Mahtava Merihaka on Helsingin vuoden 2017 kulttuuriteko
15.1.2018 13:00:00 EET | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote

Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuurijaosto myönsi palkinnon aiempina vuosina palkituilta pyydettyjen ehdotusten perusteella. Samassa yhteydessä kulttuurijaosto jakoi kunniamaininnat Kalliossa sijaitsevalle elokuvateatteri Rivieralle sekä Suvilahden skeittiparkille.
Palkinnon perusteluissa jaosto toteaa, että Mahtava Merihaka -työryhmä – Joonika Kaukoranta, Mikko “Vilunki” Viljakainen ja Liisa Tolonen – on käynnistänyt yhteisöllisen tekemisen aallon ja osoittanut, että betoni on elävää: työryhmän toiminnan ansiosta rosoisen kaunis alue keskellä kaupunkia on muuttunut suuresta tuntemattomasta osaksi Hakaniemen seutua. Työryhmä on järjestänyt mm. Betoni-klubeja, joiden ohjelma on estottomasti ja luovasti rikkonut taiteiden rajoja. Lisäksi työryhmä on tuottanut kahtena vuotena Flow-festivaalin varjotapahtumia.
Mahtava Merihaka -työryhmä on myös julkaissut yhteisöllistä Zine-kuvalehteä ja kalenteria tunnuksella ”Harmaa on hyvä” sekä valmistanut matkamuistoja betonista ja silkkipainanut alueen askartelutiloissa t-paitoja ja kasseja. Työryhmä on lisäksi järjestänyt Merihaan katoilla opastettuja maisemakierroksia ryhmille sekä taidenäyttelyitä talojen hisseissä.
- Mahtava Merihaka on pitänyt tärkeänä päämääränään pienelle alueelle mahtuvan suuren luovan rikkauden näkyväksi tekemistä. Suurin osa Betoni-klubien esiintyjistä on poikkeuksetta ollut aidosti merihakalaisia tekijöitä, bändejä ja dj:eitä. Myös muu taideanti, kuten tapahtumien taustavisuaalit, tai esimerkiksi Brutalismin sulot -hissinäyttelyn valokuvat ovat olleet asukkaiden käsialaa. Vapaaehtoisia paikallisia osallistujia (ompelija, valokuvaaja, graafikoita ja kuvittajia, karaokelaulajia, lipunmyyjiä…) on löytynyt mukaan lisää sitä mukaa, kun merihakalaiset ovat inspiroituneet liittymään mukaan tekemään omannäköistään ohjelmaa. Kuten tapahtumista huokuu, alueen ominaispiirteisiin kuuluu sen taloihin asettunut värikäs joukko luovia tekijöitä – niin taiteiden harrastajia kuin ammattilaisiakin. Mahtava Merihaka on muodostunut orgaaniseksi alustaksi, jossa edellä mainitut voivat verkostoitua, pitäen samalla ovet auki muuhun kaupunkiin, työryhmä kuvaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Veikko Kunnas, kumppanuuspäällikkö
Helsingin kaupunki, kulttuuri ja vapaa-aika
puh. 040 3341204
Sampo Laurikainen, kulttuurituottaja
Helsingin kaupunki, kulttuuri ja vapaa-aika
puh. 0400 502993
Kuvat palkintojenjakotilaisuudesta:
Anne Euramaa, vuorovaikutusasiantuntija
Helsingin kaupunki, kulttuuri ja vapaa-aika
anne.euramaa@hel.fi
puh. 09 3103 2411
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu neljästä palvelukokonaisuudesta, kirjasto, kulttuuri, liikunta ja nuoriso sekä yhteisistä palveluista. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 9.4.20262.4.2026 16:14:24 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kokoontuu torstaina 9.4.2026. Kokouksessa käsitellään muun muassa maa-alueiden vuokraamista, valtuustoaloitteita sekä kulttuurin ja vapaa-ajan palveluihin liittyviä selvityksiä ja lausuntoja.
Idrottsunderstöden förnyas från och med 202731.3.2026 18:55:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stads understöd för idrott förnyas från och med den 1 januari 2027. Idrottssektionen beslutade vid sitt möte den 31 mars 2026 om ett nytt allmänt understöd för idrott som ersätter de nuvarande understöden för verksamhet och lokalanvändning och som i högre grad följer stadsstrategin. Avsikten har varit att ändra understödet så att det svarar mot kraven i dagens verksamhetsmiljö.
Liikunnan avustukset uudistuvat vuodesta 2027 alkaen31.3.2026 18:55:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin liikunnan avustukset uudistuvat 1.1.2027 alkaen. Liikuntajaosto päätti kokouksessaan 31.3.2026 uudesta liikunnan yleisavustuksesta, joka korvaa nykyiset toiminnan ja tilankäytön avustukset ja joka kohdennetaan vahvemmin kaupunkistrategian mukaisesti. Uudistuksen myötä avustaminen vastaa nykyisen toimintaympäristön vaatimuksia.
Liikuntajaoston kokouksen päätöstiedote 31.3.2026: Jaosto päätti uudesta yleisavustuksesta31.3.2026 18:34:13 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaoston kokouksen 31.3.2026 päätöstiedote on julkaistu. Jaosto päätti liikunnan uudesta yleisavustuksesta.
Ennakkotiedote: liikuntajaosto päättää uudesta yleisavustuksesta 31.3.202627.3.2026 08:56:38 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto päättää kokouksessaan 31.3.2026 liikunnan uudesta yleisavustuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

