Tulli

Maailmanpankin tutkimus: Suomi logistiikan huippumaa - Tulli kärkijoukoissa

Jaa
Tulli menestyi logistista suorituskykyä mittaavassa Maailmanpankin tutkimuksessa erinomaisesti. Tulli on kehittänyt toimintaansa aktiivisesti, ja tukenut ulkomaankaupan toimijoita muuttuvassa toimintaympäristössä. Maailmanpankin raportti esittelee uusimman näkemyksen logistiikan suorituskyvystä 139 maassa.

Tulli sijoittui tutkimuksessa jaetulle neljännelle sijalle, kun selvitettiin 139 maan tullitoiminnan ja tulliselvityksen tehokkuutta. Sijoituksessa on selkeää parannusta vuoden 2018 tutkimukseen, jolloin olimme sijalla 8. 139 maan logistiikan kokonaissuorituskykyindeksissä Suomi on toinen, kun vuonna 2018 sijoitus oli 10. Logistiikan suorituskyvyn mittaaminen ja sitä määräävien tekijöiden ymmärtäminen on tarpeellista, kun otetaan huomioon maailmanlaajuiset suuret muutokset ja häiriöt markkinoilla vuodesta 2018.

– Tämä maailmanlaajuinen tutkimus nostaa esiin Suomen hyvän kilpailukyvyn tällä sektorilla. Suomi on saari, mutta edellytykset pärjätä kansainvälisessä kaupassa ovat puitteiden puolesta todistetusti hyvät. Menestyksen taustalla on mm. tasokas infrastruktuuri, toimijoiden korkeatasoinen osaaminen, kyky pysyä aikatauluissa ja tehdä sitoutunutta yhteistyötä viranomaisten kesken ja kaikkien asiakkaiden suuntaan, toteaa Tullin pääjohtaja Hannu Mäkinen

– Tulli panostaa vahvasti asiakasyhteistyöhön, mahdollisimman helppokäyttöisiin digitaalisiin palveluihin ja häiriöttömään valvontaan sekä tavoitettavuuteen ja neuvontaan. Edellisen Maailmanpankin tutkimuksen jälkeen on tapahtunut paljon, kuten brexit, arvonlisäveron alarajan poisto, koronapandemia ja Ukrainan sota. Mullistavista muutoksista huolimatta olemme pystyneet parantamaan sijoitustamme, Mäkinen jatkaa.

Toimitusketjun luotettavuus on ratkaisevan tärkeää maailmankaupassa, jossa tullien nykyaikaistamisella, uusilla teknologioilla ja yhteiskuntaa hyödyttävillä päätöksillä on merkittävä rooli. Toimiva, nopea ja luotettava logistiikka palvelee Suomen talouskasvua ja työllisyyttä.

Koronapandemia aiheutti tunnetusti laajoja häiriöitä laiva- ja lentorahtiliikenteeseen. Lisäksi monissa maissa sovellettiin tiukkoja koronarajoituksia. Venäjän Ukrainaan hyökkäyksen seurauksena energian ja elintarvikkeiden hinnat nousivat, koska vienti Valko-Venäjältä, Venäjältä ja Ukrainasta katkesi. Venäjän ja Valko-Venäjän kauppa- ja kuljetusyhteydet Eurooppaan katkesivat suurelta osin, mukaan lukien lennot Venäjän ilmatilan yli ja konttijunaliikenne Euroopan ja Aasian välillä Venäjän kautta.

Tutkimuksessa selvitettiin 139 maan logistista suorituskykyä kuudelta osa-alueelta: 1) tullitoiminnan ja tulliselvityksen tehokkuutta, 2) kauppaan ja liikenteeseen liittyvän infrastruktuurin laatua, 3) kansainvälisten kuljetusten kustannustehokkuutta, 4) logistiikkapalvelujen osaamista ja laatua, 5) lähetysten seurattavuutta ja jäljitettävyyttä sekä 6) lähetysaikatauluissa pysymistä.

Tutkimukseen vastasi 652 logistiikan ammattilaista 115 maasta. 2023 Logistics Performance Index (LPI) -tutkimus toteutettiin 6.9.–5.11.2022.

Kuusi parhaiten suoriutunutta maata tulliselvityksen ja tullitoiminnan tehokkuuden osalta 2023:

Pisteet (1-5)

  • 4,2 Singapore
  • 4,1 Tanska
  • 4,1 Sveitsi
  • 4,0 Suomi
  • 4,0 Kanada
  • 4,0 Ruotsi

Julkaisu: The Logistics Performance Index and Its Indicators (pdf)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Antti Koukku, tulliylitarkastaja
Yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta p. 0295 527 150, viestinta@tulli.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tulli
Tulli
PL 512 (Opastinsilta 12)
00101 Helsinki

https://tulli.fi

Tulli – turvallisuutta ja kilpailukykyä yhteistyöllä

Olemme kansainvälisen kaupan, ulkomaanliikenteen ja logistiikan erityisasiantuntija. Arvioimme ulkomaanliikenteen uhkia ja tunnistamme sen riskit sekä suojaamme yhteiskuntaa. Varmistamme tasavertaiset kilpailuedellytykset ja sujuvat tullipalvelut. Olemme ainoa viranomainen, joka toimii kaikilla Suomen rajoilla ja valvoo rajat ylittävää liikennettä. Turvallisuus tulee meille ensin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tulli

Tullin yhteiskunnallinen vaikuttavuus näkyy euroina, luottamuksena ja lisääntyneenä turvallisuutena7.5.2025 13:05:00 EEST | Tiedote

Tulli toimii 11 ministeriön lukuun, joten monipuolisten tehtäviemme toteuttaminen vastuullisesti vaikuttaa laajasti yhteiskuntaamme. Tulostemme vaikuttavuus on laskettavissa euroina, mutta myös turvallisuuden tunteen lisääntymisenä. Vuonna 2024 Tulli ansaitsi jälleen kansalaisten ja päättäjien luottamuksen, jota vahvistamme vastuullisilla teoilla arjessa ja avoimella viestinnällä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye