Mäkisalo-Ropponen ja Eskelinen: Ensi vuoden budjetti vahvistaa teitä ja kulttuuria Pohjois-Karjalassa

Ensi vuoden budjetissa Pohjois-Karjalaan ohjataan määrärahoja Joensuun Suhmurantien (500 000) ja Lieksan Vuonislahden tien parantamiseen (300 000) sekä Lieksan Vaskiviikkojen (50 000) että Joensuun Rajaton Taide festivaalin järjestämisen tukemiseen (15 000).
-Näinä aikoina kulttuurin vahvistaminen on ensiarvoisen tärkeää. Kulttuuri on tärkeä tekijä terveyden- ja hyvinvoinnin edistämisessä ja siksi siihen panostaminen on mitä parhainta ennaltaehkäisevää toimintaa. Tutkimuksellista näyttöä kulttuurin ja taiteen vaikuttavuudesta on jo runsaasti, Mäkisalo-Ropponen sanoo.
-Vuonislahden tien parantamisella on suuri merkitys Pohjois-Karjalan matkailulle. Sen kunnostaminen on matkailuyritysten toimintaedellytysten ja kasvun mahdollistamisen kannalta välttämätöntä, Eskelinen sanoo.
-Koronavuoden ja lukuisten lisäbudjettien vuoksi eduskunnan lisäykset ensi vuoden talousarvioon ovat poikkeuksellisen pieniä, mutta tästä huolimatta on hyvä, että määrärahalisäyksiä on silti pystytty kohdentamaan tärkeisiin kohteisiin eri puolille maata, Eskelinen ja Mäkisalo-Ropponen päättävät.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Merja Mäkisalo-RopponenKansanedustaja
Puh:050 357 9090Seppo EskelinenKansanedustaja
Puh:050 514 3350Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Tuppurainen: Hallituksen on kannettava vastuunsa talouspolitiikan epäonnistumisesta ja toimittava jo tällä vaalikaudella18.1.2026 16:26:53 EET | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen reagoi pääministeri Petteri Orpon pääministerin kyselytunnilla esittämiin arvioihin ja katsoo, että hallituksen on viimein tunnustettava talouspolitiikkansa ongelmat ja ryhdyttävä korjaaviin toimiin jo kuluvalla vaalikaudella.
SDP:n Johannes Koskinen: Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko on päivitettävä – Euroopan on vastattava uhkailuun yhtenäisesti18.1.2026 16:02:20 EET | Tiedote
Koskinen näkee ulkopoliittisen tilanteen vakavana ja vaatii pääministeri Orpolta nopeita toimia, kuten pääministerin kyselytunnilla keskusteltiin.
Riksdagsledamot Ville Skinnari (SDP): De nordiska länderna måste stärka sin egen handlingsförmåga i den arktiska omvandlingen18.1.2026 14:55:03 EET | Pressmeddelande
De nordiska ländernas verksamhetsmiljön i det arktiska området har utsatts för en omvälvning och ett tryck utan motstycke, säger riksdagsledamot Ville Skinnari (SDP).
SDP:n Skinnari: Pohjoismaiden on vahvistettava omaa toimintakykyä arktisessa murroksessa18.1.2026 13:42:03 EET | Tiedote
Pohjoismaiden toimintaympäristö arktisella alueella on joutunut ennennäkemättömän murroksen ja paineen alle, sanoo kansanedustaja Ville Skinnari (sd.).
Kvarnström (SDP): Fler visstidsanställningar ökar inte det förtroende som nu behövs - tvärtom, skapar prekarisering16.1.2026 10:02:14 EET | Pressmeddelande
Riksdagsledamoten Johan Kvarnström (SDP) kritiserar regeringens förslag om att underlätta ingåendet av visstidsanställningar med motiveringen att det ökar osäkerheten och höjer risken för graviditetsdiskriminering. För att sänka företagens tröskel för att anställa stöder han den lösning som SDP har lyft fram, det vill säga en rekryteringsskattegottgörelse och en höjning av den nedre gränsen för mervärdesskatten.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

