Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Maailmantalouden kuva vaatii sijoittajalta nyt pitkäjänteisyyttä ja kylmiä hermoja

Jaa
Sijoittajat joutuvat nyt tasapainoilemaan eri markkina-alueiden kasvunäkymien ja toisaalta kiristyneeseen rahapolitiikkaan liittyvien riskien välillä.

Alkuvuoden talouskehitys on ollut pelättyä vahvempaa, kun euroalueella energian hinnat pysyivät kurissa. Yhdysvalloissa vielä joulukuussa hyvin heikolta vaikuttanut kasvunäkymä sai tukea lämpimältä säältä ja matalammilta markkinakoroilta. Myös rahoitusvakauteen liittyvät riskit vaikuttavat toistaiseksi tasaantuneen.

”Odotuksia vahvempi talouskasvu tarkoittaa myös inflaatiopaineiden jatkumista. Yhdysvalloissa on jo nähty alustavia viitteitä ylikuumentuneen työmarkkinan ja pohjainflaatiopaineiden rauhoittumisesta, mutta varsinkin euroalueella tilanne on yhä vaikea. Sijoittajalle tämä tarkoittaa tasapainoilua kasvuhuolien ja koronnostoriskin välillä”. Danske Bankin analyytikko Antti Ilvonen sanoo.

Pelättyä parempi talouskehitys sekä laskusuunnassa ollut inflaatio ovat lisänneet osakkeiden houkuttelevuutta. Kuitenkin esimerkiksi tuleva heikompi kasvunäkymä jo tehtyjen koronnostojen myötä on uhka yritysten tuloskehitykselle ja sen myötä osakemarkkinoiden kehitykselle. Viime aikoina osakemarkkinoiden kehitys on pankkisektorin kuohunnasta huolimatta ollut pääosin nousujohteista.

”Siinä missä Yhdysvaltojen talous on yhä matkalla kohti maltillista taantumaa, euroalueella kasvuennusteita viilattiin hieman ylöspäin. Myös markkinoilla eurooppalaisten osakkeiden kehitys on ollut alkuvuodesta suhteessa vahvempaa. Toisaalta EKP:n paine jatkaa koronnostoja kesää kohden on Fediä suurempi, ja hitaana jatkuva globaalin talouden kehitys on uhka Euroopan vientimarkkinalle”, sanoo Ilvonen.

Kiinan talouskasvu tukee koko aasialaista osakemarkkinaa

Maaliskuun alussa Danske Bank nosti sijoitusnäkemyksessään osakkeet ja laski korkosijoitukset neutraaliin painoon. Siinä missä esimerkiksi Kiinassa taloutta elvytetään, on Euroopassa edessä vielä lisää koronnostoja, joka voi heikentää myös eurooppalaisen osakemarkkinan alkuvuoden hyvää kehitystä.

”Epävarma rahapolitiikan näkymä luo riskejä myös korkosijoituksille, sillä sitkeä inflaatio ja koronnostojen jatkuminen heikentäisivät tuotto-odotusta. Osakemarkkinoiden sisällä suosimme tällä hetkellä kehittyviä markkinoita. Siellä etenkin Kiinan muihin maantieteellisiin alueisiin verrattuna parempi talouskasvu tukee koko aasialaista osakemarkkinaa”, sanoo Kaisa Kivipelto.

Korkosijoitusten rooli pääoman turvaajana ja riskienhallinnan välineenä on epävarmassa markkinassa tärkeä. Ei kuitenkaan ole yhdentekevää, millaisia korkosijoituksia tekee.

Danske Bankin näkemyksen mukaan korkosijoituksissa kannattaa suosia lyhyitä euroalueen valtionlainoja, laadukkaita pohjoismaisia lyhyitä yrityslainoja sekä globaalisti paremman luottoluokituksen investment grade -yrityslainoja. Välttää kannattaa alhaisen luottoluokituksen high yield -yrityslainoja.

”Osakepoimijaa suosittelemme valikoimaan salkkuunsa laadukkaita, vahvataseisia yhtiöitä. Pitkäjänteisyys ja kylmähermoisuus ovat tämänkaltaisessa markkinatilanteessa sijoittajalle eduksi. Heiluntaa voi olla edessä, koska sopeutuminen korkeampaan korkoympäristöön jatkuu, ja keskuspankkien kädet ovat sidotut inflaation vastaiseen taisteluun”, sanoo Kivipelto.

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Televisiokatu 1
00075 DANSKE BANK

010 546 0000https://danskebank.fi

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi

Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa, ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Luonnon monimuotoisuuden integrointi liiketoimintamalleihin vielä vaikeaa pohjoismaisille yhtiöille19.3.2024 08:45:00 EET | Tiedote

Kolme neljästä pohjoismaisesta suuryrityksestä kokee haastavaksi luonnon monimuotoisuuteen liittyvien riskien monimutkaisuuden, uskottavien tavoitteiden asettamisen sekä hallintomallin kehittämisen. Muutama yritys erottuu myönteisesti joukosta, mutta yksikään ei vielä ole päässyt tasolle, jossa luonnon monimuotoisuus on sisällytetty liiketoimintastrategiaan, ilmenee Danske Bankin varainhoidon tuoreesta raportista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye