MAKEE-hanke innosti Kokkolan kaupunkikeskustan yrittäjiä mukaan kehittämistyöhön

KOSEKin hallinnoiman MAKEE-hankkeen visiona oli Keski-Pohjanmaan maakuntakeskuksen kaupallisen keskustan elävöittäminen, sekä keskustan kilpailukyvyn ja vetovoiman vahvistaminen asumisen, viihtymisen ja liiketoiminnan näkökulmasta. Tavoitteiden myötä hankkeen toiminnassa oli isossa roolissa kohderyhmien osallistaminen. Tällä tavoiteltiin yhteisöllisyyden vahvistamista, vuorovaikutuksen lisäämistä, sekä asukkaiden tiedon ja ideoiden hyödyntämistä. Toimenpiteiden kohderyhmiä olivat kaupunkilaiset, keskustan yrittäjät ja muut sidosryhmät. Kyselyiden avulla kerättiin ajatuksia keskustan nykyisestä vetovoimaisuudesta ja tulevaisuuden toiveista, sekä ideoita ydinkeskustan kehittämiseksi.
Hankkeen toimenpiteisiin osallistui kaikkiaan noin 60 yritystä Kokkolan kaupunkikeskustan alueelta. Määrä oli noin kaksinkertainen tavoitteisiin nähden. Osallistamista toteutettiin hankkeen aikana kolmessa eri osiossa:
- Vetovoima ja palvelut – toteutus digitaalisena kyselynä, ja jalkautumalla Kaupan ja Kulttuurin yö -tapahtumaan (vastauksia 505 kpl)
- Tapahtumat – toteutus digitaalisena kyselynä (vastauksia 317 kpl)
- Kävelylabra Centria-ammattikorkeakoulun opiskelijoille.
Hankkeessa toteutettiin myös haastattelututkimus yhdessä Kulmia Insight- tutkimusyhtiön kanssa. Tavoitteena oli ymmärtää keskusta-alueen yritysten ja toimijoiden näkemyksiä nykytilanteesta, tulevaisuuden trendeistä sekä toiveista kaupunkiorganisaatiolle. Tutkimus toteutettiin kahdessa eri työpajassa ja fokushaastatteluiden kautta. Tutkimukseen osallistui 19 eri alojen yritystä kaupunkikeskustasta. Haastatteluprosessi lisäsi yhteisöllisyyden tunnetta yritysten välille ja tutkimuksen avulla saatiin tuloksena yhteenveto siitä, kuinka yrittäjät kokevat kaupunkikeskustan tulevaisuuden ja nykytilan, sekä mihin asioihin tulisi heidän näkökulmastaan kiinnittää huomiota. Kulmian haastattelututkimuksen johtopäätöksissä todettiin mm. seuraavaa:
- Asiakkaiden houkutteleminen keskustaan vaatii kaikkien toimijoiden yhteistyötä.
- Yrittäjät kaipaavat yhtä, selkeää tahoa ottamaan vastuuta keskustan kehittämisestä, tapahtumista ja yhteistyöstä.
- Tapahtumilta toivotaan myös paikallisuutta ja koko keskustan huomioimista.
”Oli ilo huomata, että yrittäjät ja asukkaat haluavat osallistua ja ideoida tulevaisuutta yhdessä. Molempien ryhmien toiveet tulevista kehityskohteista ja toisaalta kokemukset nykytilan hyvistä puolista olivat hyvin samansuuntaisia. Panostin todella paljon jalkautumiseen keskustan alueelle ja yrityksiin – yhteistyöhön innostaminen on pitkälti eräänlaista myyntityötä. Hankeaika oli melko lyhyt, n. 7 kuukautta, mutta työhön tavoitellaan luonnollisesti pysyvyyttä ja suunnitelmallisuutta”, toteaa MAKEE-hankkeen projektipäällikkö Titta Tilvis.
MAKEE-hankkeen päätteeksi järjestettiin toimijoiden välinen vaikuttamisfoorumi CityForum2023-tapahtuma, joka tullaan jatkossa järjestämään vuosittain. Foorumi keräsi yhteen 50 kaupunkikeskustan kehittämisestä kiinnostunutta yrittäjää, ja kaupunkiorganisaation asiantuntijoita. Tapahtuman aikana käytiin vilkasta vuoropuhelua eri toimijoiden välillä, ja tilaisuus koettiin inspiroivaksi.
”Kokkola on tällä hetkellä mielenkiintoisen vaiheen äärellä, kun teollisuuden investoinnit ja tulevat työpaikat lisäävät tarvetta myös kaupunkiympäristön viihtyvyyden ja mielekkään vapaa-ajan vieton mahdollisuuksien kehittämiselle. Kaupunkikeskustan tulevista kehittämishankkeista esimerkiksi rautatieaseman alikulkutunnelin kautta rakentuva yhteys Kosilaan edistää kaupunkirakenteen myönteistä kehitystä. Muutokset lisäävät myös viihtyisyyttä ja erityisesti kevyen liikenteen sujuvuutta”, toteaa Kokkolan kaupungin kehitysjohtaja Jonne Sandberg.
Kesäkuun 2022 alussa käynnistynyt KOSEKin toteuttama Maakuntakeskuksen kehittämishanke MAKEE päättyy vuoden 2023 helmikuun lopussa. Hankkeen visiona oli Keski-Pohjanmaan maakuntakeskuksen kaupallisen keskustan elävöittäminen sekä keskustan kilpailukyvyn ja vetovoiman vahvistaminen asumisen, viihtymisen ja liiketoiminnan näkökulmasta.
Lisätietoja:
Titta Tilvis
projektipäällikkö
MAKEE-hanke
0401865590
titta.tilvis@kosek.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Kokkolanseudun Kehitys Oy KOSEK on Kokkolan kaupungin ja Perhon kunnan omistama elinkeino- ja kehitysyhtiö.
KOSEK palvelee yrityksiä kaikissa niiden vaiheissa perustamisesta kasvuun ja kansainvälistymiseen, sekä mahdolliseen omistajanvaihdokseen saakka.
Palvelumme ovat maksuttomia kaikille Kokkolan ja Perhon alueella toimiville yrityksille.
KOSEK – yrityksesi kumppani kaikissa käänteissä.
***
Karlebynejdens Utveckling Ab KOSEK är ett närings- och utvecklingsbolag som ägs av Karleby stad och Perho kommun.
KOSEK betjänar företag i alla skeden; då man vill grunda ett företag, då det växer och då man vill etablera internationell verksamhet och ända fram till ett eventuellt ägarskifte.
Våra tjänster är avgiftsfria för alla företag som är verksamma i Karleby- och Perhoregionen.
KOSEK – ditt företags kompanjon i alla vändningar.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolanseudun Kehitys Oy, KOSEK
Företagarfostran genererar ett livskraftigare Mellersta Österbotten3.5.2023 13:55:00 EEST | Tiedote
Vi vill ta fram en egen lärmiljö och ett fysiskt verksamhetscenter för företagarfostran i Mellersta Österbotten. Målet med företagarfostran är att åstadkomma ett livskraftigare landskap samt svara på behovet av kompetent arbetskraft långt in i framtiden.
Yrittäjyyskasvatuksella elinvoimaa Keski-Pohjanmaalle3.5.2023 13:55:00 EEST | Tiedote
Keski-Pohjanmaalle halutaan luoda oma yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristö ja fyysinen toimintakeskus. Tulevaisuuden yrittäjyyskasvatuksen tavoitteena on vahvistaa maakunnallista ja alueellista elinvoimaa sekä vastata osaavan työvoiman saatavuuteen pitkälle tulevaisuuteen.
Köpare, säljare och experter möts på Mellersta Österbottens företagsmarknad5.4.2023 11:05:00 EEST | Tiedote
Mellersta Österbottens Företagsmarknad ordnas nu för andra gången i Karleby och har fått speciellt personer som är intresserade av att köpa företagsverksamhet att anmäla sig till evenemanget. På Företagsmarknaden, som ordnas den 22 april 2023, samlas personer som planerar att köpa eller sälja ett företag.
Keski-Pohjanmaan yritysmarkkinoilla ostajat, myyjät ja asiantuntijat kohtaavat5.4.2023 11:05:00 EEST | Tiedote
Toista kertaa Kokkolassa järjestettävät Keski-Pohjanmaan Yritysmarkkinat ovat herättäneet erityisesti yritystoiminnan ostamisesta kiinnostuneita henkilöitä ilmoittautumaan mukaan. Yritysmarkkinat kerää yhteen yrityksen ostoa tai myyntiä suunnittelevat lauantaina 22.4.2023.
Med cykel och buss till naturbesöksmål och nationalpark i Karlebyregionen30.3.2023 10:45:00 EEST | Tiedote
I Mellersta Österbotten testades utflyktsbussen Retkibussi för första gången under sommaren 2021. Då kunde man resa med bussen till olika delar av Mellersta Österbotten. Man började fundera vidare på idén och utökade den med möjligheter att resa så enkelt som möjligt och att kombinera färdsätt som bygger på hållbar utveckling – det är nämligen också möjligt att ta med cykel på bussen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme