Suomen Kennelliitto ry

Maanantaina 24.4. vietetään valtakunnallista Koiranpäivää: Tule mukaan rakentamaan koiraystävällistä Suomea!

Jaa
Valtakunnallista Koiranpäivää juhlitaan vuosittain 24.4. Tänä vuonna tapahtumasta vastaava Suomen Kennelliitto kutsuu kaikki koiranomistajat, yritykset, yhteisöt ja organisaatiot rakentamaan yhdessä koiraystävällistä Suomea.

- Kutsumme kaikki koiranomistajat viettämään mukavaa päivää koiransa kanssa Koiranpäivänä. Erityisesti toivomme saavamme koirakansan eri puolilla Suomea liikkeelle Koiranpäivän yhteislenkkien merkeissä, kannustaa Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Esa Kukkonen.

Suomessa on Taloustutkimuksen helmikuussa 2023 julkaistun arvion mukaan noin 800 000 koiraa. Joka viidennessä taloudessa on koira. Koiranomistajan arkea helpottaa se, että koira on tervetullut eri paikkoihin, ja koiran kanssa pääsee liikkumaan helposti paikasta toiseen myös julkisissa liikennevälineissä.

Tule mukaan #Laumaliikkuu-lenkille!

Monet Kennelliiton jäsenyhdistykset, koiraharrastusporukat ja muut toimijat järjestävät Koiranpäivänä erilaisia tapahtumia, joihin kaikki koirien ystävät ja koirista kiinnostuneet ovat tervetulleita. Kymmenillä eri paikkakunnilla järjestetään #Laumaliikkuu-lenkkejä, joille voi tulla mukaan koiransa kanssa tai ilman koiraakin ja tutustua erilaisiin koiriin ja koiraharrastajiin.

Tietoa Koiranpäivän tapahtumista ja #Laumaliikkuu-lenkeistä saa Koiranpäivän verkkosivuilta ja Facebook-sivulta. Yhteislenkin tunnelmia voi jakaa edelleen sosiaalisessa mediassa.

Ota koira mukaan töihin Koiranpäivänä

Tutkitusti yhteiselo koiran kanssa tekee ihmiselle hyvää myös työpaikalla silloin kun se on työn luonteen ja työpaikan olosuhteiden kannalta mahdollista. Kannustamme ihmisiä keskustelemaan koiran vaikutuksesta työelämässä, ja työpaikkoja siihen, että työntekijät voivat yhdessä sovituilla ehdoilla tuoda koiran mukaan työpaikalle maanantaina 24.4. Työpäivän tunnelmia ja tietoa siitä, millaisin ehdoin koirat voivat tulla omalle työpaikalle, voi jakaa edelleen sosiaalisessa mediassa.

Tilaa Pärre Pystykorvan oppimateriaalia opetuksen tueksi ala-asteen koulussa tai kerhossa

Kennelliitto julkaisee Koiranpäivänä maksutonta koira-aiheista oppimateriaalia ala-asteen kouluille ja kerhoille. Materiaalin avulla haluamme jakaa lapsille tietoa koirista, niiden hyvinvoinnista ja koirien ihmiselle hyvää tekevästä vaikutuksesta sekä koirien kanssa harrastamisesta.

Pärre Pystykorvan seikkailut -opas opettajille ja kerhonohjaajille koostuu Pärre Pystykorvan tarinasta, johon nivoutuu erilaisia asiakokonaisuuksia. Oppaan ohella julkaistaan tehtäviä oppilaille. Materiaalit julkaistaan suomeksi ja ruotsiksi.

Painettua opettajan opasta voi tilata Subject Aid -palvelusta osoitteessa www.subjectaid.fi. Palvelun käyttö edellyttää rekisteröitymistä. Opasta voi tilata myös Kennelliiton verkkosivuilla osoitteessa www.kennelliitto.fi/oppimateriaalit. Sivustolta löytyvät sekä oppilaiden tehtävät että opettajan opas pdf-muodossa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kennelliiton viestintäpäällikkö
Liisa Suoninen
liisa.suoninen@kennelliitto.fi
puh. 050 320 3897


Kennelliiton viestintä
viestinta@kennelliitto.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kennelliitto ry
Suomen Kennelliitto ry
Kamreerintie
02770 Espoo

09 887 300http://www.kennelliitto.fi

Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on noin 144 000 henkilöjäsentä ja yli 2000 jäsenyhdistystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye