Vaasan Sähkö Oy

Maakaapelointi vähentää katkoja ja johtokatuja vapautuu maa- ja metsätalouskäyttöön

Jaa
Tänä vuonna sähköverkkoa siirtyy Vaasan Sähköverkon alueella maan alle noin 200 kilometrin matkalta. Vaasan Sähköverkko kehittää kuluvana vuonna verkkoa 12 miljoonalla eurolla. Investoinneilla parannetaan toimitusvarmuutta, uusitaan sähköasemia ja lisätään älyä verkkoon. Kaapeloinnin myötä poistuvien linjakatujen alta vapautuu yhteensä jopa 120 hehtaaria pelto- ja metsämaata maa- ja metsätalouskäyttöön.

Vuoden merkittävimmät verkostotyöt ovat kaapelointihankkeita, joiden myötä ilmajohtoja siirretään maan suojiin ja pois säiden armoilta. Näitä tehdään Vaasassa, Mustasaaressa, Laihialla ja Korsnäsissa.

Suurimmat kaapelointiurakat tehdään Mustasaaressa, jossa sähkölinjoja viedään maan alle Hankmon ja Petsmon välillä, Raippaluodon keskustassa sekä Raippaluodon ja Björkön välillä. Verkkoa kaapeloidaan myös Laihialla Kylänpään ja Jokikylän välillä sekä Vaasan Vähässäkyrössä Tervajoen ja Vedenojan välillä.

Yhteensä kaapelointihankkeita käynnistyy kuluvana vuonna Vaasan Sähköverkon alueella 13 kappaletta ja kaapeloitavien osuuksien kokonaispituus on yhteensä noin 200 kilometriä.

Maakaapeloinnissa pyritään siihen, että mahdollisimman suuri osuus olisi tehokasta yhteisrakentamista.

- Se tarkoittaa sitä, että koordinoimme hankkeet yhteistyössä kadunrakennuksen tai teleoperaattoreiden kanssa, kertoo Vaasan Sähköverkon toimitusjohtaja Juha Rintamäki.

Verkon parantaminen mahdollistaa kehityksen – ja etätyöskentelyn

Uuden kaapeliverkon odotetaan palvelevan seuraavan 50 vuoden ajan. Verkon kapasiteetti kasvaa kaapeloitaessa ja samalla se vastaa lisääntyvän uusiutuvan sähköntuotannon ja sähköautoilun tuomiin tarpeisiin.

- Sähköverkon uusiminen on tärkeää paitsi toimitusvarmuusnäkökulmasta, myös yhteiskunnan kehityksen kannalta. Se vaatii aina investointeja. Tuore hallituksen esitys aiheuttaa siksi myös pohdintaa, miten pystymme jatkossa turvaamaan kehityksen.

Vaasan Sähköverkon alueen verkkopalvelu on keskimääräistä edullisempaa ja asiakastyytyväisyys tutkitusti alan kärkitasoa.

Kaapelointeja on Vaasan Sähköverkon alueella tehty ripeään tahtiin. Tällä hetkellä yhtiön keskijänniteverkosta (runkoverkko) on maan alla noin 44 prosenttia ja pienjänniteverkosta noin 71 prosenttia. Tänä vuonna alkavat työt nostavat runkoverkon kaapelointiasteen 48 prosenttiin.

Valtakunnallisen nykytavoitteen mukaan vuoteen 2028 mennessä sähkökatkot ovat asemakaava-alueella enimmillään kuuden tunnin, ja muualla 36 tunnin mittaisia.

Kaapelointiprojektien lisäksi yhtiö uusii ja kehittää sähköasemiaan sekä lisää automaatiota verkkoon. Verkkoa myös laajennetaan uusien asuinalueiden tarpeisiin.

Vaasan Sähköverkon jakelualueen verkon pituus on noin 7 500 kilometriä, mikä merkitsee keskimäärin noin sataa metriä asiakasta kohden.

- Verkon ylläpitäminen ja kehittäminen palvelee paitsi kotitalouksia, myös yrityksiä ja yhteiskunnan muita toimintoja, kuten sairaaloita ja teollisuutta, Rintamäki toteaa.

Pandemian aikana etätyön tekeminen on lisääntynyt ja häiriöttömän sähkönjakelun merkitys kotitalouksille on korostunut.

Katso käynnissä ja suunnitteilla olevat verkostotyöt Vaasan Sähköverkon alueella:

https://tyot.vaasansahkoverkko.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan Sähkö Oy
Vaasan Sähkö Oy
Kirkkopuistikko 0
65100 VAASA

06 324 5111http://www.vaasansahko.fi

Vaasan Sähkö on vahva energiakonserni, jonka liiketoimintoja ovat sähkökauppa, sähkönsiirto ja kaukolämpö. Konserniin kuuluvat tytäryhtiöt Vaasan Sähkö Myynti Oy ja Vaasan Sähköverkko Oy. Vaasan Sähkö -konsernissa työskentelee noin 150 henkilöä ja liikevaihto vuonna 2024 oli noin 218 milj. euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan Sähkö Oy

Leuto talvi laski sähkön markkinahintaa ja liikevaihtoa kaikissa liiketoiminnoissa12.5.2025 08:15:00 EEST | Tiedote

Tammi–maaliskuussa Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 61,0 miljoonaa euroa (76,1 M€). Liikevaihto laski lähes viidenneksen edellisvuoteen nähden johtuen leudosta säästä ja matalammista markkinahinnoista. Leuto sää näkyi kaikissa liiketoiminnoissa. Konsernin liikevoitto oli ensimmäisen kvartaalin aikana 7,2 miljoonaa euroa (13,8 M€). Yhtiön omavaraisuusaste nousi 54,0 prosenttiin (51,9 %). Investoinnit olivat ensimmäisellä vuosineljänneksellä 4,5 miljoonaa euroa.

Onnistunut suojausstrategia varmisti hyvän tuloksen – Uusi myyntiyhtiö tuo läpinäkyvyyttä26.2.2025 07:02:00 EET | Tiedote

Vuonna 2024 Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 218,2 miljoonaa euroa (198,7 M€). Konserni onnistui reilusti parantamaan liikevoittoaan, joka nousi 44,5 miljoonaan euroon (13,6 M€). Hyvän tuloksen taustalla oli ennen kaikkea onnistunut suojausstrategia. Liikevoittoon sisältyy myös 11 miljoonan euron vakuutuskorvaus. Konsernin liikevoittoprosentti oli 20,4 (6,8 %). Yhtiön omavaraisuusaste nousi 51,9 prosenttiin (49,0 %). Myös bruttoinvestointien määrä nousi yli 50 prosentilla edellisvuodesta ollen 37,2 miljoonaa euroa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye