Maanjäristysilmoituksia nyt kolmella kielellä Twitterissä
12.12.2019 12:30:00 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote
Seismologian Instituutti julkaisee Twitter-tileillä ilmoituksia merkittävistä Suomessa ja ulkomailla tapahtuvista maanjäristyksistä. Tiedot maanjäristyksistä saadaan seismisen asemaverkon kautta. Verkossa on havaintoasemia 31 paikkakunnalla ympäri Suomea.
Suomessa ja lähialueilla tapahtuneista yli 1.5 magnitudin järistyksistä tiedotetaan automaattisen tunnistuksen perusteella ympäri vuorokauden. Pienemmät vähintään magnitudin 1 järistykset Suomessa ilmoitetaan analystin tekemän analyysin jälkeen ja ne päivittyvät ainoastaan virka-aikana.
– Vaikka maanjäristykset Suomessa eivät tyypillisesti aiheuta tuhoja, ne herättävät kiinnostusta ainakin paikallistasolla, sanoo seismologi Toni Veikkolainen Seismologian instituutista.
Ulkomaisista maanjäristyksistä mukana ovat vähintään magnitudin 5 tapaukset alueilla, joilla ne ovat epätyypillisiä sekä useat vähintään magnitudin 6 tapaukset suurten kaupunkien, suurienpien väestökeskittymien ja lomakohteiden lähellä. Kaikista vähintään magnitudin 6.7 tapauksista lähtee twiitti.
Tapauskohtaisen harkinnan perusteella mukana voi olla heikompiakin ulkomaisia tapauksia kriittisen infrastruktuurin, kuten suuret padot, ydinvoimalat yms. välittömässä läheisyydessä ja tapauksia alueilta, joilla maanjäristykset ovat aiheuttaneet merkittäviä tuhoja alhaisista magnitudeista huolimatta. Seismologian instituutin asiantuntijat käyvät vielä läpi mittalaitteiden kautta tulleet ilmoitukset.
Seuraa näitä twitter-tilejä:
Maanjaristykset@UH
@Maanjaristykset
Automaatti-ilmoitukset merkittävistä järistyksistä Suomessa ja maailmalla sekä analyysissa tarkastetut Suomen järistykset.
Finjordbävningar@UH
@Finjordbavning1
Automatiska meddelanden om sannolika framstående jordbävningar i Finland och världens andra delar och granskade finska jordbävningar.
Finquakes@UH
@finquakes
Automatically detected global earthquakes with possible strong impact and confirmed earthquakes from Finland.
Oletko havainnut maanjäristyksen Suomessa?
Seismologian instituutti kerää myös maanjäristyshavaintoja kansalaisilta. Kaikki saapuneet havainnot tarkistetaan ja niitä käytetään makroseismisessä tutkimuksessa. Järinän aiheuttaja voi olla myös kaivos, louhos, jää- tai routajäristys, joissain tapauksissa jopa geoterminen voimalaitos tai meteori.
Ilmoita havaitsemastasi maanjäristyksestä verkkolomakkeella (lomakkeet ovat kolmella kielellä):
Mitä muuta seismologit tekevät? Ajankohtaista tietoa Seismologian instituutin toiminnasta löytyy Twitterissä (@Seismologit, @Seismofin).
Kysy lisää maanjäristyksistä:
Seismologian instituutin infopuhelin: 0505658462 / 02 941 51600 (virka-aikana)
fax 02 941 51598
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riitta-Leena InkiViestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 448 5770riitta-leena.inki@helsinki.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Suomalaistutkijat neuvomaan Tanskan metsitystä19.3.2026 08:46:09 EET | Tiedote
Tanska aikoo metsittää 250 000 hehtaaria peltoa vuoteen 2045 mennessä. Helsingin yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston tutkijat selvittävät tanskalaisten kanssa, miten peltojen metsityksestä saadaan ilmastolle mahdollisimman suuri hyöty.
Tutkimus valottaa urheilun varjopuolta: Henkinen väkivalta yleistä, oikeusturvan puutteet korjattava18.3.2026 16:05:10 EET | Tiedote
Henkinen väkivalta on laajalle levinnyt ilmiö suomalaisessa urheilussa, osoittaa Helsingin yliopiston tutkimus, joka tavoitti yli 3 600 urheilijaa 80 eri lajista.
Paikallisten kalastajien tieto täsmensi ennusteita kuhan kutualueista16.3.2026 14:17:07 EET | Tiedote
Matemaattinen mallinnus tarkentaa ympäristöpoliittista suunnittelua. Helsingin yliopiston väitöstutkimuksessa kehitettiin uusia välineitä saaristomeren vedenlaadun parannuskeinojen vertailuun ja rannikkokalojen kutualueiden seurantaan.
Puun pintakäsittely saattaa hillitä haitallisten bakteerien kasvua12.3.2026 11:00:00 EET | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan bakteerit menestyvät paremmin käsittelemättömillä kuin käsitellyillä puupinnoilla. Tällä on merkitystä kodin ja julkisten tilojen hygienian kannalta.
Automaatio tehostaa lääkkeiden potilaskohtaista jakoa ja parantaa potilasturvallisuutta11.3.2026 12:44:06 EET | Tiedote
Sairaaloiden lääkkeiden jakoprosessien automatisointi voi merkittävästi parantaa potilasturvallisuutta ja tehostaa työnkulkuja. Uudet teknologiat vaativat kuitenkin harkittua käyttöönottoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme