Maalaus Amos Andersonin kokoelmasta lahjoitetaan Saksaan Neubrandenburgin kaupungille
18.11.2021 13:10:00 EET | Amos Rex | Tiedote

Öljymaalaus Paimen, härkä, lampaita ja vuohia on tullut Amos Andersonin haltuun ennen vuotta 1926. Anderson matkusti 1920-luvulla ahkerasti kylpylälomilla Saksassa, ja teos on mahdollisesti kulkenut mukana näiltä matkoilta Suomeen.
Neubrandenburgin museosta ryöstettiin vuonna 1919 joukko teoksia. Teosten paikannustyön tuloksena on käynyt ilmi, että Andersonin kokoelman maalauksen taustalla oleva käsin kirjoitettu numero on sama kuin erään Neubrandenburgin museosta kadonneen maalauksen inventaarionumero. Muuten maalauksesta tiedetään vain nimi, Maisema, jossa on paimen ja karjaa (Landschaft mit Hird und Herde), mutta siitä ei ole mittoja tai valokuvaa, sillä teostiedot tuhoutuivat pommituksissa vuonna 1945.
On mahdollista, että Amos Anderson on ostanut maalauksen hyvässä uskossa jostakin saksalaisesta antiikkikaupasta. Täyttä varmuutta asiasta ei voi saada.
”Teos on arvokas Amos Andersonin kokoelmassa, mutta historiallisessa kontekstissaan se on Neubrandenburgille arvokkaampi ja siitä syystä myös päätimme lahjoittaa teoksen kaupungille”, sanoo Konstsamfundetin toimitusjohtaja Stefan Björkman.
Konstsamfundetin taidekokoelma on Amos Rexin hallinnassa. Kokoelma sisältää yhteensä noin 7000 teosta. Näistä 400 on peräisin Amos Andersonin kokoelmasta, joka on esillä hänen kesäkodissaan Söderlångvikin kartanossa ja tulevaisuudessa myös Helsingissä hänen Yrjönkadun huoneistossaan.
Maalaus lahjoitetaan Neubrandenburgin kaupungille lauantaina 20.11. paikan päällä järjestettävässä tilaisuudessa.
***
Kuvat medialle:
media.amosrex.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanni Vakkilainenviestinnän suunnittelijaAmos Rex
Puh:+358 (0)40 557 5344hanni.vakkilainen@amosrex.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Amos Rex on taidemuseo, jossa menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus kohtaavat. Historiallisen Lasipalatsin yhteydessä sijaitsevat omaleimaiset maanalaiset näyttelytilat kaareutuvat kutsuvasti kummuiksi aukion yläpuolelle. Amos Rex tarjoaa tilallisesti kiehtovia, elämyksellisiä ja usein teknologisesti kokeellisia näyttelyitä, sekä nykytaiteilijoilta että heidän modernistisilta edeltäjiltään.
www.amosrex.fi
@amoskonst
#amosrex
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Amos Rex
Ny grupputställning på Amos Rex utforskar afrikanska och afronordiska perspektiv på världen16.9.2026 15:26:48 EEST | Pressmeddelande
Kan det finnas andra sätt att förstå världen? Den frågan står i centrum för Amos Rex höstutställning Andra sidan berget – Betraktelser ur afrikanska och afronordiska perspektiv (The Other Side of the Mountain). Utställningen samlar 11 samtidskonstnärer verksamma både på den afrikanska kontinenten och i den afronordiska diasporan. Genom sina verk visar de hur olika sätt att veta, erfara och betrakta världen kan vidga vår förståelse av verkligheten. Med Andra sidan berget fortsätter Amos Rex sitt långsiktiga arbete med att föra samtidskonst av världsklass till den nordiska publiken och skapa möten mellan internationella konstnärliga praktiker och nordiska perspektiv.
Amos Rexin uusi ryhmänäyttely avaa afrikkalaisia ja afropohjoismaisia näkökulmia maailmasta16.9.2026 15:26:48 EEST | Tiedote
Voisiko olla olemassa toisenlaisia tapoja ymmärtää maailmaa? Tätä kysymystä tarkastellaan Amos Rexin syysnäyttelyssä Vuoren toisella puolen – Merkintöjä afrikkalaisista ja afropohjoismaisista näkökulmista (The Other Side of the Mountain). Näyttely kokoaa yhteen yksitoista sekä Afrikan mantereella että afropohjoismaisessa diasporassa työskentelevää nykytaiteilijaa. Heidän teoksensa osoittavat, miten erilaiset tavat tietää, kokea ja tarkastella ympäristöjämme voivat laajentaa käsitystämme todellisuudesta. Näyttely jatkaa Amos Rexin pitkäjänteistä työtä tuomalla maailmanluokan nykytaidetta pohjoismaisen yleisön ulottuville ja luomalla kohtaamisia kansainvälisten taidekäytäntöjen ja pohjoismaisten näkökulmien välille.
New group exhibition at Amos Rex explores African and Afro-Nordic perspectives on the world16.9.2026 15:26:48 EEST | Press release
Could there be other ways of understanding the world? That question is at the heart of Amos Rex's autumn exhibition The Other Side of the Mountain – Notes from African and Afro-Nordic Perspectives, presenting eleven contemporary artists working both on the African continent and within the Afro-Nordic diaspora. Through their work, they show how different ways of knowing, experiencing and seeing the world can broaden our understanding of reality. With The Other Side of the Mountain, Amos Rex advances its long-term commitment to bringing world-class contemporary art to Nordic audiences and creating encounters between international artistic practices and Nordic perspectives.
Internationellt uppmärksammade Ibrahim Mahama och Sandra Mujinga i höstens grupputställning på Amos Rex3.7.2026 16:42:05 EEST | Pressmeddelande
Amos Rex höstutställning Andra sidan berget – Betraktelser ur afrikanska och afronordiska perspektiv (The Other Side of the Mountain), presenterar elva samtida konstnärer verksamma på den afrikanska kontinenten och inom den afronordiska diasporan. Med Andra sidan berget fortsätter museet sitt engagemang för att lyfta internationell samtidskonst och skapa dialog mellan nordiska och globala perspektiv.
Kansainvälisesti arvostetut nykytaiteilijat Ibrahim Mahama ja Sandra Mujinga nähdään Amos Rexin ryhmänäyttelyssä syksyllä3.7.2026 16:42:05 EEST | Tiedote
Amos Rexin syksyn päänäyttely Vuoren toisella puolen – Merkintöjä afrikkalaisista ja afropohjoismaisista näkökulmista (The Other Side of the Mountain) esittelee 11 nykytaiteilijaa, jotka työskentelevät Afrikan mantereella ja afropohjoismaisessa diasporassa. Näyttelyn myötä museo jatkaa työtään kansainvälisen nykytaiteen esittelemiseksi ja edistää vuoropuhelua pohjoismaisten ja globaalien näkökulmien välillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
