MAAMERI-hanke lisäsi ymmärrystä Saaristomeren toipumisen edellytyksistä

Rehevöityminen uhkaa edelleen Saaristomeren terveyttä

Saaristomeren ekosysteemin terveyttä uhkaa erityisesti rehevöityminen. Rehevöityminen johtuu erityisesti maataloudesta tulevasta kasviravinteiden typen ja fosforin liian suuresta kuormituksesta. Saaristomeren ravinnekuormitus ei ole laskenut toivotulla tavalla. Jokien tuoma ravinnekuormitus vaikuttaa merkittävästi voimakkaasti rehevöityneen sisäsaariston tilaan, ja siellä maalta tulevan kuormituksen vähentämisellä voidaan saavuttaa suurimmat hyödyt. Ulkosaaristossa veden virtausten muualta Itämereltä tuomat ravinteet ovat suurin rehevöitymisen lähde, ja ongelmaa pitääkin ratkoa myös kansainvälisessä yhteistyössä.

Meriekosysteemin toiminnan ymmärtäminen vaatii tutkittua tietoa

Vuosina 2020–2022 toteutettu monitieteinen MAAMERI-hanke vahvisti monipuolisesti tietopohjaa, jota hyödynnetään Saaristomeren meriympäristön hoitoa ja hallintaa koskevassa päätöksenteossa. Hanke tutki erityisesti fosforin kulkeutumista ja kiertoa elävän ja elottoman luonnon välillä rannikolta avomerelle. Tavoitteena oli tuottaa vesien- ja merenhoidossa käytettävän mallinnuksen kehittämiseen tarvittavaa tutkimustietoa ja tukea vesiensuojelutoimien, kuten kipsilevityksen, vaikutusten seurantaa. Lisäksi tavoitteena oli vahvistaa tietopohjaa rehevöitymisen vaikutuksista Saaristomeren ekosysteemissä. Tutkimuksia tehtiin laajasti Saaristomeren sisä-, väli- ja ulkosaaristoissa sekä erityisesti Paimionjoen suulta avomerelle ulottuvalla alueella.

”Nykyisin vesien- ja merenhoidossa päätöksenteon apuna käytetään erilaisia malleja ekosysteemin toiminnasta. Erityisen tärkeää on jatkuvasti täydentää näiden mallien lähtötietoja, kehittää mallien rakennetta ja näin lisätä niillä tehtävien arvioiden luotettavuutta”, sanoo MAAMERI-hankkeen koordinoija, johtava tutkija Hermanni Kaartokallio Suomen ympäristökeskuksesta.

MAAMERI-hanke toteutettiin ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelman sekä hankepartnereiden yhteisrahoituksella. Hankkeessa Saaristomerta tutkittiin tutkimusaluksilla, tutkimusasemilla, automaattisilla mittareilla ja kaukokartoitusmenetelmillä. Työhön osallistuivat lähes kaikki suomalaisen merentutkimuksen keskeiset toimijat. Tutkimuslaitoksista olivat mukana Geologian tutkimuskeskus, Ilmatieteen laitos sekä hanketta koordinoinut Suomen ympäristökeskus, yliopistoista Helsingin ja Turun yliopistot sekä Åbo Akademi. Lisäksi hankkeeseen osallistui Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus. Suomen merentutkimuksen infrastruktuuri FINMARI oli keskeisessä roolissa eri tutkijoiden, tutkimuslaitosten ja yliopistojen erikoisosaamisen ja -välineistön yhdistäjänä.

Saaristomeren sisäisestä kuormituksesta saatiin uutta tietoa

Sisäinen kuormitus, eli merenpohjaan vajonneen fosforin vapautuminen uudelleen veteen, on yksi keskeinen rehevöitymistä ylläpitävä tekijä. Hanke tuotti uutta tietoa Saaristomeren pohjan ominaisuuksista ja fosforipitoisuuksista. Suurimmat mahdollisesti pohjasta veteen vapautuvan fosforin pitoisuudet löytyvät välisaaristossa Mynälahden eteläpuolelta sekä sisäsaaristossa Kemiön ja Hankoniemen väliltä. Merkittävää uutta tietoa tuotettiin myös meriveden virtauksista rikkonaisella Saaristomerellä, syvistä merenalaisista kanjoneista tuulten ajamiin pintavirtauksiin.

Tutkimus tarkensi tietoa jokien kuljettaman hiukkasaineksen fosforipitoisuudesta ja koostumuksesta, sen laskeutumisesta pohjalle ja hajoamisesta. Suuri osa aineesta vajoaa pohjaan jo lähellä jokisuuta, mutta eloperäisen aineksen hajoaminen sedimentissä on aktiivista jokisuulta avomerelle asti. Eloperäisen aineksen hajotus tuottaa myös ilmastoaktiivisia kaasuja, kuten hiilidioksidia, metaania ja typpioksiduulia (CO₂, CH₄ ja N₂O). Ilmastoaktiivisten kaasujen pitoisuudet olivat korkeimmillaan jokisuulla noin 80-kertaisia verrattuna uloimpaan avomeripisteeseen. Jokikuormitus muokkaa Paimionlahdella sekä kasvi-, levä- että eläinlajistoa.

Saaristomeren tilan arviointia varten tuotettiin uusia satelliittihavaintoihin perustuvia kartta-aineistoja. Uudet veden sameudesta, fosforipitoisuudesta, levämäärästä ja lämpötilasta kertovat päivittyvät aineistot tulevat avoimesti saataville Suomen ympäristökeskuksen TARKKA-palveluun, ja niitä voi vapaasti hyödyntää yksityisiin, paikallisiin tai alueellisiin tarpeisiin.

Meriekosysteemejä koskevan tutkitun tiedon tarve kasvaa

Meren ekosysteemien toiminnan kannalta rannikon elinympäristöt ovat keskeisiä. Ilmastonmuutos, rehevöityminen ja muut ihmisen aiheuttamat riskit uhkaavat heikentää niiden tilaa. Samaan aikaan kiinnostus merialueiden taloudelliseen hyödyntämiseen on kovassa kasvussa.

”Rehevöityminen, ilmastonmuutos, luontokato ja ihmistoimien riskien hallinta kietoutuvat rannikkoekosysteemeissä yhteen tavalla, jonka ymmärtäminen edellyttää vankkaa ja monipuolista merentutkimusta myös Suomessa. Meriluonnon suojelu vaatii ymmärrystä siitä, miten rannikon elinympäristöt muuttuvat ajan myötä ja miten vastustuskykyisiä ne ovat äkillisiä ympäristön muutoksia vastaan”, sanoo Hermanni Kaartokallio.

MAAMERI tuki peltojen kipsikäsittelyn vaikutusten seurantaa

Vesien- ja merensuojelun suunnittelu ja toteuttaminen vaatii kohdennettua tutkimustietoa ja pitkäjänteistä seurantaa. MAAMERI-hanke tuotti uutta tietoa myös ympäristöministeriön käynnistämän KIPSI-hankkeen vaikutusten seurantaan. Vesiensuojelun tehostamisohjelmaan kuuluvassa KIPSI-hankkeessa maatalousmaasta huuhtoutuvaa fosforinkuormitusta vähennetään peltojen kipsikäsittelyllä.

”Tutkimusaikana laaja kipsikäsittely Saaristomeren valuma-alueella oli vasta alkamassa, joten sen vaikutukset maatalouden päästöihin eivät vielä näkyneet tuloksissa. Tuotimme kuitenkin merkittävää uutta tietoa, jonka avulla kipsikäsittelyn ja muiden innovatiivisten vesiensuojelutoimien vaikutuksia voidaan jatkossa seurata paremmin. Suojelutoimien vaikutusten seurantaan saatiin myös uusia koko Saaristomeren mittakaavassa vaikuttavia työkaluja ja tutkimusaineistoja”, kertoo Hermanni Kaartokallio.

Meriekosysteemin toiminnan ymmärtämisen ja muutosten ennustamisen vaatiman mittaus- ja tutkimustiedon hankkiminen vaatii edistynyttä tieteellistä osaamista ja laajaa toimijoiden yhteistyötä. Saaristomeren ongelmien ratkaiseminen vaatii edelleen pitkäaikaista sitoutumista paitsi vesiensuojelutoimiin, myös jatkuvaan tiedon tuotantoon ja kansainväliseen yhteistyöhön.