Maatullin koulun, päiväkodin ja leikkipuiston rakennuksen arkkitehtuurikilpailun voittaja on valittu

Kilpailun tuomaristo pitää Metsäaukio-ehdotusta ansiokkaana erityisesti maisemasuunnittelun ja kaupunkiekologian kannalta. Ehdotuksen keskiössä on luonto, joka tuntuu ulottuvan myös sisätiloihin. Sisätiloissa on tuomariston mukaan intiimi, kotoisa mittakaava ja rakennuksen eri osa-alueet hahmottuvat hyvin. Materiaalimaailma on yhtenäinen ja miellyttävä.
”Kilpailun tulos ylitti odotukset”, kertoo tuomariston puheenjohtaja, tekninen johtaja Kari Pudas Helsingin kaupungilta. ”Tapulikaupunkilaiset saavat käyttöönsä ennakkoluulottomalla ja herkällä otteella suunnitellut tilat, joiden toivotaan palvelevan alueen asukkaita monipuolisesti. Tilojen harvinaislaatuisen luontoyhteyden voi odottaa vahvistavan oppijoiden ja henkilökunnan hyvinvointia.”
Myös asukkaat antoivat myönteistä palautetta Metsäaukion hyvästä luontoyhteydestä, viihtyisyydestä, inhimillisestä mittakaavasta ja sopivuudesta rakennuspaikalle, kun he kommentoivat toisen vaiheen kilpailuehdotuksia Kerro kantasi -verkkopalvelussa tammi-helmikuussa 2021. Asukkaiden kommentit olivat kilpailun tuomariston käytössä.
Helsingin kaupunki järjesti Maatullin rakennuksen suunnittelusta yleisen, kaksivaiheisen arkkitehtuurikilpailun yhdessä Suomen Arkkitehtiliiton SAFAn kanssa. Kilpailu toimi myös rakennuksen pää- ja arkkitehtisuunnittelijan valintamenettelynä.
Tuomaristo jakoi kilpailussa myös 2. palkinnon ehdotukselle Nappulaliiga ja 3. palkinnon ehdotukselle Ketju. Lisäksi lunastettiin ehdotus Syli. Tuomaristo päätti antaa kunniamaininnat ehdotuksille Aapiskirja ja Pihat.
Maatulli uudistuu Tapulikaupunkia palvelevaksi monitoimitaloksi
Helsingin kaupungin tavoitteena on rakentaa Maatullin ala-asteen purettavan koulurakennuksen (Kimnaasipolku 5) paikalle toimiva, turvallinen ja terveellinen palvelurakennus, joka vahvistaa alueen positiivista kehitystä, kohentaa lähiympäristönsä kaupunkikuvallista ilmettä sekä kutsuu asukkaita yhteisölliseen toimintaan. Taloon on tulossa 700 oppilaan yhtenäinen peruskoulu, päiväkoti 210 oppijalle, esiopetustilat 42 oppijalle sekä leikkipuisto. Myös rakennuksen pihat on suunniteltu osaksi oppimisympäristöä.
Kaupunki toivoo, että Maatullin uuden rakennuksen tilat olisivat tavanomaista tehokkaammassa vapaa-ajan käytössä. Talon suunnittelun yhteydessä on tarkoitus aloittaa tilojen vapaa-ajan käyttöä tukeva kummitoimintakokeilu. Kokeilun ajatuksena on luoda uudenlaista yhteistyötä ja toimintatapoja rakennuksen päiväkäyttäjien sekä alueen muiden toimijoiden välille. Kokeilu on osa kaupungin kiertotalouskäytäntöjen kehittämistä.
Kilpailualueen asemakaavaa muutetaan voittajaehdotuksen pohjalta. Kohteen hankesuunnitelman hyväksyminen lähtee päätöksentekoon ensi syksynä. Koska kokonaisuuden korkein tavoitearvo on 40 miljoonaa euroa (vuoden 2020 hintatasossa), asiasta päättää kaupunginvaltuusto.
Maatullin uusi rakennus otetaan tavoiteaikataulun mukaan käyttöön vuoden 2024 elokuussa. Työmaan käynnistyy nykyisen koulun purkamisella arviolta vuoden 2022 kevättalvella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
projektinjohtaja Pekka Löyskä
Helsingin kaupunki
Kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 310 38311, pekka.loyska@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 12.8.202512.8.2025 18:38:01 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 18.8.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Kuusisaarentielle suunnitellaan baanaa ja katu-uudistusta12.8.2025 12:35:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki suunnittelee uudistuksia reitille, joka yhdistää Lehtisaaren, Kuusisaaren ja Vanhan Munkkiniemen. Tavoitteena on parantaa etenkin kävelyn ja pyöräilyn olosuhteita.
Brändö gård får en allmän bastu och blir mötesplats för rekreation11.8.2025 16:00:36 EEST | Pressmeddelande
Köparen av gården planerar att öppna en del av lokalerna för allmänheten redan under de närmaste veckorna.
Kulosaaren kartanolle yleinen sauna sekä muuta matkailu- ja virkistystoimintaa11.8.2025 16:00:36 EEST | Tiedote
Kartanon ostaja aikoo avata osan tiloista yleiseen käyttöön jo lähiviikkoina.
Vuosaaren Heteniitynkenttä peruskorjataan – rakennustöiden valmistelu alkaa puiden kaadolla elokuussa8.8.2025 13:59:07 EEST | Tiedote
Suurimpana uudistuksena liikuntakentälle rakennetaan tekojää, joka palvelee luistelijoita myös lauhtuvina talvina. Lisäksi liikunta-alueita ja ulkoilureittejä kunnostetaan ja parkkialuetta laajennetaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme