Maailmantalous toipumassa pandemiasta

Euroalueelle odotamme 5% elpymistä vuonna 2021 ja hieman hitaampaa kasvua vuodelle 2022. Kaikkien jäsenvaltioiden BKT-tason odotetaan palautuvan pandemiaa edeltäneelle tasolle vuoden 2022 loppuun mennessä. Elpyminen on kuitenkin epätasaista, ja etenkin turismista riippuvaiset Etelä-Euroopan maat ovat jääneet siinä jälkeen Pohjoismaista.
Yhdysvaltain talousnäkymät ovat vahvistuneet selvästi helmikuun jälkeen. Lisätukea taloudelle ovat tuoneet kongressin maaliskuussa hyväksymä 1.900 miljardin dollarin koronaelvytyspaketti ja 1.000 miljardin dollarin infrastruktuuripaketti, joka hyväksyttiin elokuussa.
Japanin talous toipui vuoden 2020 jälkipuoliskolla, mutta koki tilapäisen taantuman tartuntojen lisääntymisen vuoksi vuoden 2021 alussa. Heikosta alusta huolimatta talouden odotetaan elpyvän voimakkaasti vuoden 2021 toisella puoliskolla, vaikka Tokion olympialaisten tuoma taloudellinen hyöty oli odotettua pienempi.
Monien kehittyvien markkinatalouksien (EME) elpyminen on ollut hidasta, sillä rokotuksia ei ole saatu etenemään ja julkisen talouden elvytysmahdollisuudet ovat rajallisemmat. EME-maista nopeimmin kasvavat Aasian alueen maat, kun taas Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan maat (MENA) sekä Saharan eteläpuolinen Afrikka ovat jäljessä. EME-maiden talouskasvun ennustetaan elpyvän tänä vuonna 6,9% ja 5,3% vuonna 2022.
Atradius Suomen maajohtaja Juhani Laitala kommentoi:
- Tilanne elää koko ajan, eikä meillä ole tarkkaa tietoa, miltä tulevaisuus näyttää. Olemme pikkuhiljaa saamassa otetta pandemiasta, kiitos rokotteiden. Muuttuvia tekijöitä on kuvioissa kuitenkin paljon, ja suosittelenkin varautumaan kaikkeen. Yrityksissä pitää nyt panostaa erityisesti riskienhallintaan. On tärkeää varmistaa, että yritys pystyy toteuttamaan strategiaansa ja saavuttamaan tavoitteensa uhista huolimatta.
Lue koko julkaisu täältä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenna OllikainenAtradius Suomi / Viestintä
Puh:+358405157069jenna.ollikainen@atradius.comJuhani LaitalaAtradius Suomi / Maajohtaja
Puh:+358500508368juhani.laitala@atradius.comKuvat
Tietoja julkaisijasta
Luottovakuuttamisen, takausten ja perintäpalveluiden asiantuntijoina olemme sitoutuneet rakentamaan vahvoja asiakassuhteita.
Atradius on merkittävässä roolissa tukiessaan kansainvälisesti toimivien suomalaisten yritysten liiketoimintaa. Kansainvälinen verkostomme mahdollistaa sen, että pystymme vastaamaan suomalaisten asiakkaidemme moninaisiin tarpeisiin sekä koti- että vientimarkkinoilla.
Olemme kansainvälinen yritys; toimimme 52 eri maassa ja meillä on tiedot yli 240 miljoonan yrityksen maksutapakäyttäytymisestä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atradius
Maksuviiveet kasvussa monessa Pohjoismaassa18.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Atradiuksen tuore Payment Practices Barometer 2025 Nordics -raportti paljastaa, että yritykset Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa kohtaavat yhä enemmän haasteita B2B-maksukäyttäytymisessä.
Myöhässä maksetut B2B-laskut yleisiä Länsi-Euroopassa23.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Atradiuksen tuore Payment Practices Barometer 2025 -raportti on kattava katsaus B2B-maksukäyttäytymiseen Länsi-Euroopassa. Yritykset kehittävät nyt strategioitaan luottoriskien hallintaan.
Kauppasota uhkaa yritysten maksukykyä16.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Atradiuksen uusin raportti käsittelee maksukyvyttömyysnäkymiä sekä globaalilla tasolla että tärkeimpien markkina-alueiden osalta.
Yhdysvaltojen uusien tullien vaikutus maailmantalouteen4.4.2025 17:22:03 EEST | Tiedote
Yhdysvaltojen hallinnon esittämät uudet tullit ovat osoittautumassa odotettua merkittävämmiksi, sillä hallinnon antamaan ilmoitukseen sisältyy yleisen minimitariffin lisäksi aiempaa korkeampi tariffi monille maille ja alueille.
Kuljetus- ja logistiikka-alan trendit 202524.3.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Atradiuksen uusin raportti käsittelee kuljetus- ja logistiikka-alaa. Ennustamme alan kasvavan globaalisti 4,1 % vuonna 2025 ja 3,7 % vuonna 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme