Makasiinirannan kilpailun toiseen vaiheeseen etenevät ehdotukset valittu

Makasiinirannan kilpailun ensimmäisen vaiheen yhdeksän kilpailuehdotusta olivat vuodenvaihteessa julkisesti nähtävänä ja kommentoitavana Kerro kantasi -palvelussa. Tuomaristo on valinnut kilpailun toiseen vaiheeseen neljä parasta kilpailuehdotusta: Ahti, Boardwalk, Makasiinipromenadi ja Saaret.
”Tuomaristo painotti arvioinnissaan erityisesti suunnitelmien kokonaisratkaisua eli sitä, miten idea istuu Eteläsataman ikoniseen maisemaan ja sen historiallisiin arvoihin sekä siihen, onko ehdotus käytännössä toimiva ja toteutettavissa. Pidimme arvioinnissa tärkeänä myös kävely-ympäristön ja kaupunkitilan laatua sekä sitä, että ideoissa toteutuvat ilmastoviisaat ratkaisut”, toteaa tuomariston puheenjohtaja, Helsingin pormestari Juhana Vartiainen.
Ahti-ehdotuksen ansiona tuomaristo näkee työssä ammattitaitoisesti yhdistetyn kaupunkisuunnittelun, arkkitehtuurin, julkiset ulkotilat, kestävän kehityksen sekä monipuoliset toiminnot. Kaupunkilaisten osallistaminen ja Itämeri-teema on myös nostettu työssä esiin. Ehdotuksen takana on työryhmä Elävä Eteläsatama.
Boardwalk-ehdotuksen arkkitehtuuria tuomaristo kuvaa veistokselliseksi ja ainutlaatuiseksi. Ehdotuksella on vahva identiteetti ja arkkitehtoninen konsepti. Ehdotuksen on laatinut Aalto Development Oy:n vetämä ryhmä.
Makasiinipromenadi-ehdotuksen osalta tuomaristo tuo esiin alueen historian huomioimisen. Kilpailutyö toimii arvokkaan kulttuuriympäristön harmonisena jatkumona. Ehdotus saa myös kiitosta hyvin suunnitellusta rantareitistä julkisine ulkotiloineen. Työn on laatinut South Harbour –niminen ryhmä.
Saaret-ehdotus on tuomariston mukaan ymmärtänyt ansiokkaasti paikan luonteen ja työ vastaa hyvin kilpailun haasteisiin. Ratkaisu on tasapainoinen ja kokonaisvaltainen. Korkeatasoiset ulkotilat täydentävät Helsingin rantareittiä. Kilpailuehdotuksen takana on Konsortium Gran.
Kaupunkilaiset antoivat ehdotuksista yli 800 kommenttia tuomariston käytettäväksi. Keskustelussa useat kilpailuehdotukset saivat kiitosta rantabulevardien ja julkisten ulkotilojen laadusta – tätä pidettiin erityisen tärkeänä osana suunnittelua. Myös huolenaiheita esitettiin, esimerkiksi Tähtitorninvuoren näkymien tulevaisuus, rakennusten korkeus sekä julkisivujen laatu mietityttivät monia keskustelijoita.
Keskustelu on ollut hyödyllistä, sillä kilpailun toisessa vaiheessa suunnittelijoille annetaan ohjeita, joiden mukaan esimerkiksi rakennusten julkisivuja tarkennetaan. Tärkeiden näkymien säilyminen ja rakentamisen enimmäiskorkeus on ohjeistettu suunnitteluperiaatteissa, joita kilpailijoiden tulee myös noudattaa.
“Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon, Vanhan Kauppahallin ja satamarakennuksen ottaminen huomioon osana kokonaisuutta on myös oleellista, vaikka tässä ei kilpailla museon suunnittelusta. Museosta on tarkoitus järjestää erillinen arkkitehtuurikilpailu myöhemmin”, muistuttaa pormestari Vartiainen.
Toisen vaiheen kilpailuehdotukset nähtäville heinäkuussa
Jatkoon valitut kilpailijat laativat tarkennetut kilpailuehdotukset kesäkuun 2022 loppuun mennessä, jonka jälkeen ne ovat nähtävillä ja kommentoitavina Kerro kantasi –palvelussa.
Makasiinirannan kilpailun voittaja julkistetaan loppusyksyllä 2022. Kilpailun voittanut ryhmä jatkaa alueen suunnittelua kumppanuuskaavoituksena yhteistyössä kaupungin kanssa. Kilpailun voittaja toimii myös kilpailuehdotuksen pohjalta muodostettavien tonttien toteuttajana. Toteutussopimuksen ja alueelle laadittavan asemakaavan hyväksymisestä päättää myöhemmin kaupunginvaltuusto.
Kilpailun ensimmäisen vaiheen kilpailuehdotukset ovat esillä Kerro kantasi –palvelussa. Koronarajoitusten poistuttua A1-kokoisiin kilpailuplansseihin voi tutustua myös Helsingin kaupungintalon aulatiloissa 8.4. asti.
Toukokuussa 2021 käynnistynyt kaksivaiheinen Makasiinirannan laatu- ja konseptikilpailu on suunnattu rakennus- ja kiinteistöalan kotimaisille ja kansainvälisille toimijoille tai niiden muodostamille yhteenliittymille, joilla on tekniset, taloudelliset ja muut edellytykset suunnitella ja toteuttaa erittäin vaativa ja laadukas rakennusprojekti Helsingin Eteläsatamanlahden läntisellä rannalla.
Ryhmien tarkemmat kokoonpanot ovat:
- Elävä Eteläsatama (Ålandsbanken, Arkkitehdit Tommila, Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen, A-insinöörit, VSU)
- AALTO Development (Arkkitehtitoimisto Lahdelma-Mahlamäki, Maisema-arkkitehtitoimisto NÄKYMÄ Oy, Sitowise)
- South Harbour (NREP, SRV Group, Anttinen Oiva Arkkitehdit, Nomaji maisema-arkkitehdit, Sitowise)
- Konsortium Gran (Niam, Taaleri Infra, K2S Architecs, White Arkitekter, Ramboll Finland, Rakennuttajatoimisto HTJ Oy)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
Mia Kajan
erityisasiantuntija
maaomaisuuden kehittäminen ja tontit
p. 09 310 15820
mia.kajan@hel.fi
Salla Hoppu
johtava arkkitehti
keskustan asemakaavoitus
p. 09 310 37240
salla.hoppu@hel.fi
Haastattelut
Ville Lehmuskoski
toimialajohtaja
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 310 37100
ville.lehmuskoski@hel.fi
Juhana Vartiainen
Helsingin pormestari
erityisavustaja Mira Keränen
p. 040 194 7101
mira.keranen@hel.fi
Kuvat

Linkit
- 1. Ehdotus Ahti
- 2. Ehdotus Boardwalk
- 3. Ehdotus Makasiinipromenadi
- 4. Ehdotus Saaret
- 5. Kerro kantasi –kysely 16.12.2021-16.01.2022
- 6. Makasiinirannan kilpailusivut
- 7. Usein kysyttyä: Eteläsatama ja Makasiiniranta
- 8. Materiaalipankki sisältäen kuva-aineiston, kilpailuohjelman ja videot
- 9. Uusi Arkkitehtuuri- ja designmuseo -verkkosivut
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Vuonna 2025 valmistui kuusi uutta ja neljä peruskorjattua päiväkotia – kokemuksia päiväkoti Arielin alkutaipaleelta22.12.2025 14:12:13 EET | Tiedote
Kaupungin omistukseen valmistui vuonna 2025 kuusi uutta päiväkotia ja neljässä kaupungin päiväkodissa valmistui laaja perusparannus. Lisäksi päiväkodeissa on tehty useita pienempiä korjaustöitä.
Fem kandidater till priset Byggandets ros 202519.12.2025 08:56:25 EET | Pressmeddelande
Helsingfors byggnadstillsyn har nominerat följande: renoveringarna på Tavastvägen 26, utvecklingsprojektet Norra Esplanaden 37, totalrenoveringen av Deckerska villan, Kottby Grundskola och Helsingfors räddningsverk.
Viisi ehdokasta Rakentamisen Ruusu 2025 -palkinnon saajaksi19.12.2025 08:56:25 EET | Tiedote
Helsingin rakennusvalvonta on nimennyt ehdolle Hämeentie 26:n korjaukset, Pohjoisesplanadi 37:n kehityshankkeen, Deckerin huvilan peruskorjauksen, Kottby Grundskolan sekä Helsingin Pelastuslaitoksen.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 18.12.202518.12.2025 18:35:05 EET | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 18.12.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 15.1.2026
Helsingin rakennusvalvonta kannustaa taksalla fiksuun ja kestävään rakentamiseen18.12.2025 14:58:55 EET | Tiedote
Vuoden 2026 rakennusvalvontataksaan on tullut korotuksia, mutta se tuo etua niille rakentajille, jotka panostavat energiatehokkuuteen ja hakevat lupansa hyvissä ajoin ennen kesää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme