Maan päivä -tapahtumassa tehdään hyvää Itämerelle

- Säätiön kautta kohdistamme päivän tuotot erityisesti Espoonlahden rantojen suojeluun. Yhdessä tekemällä ja kierrättämällä voimme tehdä hyvää alueen rannoille, tapahtuman vastaava tuottaja Kati Vilkman Espoonlahden seurakunnasta kertoo.
Vilkmanin mukaan Espoonlahdessa ei ole ollut vuosiin kierrätysteemaisia tapahtumia. Idea tapahtuman järjestämisestä syntyi Espoonlahden seurakunnan ympäristöryhmässä. Yksi sen jäsenistä toimii aktiivisesti myös Espoon ympäristöyhdistyksessä eli Espyyssä. Vilkmania itseään Maan päivässä viehättää sen ydinajatus; kansalaisten toiminta maan puolesta.
- Luomakunnasta tulee pitää huolta yhdessä tekemällä, Katriina Vilkman toteaa.
Toisen roska on toisen aarre
- Maan päivänä tarjoamme ihmisille mahdollisuuden laittaa turhia tavaroitaan kiertoon kirppiksellä. Tapahtumassa on tarjolla niin ikään runsaasti tietoa esimerkiksi kestävästä kehityksestä, lajittelusta ja kierrätyksestä, Katriina Vilkman kertoo.
Tapahtumassa on kirpputorin ja kahvilan lisäksi pomppulinna, askartelua ja muskari. Lapsille suunnatut aktiviteetit ovat ilmaisia. Kierrätystietämystään voi testata tietovisassa.
Kirppispöytiä on tähän mennessä varattu noin 20 kappaletta. Lisääkin kirppismyyjiä tapahtumaan sopii. Kirppispöydän voi varata sähköpostitse, katriina.vilkman@evl.fi. Pöytävuokra on kymmenen euroa. Maksaa voi paikan päällä käteisellä tai kortilla.
Espoonlahden seurakunnan kanssa Maan päivän järjestävät Espoon Latu, Espoon ympäristöyhdistys, John Nurmisen säätiö ja Kierrätyskeskuksen ympäristökoulutus/HSY.
”YK:n yleiskokous on julistanut huhtikuun 22. päivän Kansainväliseksi Äiti Maan päiväksi, jotta muistaisimme elää arjessamme harmoniassa luonnon kanssa, ja jotta niin nykyisillä kuin myös tulevilla sukupolvilla olisi oikeudenmukainen mahdollisuus elää tasapainoista elämää maapallollamme.”
(Lähde: Suomen Yk-liitto)
Maan päivä la 22.4. klo 10–13, Espoonlahden kirkko, Kipparinkatu 8, 02320 Espoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Perhetoiminnanohjaaja Katriina Vilkman, 050 4669 128, katriina.vilkman@evl.fi, Espoonlahden seurakunta.
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 159 200 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Hela sommaren finns lockande musikutbud i Esbos kyrkor30.5.2023 13:52:02 EEST | Tiedote
Utbudet av sommarkonserter i Esbo församlingar är brett och håller hög klass. Musik i sommarkvällen som ljuder i Esbo domkyrka, sommarkafé med musik i Alberga, musik vid middagstid i Hagalund och kvällstid i Esboviken bjuder på gratis musikupplevelser från början av juni ända in i augusti.
Espoon kirkkojen konserttitarjonta kutsuu musiikin äärelle läpi kesän30.5.2023 10:50:47 EEST | Tiedote
Espoon seurakunnissa pyörii läpi kesän laaja ja laadukas konserttitarjonta. Suvisunnuntain iltamusiikki Espoon tuomiokirkossa, Soiva kesäkahvila Leppävaarassa, Musiikkia puolen päivän aikaan Tapiolassa sekä Kesäillan musiikkia Espoonlahdessa tarjoavat maksuttomia musiikkielämyksiä moneen makuun aina kesän alusta elokuulle asti.
Verksamheten ökade i Esbo församlingar efter pandemin – bokslutet visar ändå ett överskott25.5.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Esbo församlingars bokslut för 2022 uppvisar ett överskott på 2,2 miljoner. Gemensamma kyrkofullmäktige fastställde bokslutet vid sitt sammanträde den 24 maj.
Pandemian loppuminen lisäsi Espoon seurakuntien toimintaa - tilinpäätös silti ylijäämäinen25.5.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Espoon seurakuntien vuoden 2022 tilinpäätös oli 2,2 miljoonaa ylijäämäinen. Yhteinen kirkkovaltuusto vahvisti tilinpäätöksen kokouksessaan 24. toukokuuta.
Arttu Wiskari sai Espoonlahden seurakunnalta Pro diaconia -tunnustuksen15.5.2023 17:15:13 EEST | Tiedote
Espoonlahden seurakunta antoi seurakunnan diakoniatiimin esityksen pohjalta Pro diaconia -tunnustuksen seurakunnan jäsen Arttu Wiskarille. Hänet tunnetaan monipuolisena muusikkona sekä musiikki- ja ravintola-alan yrittäjänä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme