Maailman tunnetuin korruptiomittari on korruptoitunut
28.2.2019 09:25:48 EET | Into Kustannus | Tiedote

Kirjassa käsitellään suomalaista korruptiota monesta näkökulmasta. Salla Nazarenkon johdolla kirjoittajaryhmä purkaa hellimäämme myyttiä Suomen korruptiovapaudesta. Mielikuva korruptoimattomuudesta voi toimia argumenttina jopa korruptiolle altistavien lakimuutosten edistämiselle, kuten kävi omistustietojen julkisuutta kaventavien osakeomistusten hallintarekisteröintiä koskevien lakihankkeiden yhteydessä.
Korruptiota tutkinut hallintotieteiljä Venla Mäntysalo erittelee kirjassa tuorein esimerkein, mitä on suomalainen rakenteellinen korruptio. Toimittaja Jarno Liski puolestaan kertaa suomalaisia julkisuudessa olleita korkean profiilin korruptiotapauksia ja niiden yhtäläisyyksiä aina 1940-luvulta nykypäivään. Professori Janne Saarikivi käsittelee esseessään sitä, miten on menestynyt perhetaustan, suhteiden ja luokkaidentiteetin avulla.
Korruptioindeksistä kirjassa kirjoittava Transparency Finland -järjestön entinen puheenjohtaja Erkki Laukkanen kritisoi korruptiomittaria kovin sanoin. Hänen mukaansa indeksi mittaa käytännössä lähinnä kilpailuneutraliteeettia ja avointa katukorruptiota. Se ei myöskään perustu kansalaisten todellisiin kokemuksiin, vaan Transparency Internationalin yhteistyöjärjestöjen käyttämien toimitusjohtajien suppean korruptiokäsityksen värittämiin mielipiteisiin.
Suomi on vuodesta toiseen ollut CPI-indeksin kärkipaikoilla yhtenä maailman vähiten korruptoituneena maana. Indeksi ei kuitenkaan mittaa juuri lainkaan rikkaille maille tyypillisiä kehittyneen korruption muotoja. Artikkelissaan Erkki Laukkanen arvioi Suomen korruptoituneisuutta myös Transparency Internationalin Global Corruption Barometer -kyselyn (GCB) pohjalta. Silloinkin Suomi on maailman puhtaimpia maita, mutta ei niin kirkkain lukemin. Tällä mittarilla pisteluku jää noin 60 pisteeseen sadasta, kun CPI-pisteillä tulos on ollut yli 90 pistettä sadasta.
Ero tuloksissa johtuu ennen muuta siitä, että GCB perustuu kansalaisten korruptiokokemuksiin eikä epäedustavan asiantuntijajoukon mielipiteisiin. Laukkasen mukaan Corruption Perception Indexin ongelmat ovat olleet pitkään tiedossa myös Transparency Internationalin johdossa, mutta se ei ole osannut tai halunnut korjata tunnetuimman tuotteensa valuvikoja.
Laukkasen tavoin Transparency International Suomen puheenjohtajana toiminut Tommi Niinimäki kiinnittää kirjassa huomiota julkisen sektorin yhtiöittämisiin ja tarpeeseen tiukentaa yhtiöitä koskevia lahjussäännöksiä vastaamaan julkisen sektorin lahjusrikosten tunnusmerkistöä. Niinimäen toinen artikkeli käsittelee sitä, miten Suomi on edelleen pitänyt kiinni vuonna 2002 tekemästään Euroopan neuvoston rikosoikeudelliseen sopimukseen liittyessään tekemästään varaumasta, johon nojaten Suomessa ei ole kriminalisoitu niin sanottua vaikutusvallan väärinkäyttöä tai kauppaamista. Erkki Laukkanen ja Niinimäki kiirehtivät yhteisessä artikkelissaan myös whistleblowereiden eli ilmoittajien suojelun säätämistä Suomen lakiin.
KORRUPTIO SUOMESSA julkaistaan Keskustakirjasto Oodin Kirjataivaassa tiistaina 5.3. klo 17, tervetuloa! Julkistamiskeskusteluun osallistuvat muiden muassa Paavo Arhimäki, Ville Tavio ja Kimmo Sasi. Tilaisuuden juontavat Jarno Liski ja Salla Nazarenko. Kirjan sisältöön johdattaa Erkki Laukkanen.
Salla Nazarenko & työryhmä: Korruptio Suomessa
ISBN: 9789523510524, 222 sivua
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika RönkköKustantaja
Arvostelukappalepyynnöt:
arvostelukappaleet@intokustannus.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Seela Sella ja Jarkko Martikainen tekivät yhdessä kirjan hyvästä elämästä22.9.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Rakastetut taiteilijat jakavat uutuuskirjassa tarinoitaan ja kokemuksiaan kutsumuksesta, selviytymisestä, luovuudesta ja siitä, mikä kantaa silloin, kun suunta on epävarma. He kysyvät ääneen, mitä moni pohtii: mistä hyvä elämä oikeastaan rakentuu?
Eevi Iisakkilan uusi viihdesarja sykkii romantiikkaa Jane Austenin hengessä16.9.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Lemmenlupauksia Avainkukan kartanossa vie lukijan suomalaisiin empireajan kartanoihin, joissa sääty määrää kohtalon mutta sydän kirjoittaa omat sääntönsä. Sarja tarjoaa lempeän humoristisen mutta ihastuttavan tarkkanäköisen kuvauksen sääty-yhteiskunnasta ja naisen elämästä 1810-luvun Suomessa.
Sandra Järvenpää uppoutuu esikoisromaanissaan naiseuden, seksuaalisen väkivallan ja ympäristösurun kysymyksiin15.9.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Asun talossa ikuisesti on taidokas romaani itsemurhaan päätyneen Kirsin ja hänen siskontyttönsä Ainan ajat ylittävästä yhteydestä sekä luonnosta, joka katoaa ympäriltämme. Tarina ammentaa Järvenpään oman suvun historiasta.
ENNAKKOTIEDOTE: Risto Isomäki ratkoo uutuuskirjassaan syövän arvoitusta9.9.2026 09:31:43 EEST | Tiedote
Risto Isomäen uusi tietokirja pureutuu yhteen oman aikamme suurimmista ja tärkeimmistä kysymyksistä: miksi ihmisten elinikään suhteutettu syöpäkuolleisuus kasvaa, vaikka sen pitäisi laskea?
Uutuuskirja paljastaa, miten kansainväliset konsulttijätit heikentävät yrityksiä ja julkishallintoa myös Suomessa8.9.2026 09:45:00 EEST | Tiedote
Taloustieteen professori Mariana Mazzucaton ja poliittisen talouden tutkija Rosie Collingtonin ajankohtainen kirja Suuri konsulttipuhallus murtaa sitkeästi elävän myytin siitä, että konsultit tuottaisivat aina lisäarvoa. Teoksen suomenkielisen esipuheen on kirjoittanut dosentti ja akatemiatutkija Matti Ylönen, joka kytkee kirjan teemat suoraan suomalaiseen hallintoon ja politiikkaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

