Lappset Group Oy

”Mäihä” voitti Imatran Ukonniemen toimintapuiston ideakilpailun

Jaa
Imatran kaupunki ja Lappset Group Oy järjestivät yhteistyössä aluesuunnittelun ideakilpailun viime vuonna kohteena Ukonniemen taimitarhan alue. Palkintolautakunta valitsi voittajaksi Hämeen ammattikorkeakoulun kahden opiskelijan tiimin ehdotuksen ”Mäihä”. Yleisöäänestyksen voittajaksi selvisi ehdotus ”imatraLAINE”. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden varjoraadin valinta oli ”Voimala”. Kaikki palkitut kilpailutyöt olivat Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijoiden tekemiä ehdotuksia. Tulokset julkistettiin 12. helmikuuta 2020 Jyväskylässä pidetyillä Viherpäivillä.
Maisemasuunnittelun opiskelijat Sanni Virjula ja Johanna Kuurila Hämeen ammattikorkeakoulusta voittivat Imatran kaupungin ja Lappset Group Oy:n järjestämän ideakilpailun ehdotuksellaan "Mäihä". Voittajatyö palkittiin 3 000 euron tunnustuksella.
Maisemasuunnittelun opiskelijat Sanni Virjula ja Johanna Kuurila Hämeen ammattikorkeakoulusta voittivat Imatran kaupungin ja Lappset Group Oy:n järjestämän ideakilpailun ehdotuksellaan "Mäihä". Voittajatyö palkittiin 3 000 euron tunnustuksella.

Ideakilpailulla haettiin ehdotuksia Ukonniemen toimintapuiston kehittämiseen

Palkintoraadin mukaan voittajatyössä oli huomioitu monipuolisten toimintojen ja avoimeksi jäävien alueiden sijoittelu erinomaisesti. Maaston muotoilu, reitit ja kasvillisuuden valinnat olivat taiten suunniteltuja. Ideakilpailun voittanut työ nimeltään ”Mäihä” oli opiskelijoiden Sanni Virjulan ja Johanna Kuurilan laatima ehdotus, ja se palkittiin 3 000 eurolla.

Toiseksi sijoittunut ”Kipinä” palkittiin 1 800 euron tunnustuksella, ja se oli Sanna Agrillanderin, Eila Hannulan, Päivi Kokkolan ja Tiina Paalasmaan käsialaa. Palkintoraadin mielestä kilpailutyö oli tasaisesti suunniteltu ja monipuolisin toiminnoin varusteltu ehdotus, jossa oli huomioitu entisen taimitarhan historiaa puuston muodossa.

Kolmanneksi sijoittui kaksi ehdotusta: Riikka Lipsasen ”Virtaus” sekä Leea Purasen, Tanja Vaalivirran ja Miia Vehkaperän ”imatraLAINE”, joka sai kunniamaininnan ja voitti myös yleisöäänestyksen. Kolmanneksi sijoittuneet ehdotukset palkittiin molemmat 900 euron tunnustuksella. Imatran kaupungin nettisivuilla olleella yleisöäänestyssivustolla vieraili yli 1 200 kävijää, ja ääniä jätettiin 450. Yleisöäänestyksen voittaja sai 700 euron suuruisen tunnustuksen.

Liikuntatieteellisen opiskelijoiden varjoraati valitsi ”Voimalan”

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen alan opiskelijoiden varjoraati valitsi mielestään parhaaksi ehdotukseksi ”Voimalan”, joka oli opiskelijoiden Ella Kaakkolan ja Maria Ingströmin tekemä. Varjoraati painotti valinnassaan eri-ikäisille suunniteltuja monipuolisia liikunta-alueita sekä eri osa-alueiden haastavuutta ja yhteensopivuutta. Varjoraadin voittanut työ palkittiin 700 eurolla.

Maisema-arkkitehtuurin ja maisemasuunnittelun opiskelijoille suunnattuun kilpailuun jätettiin yhteensä 16 ehdotusta, joista esiraati valitsi kahdeksan palkintolautakunnalle esiteltäviksi. Voittajat valittiin suljetulla lippuäänestyksellä 15. tammikuuta pidetyssä palkintolautakunnan kokouksessa.

- Saimme paljon hyviä kilpailutöitä. Olemme siitä iloisia ja jopa yllättyneitä. Nyt katsomme, miten näitä suunnitelmia voimme hyödyntää pala kerrallaan. Voimme poimia parhaita paloja useista kilpailutöistä toteutukseen, Imatran kaupunginpuutarhuri Erika Luhtanen toteaa.

Lappset Group Oy on järjestänyt yhteistyössä kuntien ja kaupunkien kanssa aluesuunnittelun ideakilpailuja 44 vuoden ajan.

Ideakilpailu on osa Lappsetin yhteiskuntavastuullista toimintaa sekä asiakas- ja korkeakouluyhteistyötä.

Kilpailutyöt ovat nähtävillä Imatran kaupungin nettisivuilla: https://www.imatra.fi/asuminen-ja-ymp%C3%A4rist%C3%B6/kaupunkisuunnittelu/ukonniemen-toimintapuiston-ideakilpailu/kilpailuty%C3%B6t

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Erika Luhtanen, Kaupunginpuutarhuri, Imatran kaupunki, puh: 020 617 4704
erika.luhtanen@imatra.fi
Aarni Mertala, Konseptipäällikkö, Lappset Group Oy, puh. +358 400 328 481, etunimi.sukunimi@lappset.com

Kuvat

Maisemasuunnittelun opiskelijat Sanni Virjula ja Johanna Kuurila Hämeen ammattikorkeakoulusta voittivat Imatran kaupungin ja Lappset Group Oy:n järjestämän ideakilpailun ehdotuksellaan "Mäihä". Voittajatyö palkittiin 3 000 euron tunnustuksella.
Maisemasuunnittelun opiskelijat Sanni Virjula ja Johanna Kuurila Hämeen ammattikorkeakoulusta voittivat Imatran kaupungin ja Lappset Group Oy:n järjestämän ideakilpailun ehdotuksellaan "Mäihä". Voittajatyö palkittiin 3 000 euron tunnustuksella.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lappset Group Oy
Lappset Group Oy
Hallitie 17, PL 8146
96101 ROVANIEMI

020 775 0100http://www.lappset.fi

Lappset Group Oy on Rovaniemellä toimiva perheomisteinen yritys, joka valmistaa leikki- ja liikuntapaikkavälineitä, urheilukenttiä, puisto- ja kadunkalusteita sekä teemapuistoja. Lappset-konsernin liikevaihto vuonna 2018 oli 63,5 MEUR, ja sen palveluksessa on noin 450 ammattilaista yhdeksässä eri maassa. Konserniin kuuluu 15 tytäryhtiötä 9 eri maassa sekä 56 maahan ulottuva jakelijaverkosto.

Osana Lappsetin yhteiskuntavastuullista toimintaa se on järjestänyt aluesuunnittelun ideakilpailuja maisema-arkkitehtuurin ja -suunnittelun korkeakouluille 44 vuoden ajan.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lappset Group Oy

Lappset-konsernin tulostiedote vuodelta 20238.3.2024 09:46:14 EET | Tiedote

Rovaniemeläisen leikki- ja liikuntapaikkavälineitä, teemapuistoja sekä puisto- ja kadunkalusteita valmistavan Lappset Groupin vuoden 2023 tulos jäi odotettua vaisummaksi. Inflaatiopaineet lieventyivät loppuvuonna mutta korot pysyivät edelleen korkealla, viivästyttäen talouden elpymistä. Tämä heijastui selkeästi eri markkina-alueilla ja asiakassegmenteissä, aiheuttaen merkittäviä eroja yksittäisten maiden välillä.

First of two playgrounds donated from Finland opens in Lviv, Ukraine7.6.2023 12:21:37 EEST | Press release

Finnish companies and individuals have teamed up to build kids’ playgrounds in Lviv and Kyiv, Ukraine, and the first playground is now ready. This “Joy of Play” project is run by the Hartwall family, and the key partners are kids’ wear brand Reima and play facilities producer Lappset Group. Additionally, donations from dozens of other corporations and private individuals through the Ukrainaid initiative are enabling the building of the two playgrounds.

Ensimmäinen suomalaisten lahjoittama leikkikenttä aukeaa Ukrainan Lvivissä7.6.2023 12:13:59 EEST | Tiedote

Suomalaiset yritykset ja yksityishenkilöt ovat yhdistäneet voimansa rakentaakseen ukrainalaisille lapsille leikkikentät Lviviin ja Kiovaan, ja ensimmäinen leikkikenttä on nyt avattu. Joy of Play yhteistyön aloitteentekijä on Hartwallin perhe. Projektin pääkumppanit ovat lastenvaatemerkki Reima ja leikki- ja liikuntavälineiden tuottaja Lappset. Myös kymmenien muiden yritysten ja yksityisten lahjoitukset Ukrainaid-tukihankkeen kautta mahdollistavat näiden kahden leikkikentän rakentamisen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye