Maanalaisen työturvallisuuden koulutuskeskuksen toteuttaminen alkoi Pyhäjärvellä
2.6.2020 09:43:33 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote

Henkilö- ja työturvallisuuden harjoitteluun ja koulutukseen maanalaisissa tiloissa on tarvetta laajasti niin julkisilla kuin yksityisilläkin organisaatioilla; palo- ja pelastuslaitoksilla, kaivosyhtiöillä alihankkijoineen, maanalaista rakentamista suorittavilla yrityksillä, energiayhtiöillä, työ- ja paloturvallisuuden teknologiatoimittajilla.
Kaikilla uusilla tai satunnaisesti maanalaisessa ympäristössä työskentelevillä työntekijöillä ei ole aina ammatillista osaamista tai kokemusta toimia turvallisesti kaivosympäristössä. Tämä asetetaan lähtökohdaksi suunniteltaessa tilojen käyttäjille työsuojelun näkökulmasta annettava perehdytys maan alaisen toimintaympäristön turvallisuusmääräyksiin ja -ohjeisiin, joissa korostuvat mm. hälytyksen tekeminen, turvallinen poistuminen ja liikkuminen, turvallinen ajotapa, viestintäjärjestelmien ja suojainten oikeanlainen käyttö.
Maan alla testaukseen, tuotekehitykseen, harjoitteluun sekä koulutukseen käytetään erilaisia kuiluja, periä ja tunneleita.
Turvallisuusjohtaminen on maanalaisen toiminnan keskiössä
Palo- ja pelastustoimen harjoittelun ja koulutuksen, testaus- ja kehittämistyön turvallisuus edellyttää systemaattista turvallisuusjohtamista. Hankkeessa osatoteuttajana toimivan Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin tehtävä on suunnitella ja toteuttaa koulutusympäristöön ISO 45001 Työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmät –standardin mukainen johtamisjärjestelmä. Standardi tukee turvallisuuskulttuurin kehittämistä ja järjestelmälle voidaan hakea sertifiointi. Standardin mukaisesti laadittu järjestelmä antaa CALLIO koulutusympäristön asiakkaalle osoituksen työturvallisuusasioiden huomioimisesta ja asiakas voi luottavaisin mielin tulla ja perehdytyksen saatuaan toimia tiloissa tuvallisesti.
Järjestelmän kehittämistyössä tarkastellaan työ-, terveys- ja turvallisuusnäkökohdista kaikki koulutuskeskuksen käyttöön tulevat tilat ja harjoitteluympäristöt sekä niihin suunnitellut toiminnot. Vaaratilanteet tunnistetaan, niiden vaikutus ja todennäköisyys arvioidaan. Samoin huomioidaan kaivosalueen yleiset turvallisuusvaatimukset ja niihin laaditut käytännöt, joita on noudatettava, esim. järjestys ja siisteys, yleinen paloturvallisuus, liikenne, opasteet, henkilökohtaisten suojainten käyttö.
EAKR-rahoitteisen CALLIO Underground Rescue (UR) –hankkeessa toteutettava koulutuskeskus sijoitetaan kaivoksen entiselle +400-päätasolle tiloihin, jossa aktiivinen louhintatoiminta on päättynyt. Kokonaisuudessaan kaivostoiminta päättyy kesäkuussa 2021, jonka jälkeen rikastamon toiminta jatkuu vielä 5 vuotta. Vireillä on useita Pyhäsalmen kaivoksen uusiokäyttöön tähtääviä projekteja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Risto Mäkeläinen, Projektipäällikkö, CALLIO Underground Rescue, risto.makelainen@pyhajarvi.fi, puh. 040 620 5682
Pirjo Rousu, Projektitutkija, Oulun yliopisto, CALLIO Underground Rescue, pirjo.rousu@oulu.fi, puh. 050 573 4763
Sakari Nokela, Ohjelmajohtaja, Pyhäjärven Callio sakari.nokela@pyhajarvi.fi, puh. 040 1809 511
Tapio Mäkinen, viestintäpäällikkö, Oulun yliopisto, puh. 040 546 3413
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Ukrainalaisilla meneillään laajamittainen kielenvaihto – venäjä halutaan korvata ukrainalla2.7.2026 07:32:00 EEST | Tiedote
Venäjän hyökkäyssodan vuoksi moni ukrainalainen ei enää halua käyttää venäjän kieltä. Pakolaisten arjessa kielen merkitys korostuu, sanoo tutkija.
Opiskelijavalinnan tulokset 2026 on julkaistu1.7.2026 12:02:47 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston opiskelijavalinnan tulokset on julkaistu. Syksyllä 2026 yliopiston suomenkielisissä kandidaatti- ja maisteriohjelmissa aloittaa noin 2 700 uutta opiskelijaa.
Vetykeskustelu muuttuu paikallisemmaksi – avoin keskustelu ratkaisee luottamuksen30.6.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Suomalaisessa mediassa vetytaloudesta käytävä keskustelu on muuttunut viime vuosina. Oulun yliopistossa tehty tuore tutkimus osoittaa, että aiheen käsittely on siirtynyt voimakkaasta innostuksesta kohti paikallisempaa ja aiempaa kriittisempää näkökulmaa.
Tutkimus: Julkinen rahoitus auttaa yrityksiä luomaan innovaatioita, mutta tulokset näkyvät viiveellä30.6.2026 05:55:00 EEST | Tiedote
Euroopan hallituksissa pohditaan, miten puolustaa pitkäjänteisiä innovaatioinvestointeja tilanteessa, jossa tuloksia odotetaan nopeasti. Uusi suomalainen pitkittäistutkimus osoittaa, että julkiset tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotuet voivat merkittävästi edistää yritysten kykyä kehittää tärkeitä innovaatioita, mutta vaikutukset rakentuvat vähitellen. Tutkimus tarjoaa ajankohtaista näyttöä kansalliseen ja kansainväliseen keskusteluun siitä, miten julkinen valta voi tehokkaasti tukea innovaatiovetoista kasvua ja kilpailukykyä.
17 miljoonan euron tutkimuspanostus uudistamaan terästeollisuutta24.6.2026 06:03:00 EEST | Tiedote
Uudessa tutkimushankkeessa kehitetään Oulun yliopiston ja SSAB:n johdolla koko teräksenvalmistusketjua, jossa sähköön perustuva valokaariteknologia yhdistetään modernisoituihin kuumavalssausprosesseihin. Ratkaisuilla tuetaan Suomen terästeollisuuden murrosta ja siirtymistä vähähiilidioksidisen teräksen valmistuskonseptiin Raahen terästehtaalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
