Alko Oy

Maaliskuun myyntitiedote: Poikkeustilanne näkyi Alkon myynnissä maaliskuussa

Jaa

Koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi tehtävät toimet ovat ohjanneet osan alkoholiostoista Alkoon ja päivittäistavarakauppaan. Tilanteen vaikutusta alkoholin kokonaiskulutukseen ei pystytä vielä arvioimaan. Alkoholinkäytössä on syytä muistaa maltti.

Poikkeukselliset ajat vaikuttivat Alkon myyntiin maaliskuussa. Matkustajaliikenne Suomesta ulkomaille on pysähdyksissä sekä suurin osa ravintoloista ja baareista on suljettuna. Näiden toimien seurauksena alkoholiostoja on siirtynyt Alkoihin ja päivittäistavarakauppoihin. Matkustajatuonnin osuus alkoholin kokonaiskulutuksesta on noin 15 prosenttia ja anniskelumyynnin noin 10 prosenttia.

Aiempien vuosien tilastojen valossa on epätodennäköistä, että alkoholin vähittäismyynnin kasvu täysimääräisesti korvaisi matkustajatuonnin ja ravintolamyynnin volyymit. Valvira ja THL julkaisevat alkoholin tilastoidun kulutuksen ja kokonaiskulutuksen luvut myöhemmin.

Alkon maaliskuun asiakasmäärät vaihtelivat voimakkaasti päivittäin ja myymälöittäin. Asiakasmäärä jäi hieman alle viime vuoden tason. Alkossa asioi maaliskuussa 4,3 miljoonaa asiakasta, kun viime vuoden maaliskuussa asiakaskäyntejä oli 4,5 miljoonaa.

Litramääräisesti Alkon myynti kasvoi viime vuoden maaliskuusta. Myynti oli 7,0 miljoonaa litraa, kun se vuosi sitten oli 6,4 miljoonaa litraa. Kasvua oli 9,3 prosenttia. Tuoteryhmittäin tarkasteltuna kysyntä kasvoi lähes kaikissa tuotteissa. Roseeviinien myynti kasvoi 27 prosenttia, punaviinien 20 prosenttia ja valkoviinien 14 prosenttia. Pakkaustyypeistä kasvoivat erityisesti hanapakkaukset, ja viinipulloissa 13-20 euron hintaluokka. Panimotuotteiden, alkoholittomien, kuohuviinien ja väkevien viinien myynti laski.

”Osa aiemmin matkustajatuonnin ja ravintoloiden kautta hankitusta alkoholista on tässä poikkeustilanteessa ostettu Alkosta. Tämä vaikuttaa maaliskuun myyntilukuihin. Alkoholinkäytössä on hyvä muistaa maltti jatkossakin”, sanoo toimitusjohtaja Leena Laitinen.

Maaliskuun alkoholin vähittäismyynti Suomessa vuosina 2017–2020, tuhatta litraa 100 % alkoholina*

 

Alko

Pt-kauppa

Anniskelu

Yhteensä

3/17

1 257

1 459

443

3 159

3/18**

1 343

1 577

422

3 342

3/19

1 138

1 371

381

2 890

3/20

1 255

     

** vuonna 2018 pääsiäismyynti ajoittui maaliskuulle.
Matkustajatuonti vuonna 2019 oli 6,2 miljoonaa litraa 100 % alkoholia.

Maaliskuun alkoholin vähittäismyynti Suomessa vuosina 2017–2020, tuhatta litraa

 

Alko

Pt-kauppa

Anniskelu

Yhteensä

3/17

7 343

32 094

6 966

46 403

3/18**

7 692

33 955

6 533

48 180

3/19

6 406

29 276

5 847

41 529

3/20

6 999

     

** vuonna 2018 pääsiäismyynti ajoittui maaliskuulle.
Matkustajatuonti vuonna 2019 oli 61,4 miljoonaa litraa.

Vähemmän on parempi

Kriisitilanne kysyy kaikilta mukautumiskykyä. Taloudellinen epävarmuus ja sosiaalisten kontaktien väheneminen voivat aiheuttaa stressiä.

“Vietämme tavallista enemmän aikaa sisällä ja perheidemme kanssa. Tässä erityistilanteessa on tärkeää kantaa vastuuta siitä, että arki sujuisi mahdollisimman normaalisti. Alkoholin suhteen vähemmän on nyt parempi”, painottaa vastuullisuuspäällikkö Marja Aho.

Aho muistuttaa, että alkoholi ei ole hyvä lääke huolen tai stressin purkuun, sillä se vaikuttaa kielteisesti esimerkiksi uneen, palautumiseen ja elimistön puolustusjärjestelmään.

Alko on ollut mukana mahdollistamassa Perherauhan julistusta osana alkoholihaittojen ennalta ehkäisemiseksi tehtävää vastuullisuustyötä. Julistuksen tavoitteena on kiinnittää huomiota kotirauhan säilyttämiseen.

Alkon myymälöissä on jaossa Huolikortteja, mikäli oma tai läheisen alkoholinkäyttö pohdituttaa. Korttiin on koottu ammattiavun yhteystietoja, joiden puoleen avuntarvitsija voi kääntyä.

Yhdessä kriisin yli

Poikkeustila koskettaa myös Alkon tavarantoimittajia ja tuottajia. Yhtiö on tarjonnut haasteellisessa tilanteessa oleville tavarantoimittajilleen mahdollisuuden lyhennettyyn laskujen maksuaikaan, mikä on otettu positiivisesti vastaan.

Lisäksi pientuottajat, pientislaamot ja pienpanimot voivat ilmoittaa tuotteensa 20 Alkon myymälän valikoimiin. Normaalioloissa pientuottajat ovat voineet saada tuotteensa ilmoitusmenettelyllä 10 myymälään ja verkkokauppaan. Muutoksella pyritään auttamaan esimerkiksi niitä toimijoita, joiden myynnistä iso osa on suuntautunut ravintoloihin ja baareihin.

Korona-toimet näkyvät Alkon myymälöissä

Alkossa on tehty lukuisia toimenpiteitä koronaviruksen leviämisen ja tarttumisen estämiseksi.

”Asiakkaiden ja henkilöstön hyvinvointi on tässä tilanteessa erittäin tärkeää. Myymälöissämme koronaan liittyvät toimenpiteet näkyvät muun muassa huolellisena siivouksena ja käsihygieniana sekä kassoille asennettuina pisaratartuntoja ehkäisevinä suojaplekseinä. Myymälöihin on myös tulossa kasvoja suojaavia visiirejä henkilöstön käyttöön”, kertoo toimitusjohtaja Laitinen.

Alkon myymälät ja verkkokauppa palvelevat asiakkaita lähes normaalisti. Oman Alkon aukiolotiedot voi tarkistaa alko.fi-sivuilta.

*100 % alkoholi on tilastollinen luku. Siinä kaikki alkoholi muutetaan sataprosenttiseksi. Esimerkiksi litra 4,5-tilavuusprosenttista olutta sisältää 4,5 senttilitraa 100-prosenttista alkoholia.

Alkon myyntitilastoista


Alko julkaisee kuukausittain lukuisia eri myyntitilastoja kuten Alkon myynti tuoteryhmittäin, maakunnittain, hintaryhmittäin, alkuperämaittain ja makutyypeittäin. Tilastot julkaistaan alko.fi-myyntitilastot sivulla. Tilastot eivät ole suoraan verrannollisia keskenään edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan, koska myyntipäivät (kuten myyntipäivien lukumäärät, pyhäpäivien ajankohta, viikonpäivät) vaihtelevat kuukausittain. Julkaistuissa tilastoissa ei tätä myyntipäivien vaihtelua ole otettu huomioon.

Yhteyshenkilöt

viestintäpäällikkö Varpu Göös
viestintäjohtaja Maritta Iso-Aho
Alkon mediapuhelin 020 711 5123 (arkisin klo 8–17), viestinta@alko.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Alko Oy
Alko Oy
Arkadiankatu 2
00101 Helsinki

020 711 11http://www.alko.fi

Alko haluaa tarjota asiakkailleen maailmanluokan palvelua. Monipuolinen ja uudistuva valikoima mahdollistaa nojatuolimatkat ympäri maailmaa asiakkaan omassa olohuoneessa. Tarjoamme niin 360 myymälässämme kuin digitaalisissa kanavissamme erinomaista ja asiantuntevaa palvelua sekä kiinnostavia tuotteita Hangosta Nuorgamiin. Asiakkaitamme palvelee noin 2500 alkolaista. Vuosittain meillä asioi reilut 55 miljoonaa asiakasta. Vuonna 2018 Alkon liikevaihto oli 1,2 miljardia euroa.

Vastuullisuus on meille sydämen asia. Arjessamme se tarkoittaa muun muassa tinkimätöntä myynninvalvontaa, hankinnan läpinäkyvyyden kehittämistä, pakkausmateriaalien kierrätystä, tuoteturvallisuutta sekä hyvinvointia edistäviä hankkeita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Alko Oy

Alko mukana perherauhanturvajoukoissa. Lahjoittaa ruokakasseja Jokaiselle lapselle lounas -kampanjaan.24.4.2020 13:00:00 EESTTiedote

Koko kansaa herättävänä tekona A-klinikkasäätiön Lasinen Lapsuus ja Helsingin lähisuhdeväkivallan ehkäisytyöryhmä julistivat Suomeen perherauhan huhtikuun alussa. Julistuksella herätetään kiinnittämään huomiota turvalliseen kodin arkeen ja muistutetaan, että apua on saatavilla, jos perherauha särkyy. Alko on mahdollistanut kampanjan toteutusta osana vastuullisuustyötään. Alko mukana perherauhanturvajoukoissa Koronatilanteessa erityisen haavoittuvassa asemassa ovat lapset, joiden vanhemmilla ei ole voimia kannatella arkea poikkeusoloissa. Säännöllisen aterian puuttuminen aiheuttaa erityisiä vaikeuksia perheissä, joissa arkea kuormittavat myös muut kuin koronaviruksen aiheuttamat poikkeustoimet, kuten arkielämän hallinta, taloudelliset haasteet, päihteiden käyttö tai terveysongelmat. Alko on mukana Perherauhan julistuksen perherauhanturvajoukoissa ja osana tätä työtä tukee Jokaiselle lapselle lounas -kampanjaa, joka auttaa vähävaraisia lapsiperheitä ruokakasseilla. Ruokakassit sisältävät

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme