Mahdollisuus vaikuttaa lisää työn innostavuutta
17.11.2021 08:17:36 EET | Suur-Seudun Osuuskauppa SSO | Tiedote

SSO:ssa uskotaan, että keskeinen syy hyvään työtyytyväisyyteen on se, että henkilökunnalla on mahdollisuus konkreettisesti vaikuttaa oman työnsä, oman työyksikkönsä ja koko osuuskaupan kehittämiseen.
– Mukavat työkaverit, rento ja positiivinen yrityskulttuuri, pitkäjänteinen kehittämistyö ja henkilöstön valtuuttaminen Meidän jutun kautta, henkilöstöjohtaja Hanna Somersalo luettelee tekijöitä, jotka vuosittain toteutettavan henkilöstötutkimuksen mukaan rakentavat työtyytyväisyyttä.
Meidän jutulla Somersalo tarkoittaa noin vuosi sitten käynnistynyttä osuuskaupan koko henkilökuntaa koskettavaa kehitysprojektia.
– Olemme yhteisellä matkalla koko SSO:n voimin rakentamassa uutta yrityskulttuuria, joka on entistä osallistavampi, avoimempi, rohkeampi ja ketterämpi, toimitusjohtaja Tapio Finér kiteyttää.
Osuuskaupassa jokainen työyhteisö, joissa yhteensä työskentelee yli tuhat palvelualan ammattilaista, on haastettu miettimään oman toimipaikan identiteettiä.
– Meidän juttu on pelirohkeutta tehdä paikallisesti parhaita ratkaisuja asiakkaan hyödyksi. Haastamme itsemme ja totutut toimintatapamme. Maailman nopea muutos vaatii entistä nopeampaa reagointia ja joustavampaa toimintaa, Finér toteaa.
Hanna Somersalon mukaan on ollut hienoa huomata, että ihmisillä on ollut innostusta, halua ja rohkeutta ottaa vastuuta omiin käsiin.
– Tämä lisää sitoutumista ja korostaa oman työn merkityksellisyyttä. Nämä asiat ovat avaimia paitsi työhyvinvointiin, myös hyvään työnantajamielikuvaan, joka on ensiarvoisen tärkeää, kun työvoimapula meidänkin toimialueellamme on jo tosiasia, Somersalo sanoo.
Meidän jutussa keskeistä on ns. ristiinpölytys. Se tarkoittaa oppimista ja ideoiden vaihtoa yli toimialarajojen. Yksiköiden vetäjillä on omat sparrarinsa, jotka usein ovat toiselta toimialalta. Sale-päällikköä voi sparrata hotellinjohtaja, S-marketpäällikköä ravintoloiden asiakkuuspäällikkö jne.
Kun ideointiin lisäksi otetaan mukaan yksikön koko henkilökunta ja toiveita kysellään myös asiakkailta, syntyy mielenkiintoisia paikallisia ratkaisuja.
Suomen Innostavimmat työpaikat on suomalaisen työelämän tunnustus, joka myönnetään vuosittain parhaille Eezy Flown People Power -tutkimukseen osallistuneille organisaatioille. innostavimmat.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Henkilöstöjohtaja Hanna Somersalo, hanna.somersalo@sok.fi, p. 044 7705 175
Toimitusjohtaja Tapio Finér, tapio.finer@sok.fi, p. 040 540 2006
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Kyläkauppapäivä aloittaa kesän ja tuo iloiset kohtaamiset Sale-myymälöihin SSO:n alueella11.6.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Perinteistä Kyläkauppapäivää vietetään lauantaina 13.6. Päivä korostaa myymälöiden merkitystä – ei pelkästään ostospaikkana vaan koko kylän keskuksena, jossa kohdataan ja vaihdetaan kuulumiset ostosten lomassa. SSO:n Sale-myymälät sekä S-market Otalampi ja Karkkila ovat tänä vuonna mukana Kyläkauppapäivässä.
Prisma Halikon mittava uudistus on valmis10.6.2026 11:17:27 EEST | Tiedote
Kevään aikana toteutettu Prisma Halikon laaja konseptipäivitys on saatu päätökseen, ja moderni, monipuolinen ja sujuvan palvelun hypermarket palvelee asiakkaita totutusti vuorokauden ympäri nyt uudistettuna. Muun muassa Ruokatori, kassa-alue, infopiste sekä päivittäistavaraosasto päivitettiin, ja käyttötavaraosaston esillepanoja selkeytettiin. Kaiken keskiössä oli asiointikokemuksen parantaminen.
Robokuljetus laajenee Sale Paukkulaan – Sympaattiset kuljetusrobotit palvelevat jo yhdeksässä SSO:n toimipaikassa9.6.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Tiistaista 9.6. alkaen Sale Paukkulan asiakkaat voivat hyödyntää kätevää robokuljetusta tilatessaan ostoksia S-kaupat.fi -palvelun kautta. Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n alueella kuljetusrobotit ahkeroivat jo viidessä Sale-yksikössä (Hermanni, Paukkula, Hiidensalmi, Perttilä, Nummela) sekä neljässä S-marketissa (Tynninharju, Karkkila, Tupuri, Somero). Robokuljetuksen lisäksi useissa Sale-toimipaikoissa on tarjolla ruoan kotiinkuljetukseen nopea tunnin toimitus -vaihtoehto.
SSO keskittää Lohen ravintolapalveluja – muutoksia Toastin toimintaan3.6.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO keskittää kauppakeskus Lohen ravintolapalveluja vastaamaan paremmin toimintaympäristön muutoksiin. Osana kokonaisuuden uudistamista SSO on käynyt Lohen ravintolamaailmaa koskevat muutosneuvottelut, ja suunnitelmana on päättää Toastin liiketoiminta kauppakeskus Lohessa perjantaina 5.6.2026.
Kivojen kohtaamisten ja unohtumattomien kokemusten kesä – SSO työllistää tänä kesänä jopa 550 nuorta2.6.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Tänä kesänä SSO:n toimipaikoissa työskentelee ennätysmäärä nuoria, joista osa ottaa ihan ensimmäisiä askeleita työelämässä. Jotta kesätyökokemuksesta tulisi mahdollisimman positiivinen, tuetaan nuoria muun muassa Kesäetkoilla ja kattavalla perehdytyksellä. Myös valmentajat sekä työkummit toimipaikan esihenkilön ohella auttavat töiden alkuun. Asiakaskohtaamisten toivotaan ennen kaikkea sisältävän kivoja kesäisiä hetkiä kesätöiden parissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

