Malmin entisen lentokentän ympäristössä puunkaatoja

Malmin entisen lentokentän ympäristössä kaadetaan puustoa 7. maaliskuuta 2022 alkaen karttaan merkityiltä alueilta Sepänmäenpuistossa sekä Tullivuorentien itäpuolella noin 6 750 neliömetrin laajuiselta alueelta.
Lisäksi puita kaadetaan pohjoisen ajoyhteyden kohdalta nykyisen rullaustien ja Suurmetsäntien väliseltä reitiltä sekä Suurmetsäntien laidasta karttaan punaisella merkityiltä alueilta. Puustoa on pidetty matalana alueella sijainneen lentokoneiden laskeutumisvyöhykkeen vuoksi.
Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.hel.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.
Puita kaadetaan pääsääntöisesti klo 7–15.30 välillä. Työstä aiheutuu tilapäistä melua. Puunkaadot kestävät arviolta kolme päivää, eli ne päättyvät arvioidusti 9.3.2022. Tavoitteena on kaataa puusto lintujen pesimäajan ulkopuolella.
Puita kaadetaan maakaasuputken siirtämisen vuoksi
Puunkaadot liittyvät alueella sijaitsevan maakaasuputken siirron sekä alueen väliaikaiskäyttöä palvelevan pohjoisen ajoyhteyden rakentamistöihin. Maakaasuputkea täytyy siirtää pois tulevien katujen ja korttelialueiden kohdilta, jotta ensimmäiset uudet Nallenrinteen ja Lentoasemakortteleiden asuinalueet on mahdollista rakentaa.
Putkella täytyy olla maakaasuasetuksen edellyttämä riittävä etäisyys rakennuksiin. Katu- ja talonrakentaminen alkaa asemakaavojen vahvistuttua.
Puiden kaataminen aloittaa maakaasuputken siirtoa valmistelevat työt. Puita täytyy kaataa, koska putken uusi linjaus sijaitsee osittain puustoisella alueella. Putken linjaukseen vaikuttaa muun muassa nykyinen kaasuputken linjaus, läheiset rakennukset sekä Tullivuorentien alla oleva kunnallistekniikka.
Muut putken siirtämiseen liittyvät rakennustyöt on tarkoitus aloittaa kevään 2022 aikana, ks. putkisiirron urakka-alue kartalla. Ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan uuden maakaasuputken edellyttämät pohjanvahvistustyöt vajaalla kahden kilometrin matkalla. Kaivutyöt ja uuden putken asennus seuraavat myöhemmin erillisessä urakassa. Lopuksi alue maisemoidaan nykyisen kaltaiseksi. Varsinainen putkilinja jää lopputilanteessakin puuttomaksi vyöhykkeeksi.
Liito-oraville tärkeät alueet säilyvät
Kaupunki on saanut uuden maakaasuputken reitillä tapahtuvaan puunkaatoon maisematyöluvan, eikä puita kaadeta tarpeettomasti. Itäpuolen alueen puustoa on pidetty säännöllisesti matalana alueen aiemman lentotoiminnan vuoksi. Nyt kaadetaan myös täyskasvuista puustoa, ja samalla puita joudutaan kaatamaan Tullivuorentien ympäristössä liito-oravien ydinalueen reunasta.
Liito-oraville tärkeät alueet säilyvät. Kaadettavat puut eivät ole liito-oravien kolopuita eivätkä levähdyspuita. Liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ei saa luonnonsuojelulain mukaan hävittää eikä heikentää.
Entinen kenttäalue laajassa väliaikaiskäytössä
Malmin entisen lentokentän alue on kaupungin tärkein uusi asuntorakentamisen alue, jonne rakennetaan noin 13 500 uutta asuntoa. Rakentaminen kestää kokonaisuudessaan noin 25–30 vuotta. Kaupungin tavoitteena on, että alue pysyy aktiivisessa käytössä ennen asuintalojen rakentamisen alkamista ja sen aikana.
Kenttäalue avattiin kaupunkilaisten virkistyskäyttöön helmikuun 2022 alussa. Alue palvelee kaupunkilaisia monipuolisessa virkistyskäytössä; siellä on mahdollista esimerkiksi kävellä, juosta, pyöräillä, luistella ja hiihtää, lennättää leijaa ja pelata palloa.
Alueella olevan arvokkaan ulkoilureitin säilyttäminen on tärkeää, joten kaupungin tavoitteena on mahdollistaa korvaavia reittejä rakennustöiden aikana. Lisäksi alueelle rakennetaan tulevaisuudessa uusia ulkoilureittejä.
Virkistyskäytön lisäksi entinen kenttä palvelee opiskelijoita, sillä alueelle tulee Stadin ammatti- ja aikuisopiston (Stadin AO) logistiikka-alan huoltotiloja sekä käytännön ajoharjoittelutilaa. Myös pelastuslaitos jatkaa toimintaansa Malmin pelastusasemalla ja käyttää päivittäin hälytysajoreittejä kentän poikki.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Malmin lentokentän aluerakentaminen
Kimmo Kuisma
projektinjohtaja
kaupunginkanslia, aluerakentaminen
p. 09 310 25808
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Elsparkcyklar och övriga eldrivna mikrofordon blir tillståndspliktiga14.11.2025 10:03:08 EET | Pressmeddelande
Helsingfors stad har berett ett mikromobilitetstillstånd för användningen av samutnyttjade elsparkcyklar och cyklar. Förslaget, som ska presenteras för stadsmiljönämnden den 18 november, innebär att det nuvarande området med begränsad parkering utvidgas från centrum till Tölö och Böle. Tillståndsplikten som den nya lagstiftningen kräver ersätter nuvarande frivilliga avtal.
Sähköpotkulaudat ja muut mikroliikennevälineet jatkossa luvanvaraisia14.11.2025 10:03:08 EET | Tiedote
Helsingin kaupunki on valmistellut yhteiskäyttöisten sähköpotkulautojen ja polkupyörien käyttöä koskevaa mikroliikennelupaa. Kaupunkiympäristölautakunnalle 18. marraskuussa esiteltävässä ehdotuksessa nykyistä pysäköinnin rajoitusaluetta laajennettaisiin keskustasta Töölöön ja Pasilaan asti. Uuden lainsäädännön edellyttämä luvanvaraisuus korvaa nykyisen vapaaehtoisen sopimisen.
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 13.11.202513.11.2025 18:55:31 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 13.11.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 27.11.2025.
Grundberedningen vid Hagnäs strand fortsätter13.11.2025 10:10:59 EET | Pressmeddelande
Helsingfors stad inleder renoveringen av John Stenbergs strand och grundberedningen av de nya strandområdena i Hagnäs. Arbetena inleds i november.
Hakaniemenrannan esirakentaminen jatkuu13.11.2025 10:10:59 EET | Tiedote
Helsingin kaupunki aloittaa John Stenbergin rannan peruskorjauksen ja uusien ranta-alueiden esirakentamisen Hakaniemessä. Työt alkavat marraskuussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

