Maanteiden päällystystyöt alkavat Kaakkois-Suomessa
Kesän päällystyskohteita ollaan parhaillaan sopimassa, ja Kaakkois-Suomessa työt ovat alkamassa toukokuussa. Tänä kesänä asfaltointitöitä alueella tekevät urakoitsijat PEAB Industri Oy ja Asfalttikallio Oy.
Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa päällystetään tänä vuonna yhteensä 120 km maanteitä. Liikennemäärät synnyttävät vuosittain päällystystarpeita vilkkaalle tieverkolle. Kesän pisimpänä kohteena on Vt 6 välillä Utti-Taavetti (33 km). Muut kohteet on lueteltu alla taulukossa ja näkyvät oheisella kartalla. Kävely- ja pyöräilyväylien päällysteitä uusitaan Rautjärven Simpeleellä. Päällystystöiden aikataulu täsmentyy töiden suunnittelun edetessä.
Tiestölle syntyy korjausvelkaa, kun liikenteen ja ilmaston vaikutuksesta syntyviä huonokuntoisia jaksoja ei voida korjata samaan tahtiin, kun uusia ilmaantuu. Alla olevassa kaaviossa on esitetty päällystysmäärät ja huonokuntoisten päällysteiden osuus vilkkaista ja muista teistä. Tämän vuoden päällystysohjelman pituus on 120 kilometriä. Vuoden 2021 ohjelma on verrattain lyhyt, mikä johtuu tarpeesta tehdä kalliimpia korjauksia elinkaarensa päässä oleville kohteille. Verkon kunnon ei ennusteta merkittävästi huononevan tällä suunnitelmalla.
Päällystyskohteet 2021
Vt 6 Utti - Taavetti |
Vt 6 Tervaskangas |
Vt 12 Mankala-Niinimäki |
Vt 12 Kirstukorpi |
Vt 15 Käyrälampi |
Mt 365 Heinharju |
Vt 13 Mustola |
Mt 3802 Laksiainen |
Mt 3842 Suo-Anttila |
Mt 3864 Yllikkälä |
Mt 14749 Kännätsalo |
Mt 14791 Törölä |
Mt 14797 Kuikkala |
Mt 14822 Lasola |
Mt 4051 Koitsanlahdenkangas |
Mt 4052 Revonranta |
Mt 14918 Änkilä |
Mt 14919 Mökinkolkka |
Mt 14925 Hivelinnotko |
Mt 14928 Villilänsi |
Mt 14930 Kangas |
Kevyen liikenteen väylä 84925 Konkanpelto |
Kevyen liiikenteen väylä 84928 Villilänsi |
Liiku oikein tietyömaalla
- Hidasta vauhtia - näin turvaat omasi ja muiden turvallisuuden
- Varaudu poikkeuksellisiin liikennejärjestelyihin
- Ole kärsivällinen, ajoittaista jonoutumista ei voida välttää
- Ole valmis pysähtymään
- Noudata liikennemerkkejä ja liikenteenohjausta
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
- Päällystemestari Matti Hämäläinen, p. 0295 021 285, matti.hamalainen@ely-keskus.fi
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Salpausselänkatu 22 (PL 1041)
45101 Kouvola
0295 029 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-kaakkois-suomi
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan elinvoimainen, kestävä ja saavutettava Kaakkois-Suomi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Lähiruokapäivänä 7.-8. syyskuuta maaseudulla on avoimet ovet30.8.2024 10:40:29 EEST | Tiedote
Millaisia tuotteita kotiseudullasi tuotetaan, mistä suomalainen ruoka tulee, entä mitä muuta mielenkiintoista maaseudulta löytyy? Näihin kysymyksiin voit saada vastauksen 7. -8. syyskuuta.
Kaakkois-Suomen elinvoimaa ja hyvinvointia tuettiin lähes 17 miljoonalla eurolla vuoden ensimmäisellä puoliskolla21.8.2024 10:23:10 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen yritysten osaamista, työllisyyttä ja elinvoimaa parannetaan erilaisin EU-rahastojen sekä kansallisilla tuilla. Tukea myönnetään maaseuturahastosta, Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR), Euroopan sosiaalirahastosta (ESR+), Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF) sekä kansallisena yrityksen kehittämisavustuksena (ELY-keskus).
Työttömien määrä kasvanut Kaakkois-Suomessa, uusia työpaikkoja vähemmän kuin vuosi sitten20.8.2024 08:10:13 EEST | Tiedote
Työttömien määrä kasvoi Kaakkois-Suomessa edellisvuoden heinäkuusta kahdeksalla prosentilla. Myös lomautettuja oli vuodentakaista enemmän. Nuorisotyöttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys jatkavat kasvuaan. Ulkomaalaistaustaisten työttömien määrä nousi kaikkia työttömiä enemmän. Uusia avoimia työpaikkoja oli heinäkuussa 40 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kaakkois-Suomessa vain Imatran seudulla työpaikkoja oli viime vuoden heinäkuuta enemmän.
Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson yrityksille ja kehittämishankkeille yli kolme miljoonaa euroa huhti-kesäkuussa15.8.2024 10:33:17 EEST | Tiedote
Kuluvan vuoden huhti-kesäkuussa 26 yritystä ja 28 kehittämishanketta saivat EU:n maaseuturahoitusta Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ja Leader-ryhmien kautta. Yritysten investointeihin ja kehittämistoimiin myönnettiin yhteensä lähes 260 000 euroa, kehittämishankkeisiin kaikkiaan 2,8 miljoonaa euroa.
Kaakkois-Suomen sinilevätilanne rauhallinen, mutta riski leväkukintojen runsastumiselle säilyy8.8.2024 13:23:15 EEST | Tiedote
Useimmilla havaintopaikoilla sinilevärunsastumia ei ole tämän viikon havainnoinnissa tavattu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme