Malmin keskustan suunnitteluperiaatteet päätöksentekoon
28.5.2021 08:40:14 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Malmin keskustan suunnitteluperiaatteet ohjaavat alueen tulevaa täydennysrakentamista, palveluiden ja työpaikkojen sekä liikkumisen ja viheralueiden suunnittelua. Ne osoittavat myös mahdollisia uuden maankäytön alueita nykyisten tonttien ulkopuolelta sekä linjaavat mahdollisia käyttötarkoitusten muutoksia. Suunnitteluperiaatteet koskevat Malmin keskusta-aluetta noin 600 metrin säteellä Malmin asemasta.
Keskeinen tausta suunnitteluperiaatteille on Helsingin kaupungin asumisen ja siihen liittyvän maankäytön toteutusohjelma, AM-ohjelma. Ohjelmassa on valittu kolme kaupunkiuudistusaluetta, joista yksi on Malmi. Kaupunkiuudistusalueilla vahvistetaan sosiaalista kestävyyttä, alueiden elinvoimaisuutta sekä lisätään alueen houkuttelevuutta.
Malmilaiset odottavat keskustan kehittämisen käynnistymistä
Suunnitteluperiaatteet pohjautuvat vuosien 2018–2020 aikana tehtyyn Malmin keskustavisioon, jossa on koottu yhteen Malmin keskustan suunnittelun lähtökohdat, alueen vahvuudet sekä kehittämisen eri mahdollisuudet. Visioon on kerätty alueen asukkaiden näkemyksiä Malmin tulevaisuudesta alueella järjestetyn verkkokarttakyselyn, sekä sen tuloksia analysoineen asukkaiden sparrausryhmän luoman vision kautta.
Keväällä 2021 suunnitteluperiaatteista saatu Kerro kantasi –kyselyn palaute oli yleisellä tasolla myönteistä ja suunnitelman lähtökohtia kannatettiin. Prosessin kannalta pidettiin erittäin hyvänä, että suunnittelua on tehty perusteellisesti asukkaita kuullen, ja että suunnitteluperiaatteissa on käsitelty aluetta monesta näkökulmasta.
Palaute koski erityisesti julkisen liikenteen järjestelyjä, esteettömyyttä ja saavutettavuutta. Lähipalvelut halutaan pitää lähellä asuinalueita, ja esimerkiksi laajan koillisen suurpiirin sosiaali- ja terveydenhuollon alueellisia lähipalveluja haluttiin säilytettävän. Myös entisen lentokenttäalueen uudisrakentamisen ja asukasmäärän kasvun nähtiin vaativan keskustan kehittämistä. Yleisesti malmilaiset pitävät keskustan tiivistämistä positiivisena – kehittäminen nähdään välttämättömänä, jotta väestöpohja on kyllin iso palveluiden kannalta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Mentula
arkkitehti
asemakaavoitus, kaupunkiuudistus
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 310 20768
antti.mentula@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Hulevesikaivon rakentaminen vaikuttaa liikenteeseen Eurantien ja Hämeentien risteysalueella9.10.2026 13:52:59 EEST | Tiedote
Hämeentielle rakennettava uusi hulevesikaivo parantaa Eurantien kuivatusta. Työt käynnistyvät 12.10. alkavalla viikolla ja kestävät noin kaksi viikkoa.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 8.10.20268.10.2026 17:03:09 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 8.10.2026 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 22.10.2026
Sommargatorna i Berghäll får en fortsättning – planeringen går vidare mot permanenta förbättringar8.10.2026 12:59:35 EEST | Pressmeddelande
Sommargatorna i Berghäll fortsätter åtminstone sommaren 2027. En del av de mest lyckade lösningarna på sommargatorna görs permanenta. De permanenta lösningarna kommer dock inte att vara klara till nästa sommar.
Kallion kesäkadut saavat jatkoa – suunnittelu etenee kohti pysyviä parannuksia8.10.2026 12:59:35 EEST | Tiedote
Kallion kesäkatuja jatketaan ainakin kesällä 2027. Osa kesäkatujen onnistuneimmista ratkaisuista muutetaan pysyviksi. Pysyvät ratkaisut eivät kuitenkaan ehdi valmistua vielä ensi kesäksi.
Malmin Tilketori ja Puimuripuisto suunnitellaan vehreiksi oleskelupaikoiksi7.10.2026 14:21:04 EEST | Tiedote
Ylä-Malmilla sijaitseville Tilketorille ja Puimuripuistolle suunnitellaan peruskorjausta. Asukkaat voivat esittää ideoita ja toiveita Kerro kantasi -kyselyssä 20. lokakuuta asti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme