalaisten rakastama Darude Sandstorm -hitillään.
Raskaan sarjan Unimogista ainutlaatuinen liikkuva viihdekeskus27.2.2026 09:51:46 EET | Tiedote
Mervi Kallio pääsi kokeilemaan täysin uutta ja ainutlaatuista Red Bull tapahtuma-autoa, joka on rakennettu Unimogista. Vantaan Vauhtikeskuksen radalla nähtiin uudenkarhea Unimog ainutlaatuisessa maastossa, kun Mervi Kallio ohjasti viihdelaitosta ympäri lumista motocrossrataa.
Kevään odotetuin juomamaku kauppoihin – Red Bullin Cherry Sakura haastaa kirsikkakriitikot26.2.2026 09:38:05 EET | Tiedote
Red Bull laajentaa sokerittomien energiajuomien makuvalikoimaa tuomalla myyntiin uuden kirsikkaisen kausimaun Cherry Sakuran. Uutuus haastaa kirsikan pahimmatkin epäilijät raikkaudella, ilman esanssista jälkimakua. Kirsikka on noussut maailmalla trendiksi juomissa, herkuissa sekä popkulttuurin ilmiöissä, ja on ollut pitkään toivottu juomamaku myös Suomessa. Maku löytyy kaupoista 2.3. alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
