Malminkentän alueen rakentaminen alkaa heinä-elokuussa maakaasuputken esirakentamistöillä – alueelle myös väliaikaiset ulkokuntoilu- ja leikkipaikat

Malminkentän alueella kulkee maakaasun runkoputki, jonka linjausta siirretään suunnitellun asuinrakentamisen vuoksi. Maakaasuputki siirretään pois tulevien katujen ja korttelialueiden kohdilta, jotta uudet Nallenrinteen ja Lentoasemakortteleiden asuinalueet on mahdollista rakentaa. Putkella täytyy olla maakaasuasetuksen edellyttämä riittävä suojaetäisyys rakennuksiin.
Käytännössä putken siirto tarkoittaa kokonaan uuden putken rakentamista uuteen paikkaan. Putken linjaus siirretään tulevalle puistoalueelle pyöreän terminaalirakennuksen ja hangaarin pohjoispuolelle, ks. putkisiirron urakka-alue kartalta. Nykyinen linjaus kulkee Puistolantien ja Tullivuorenraitin välisellä reitillä.
Maakaasuputken siirtoon liittyvät työt voidaan aloittaa, vaikka uudet asemakaavat eivät ole vielä lainvoimaisia. Johtosiirtoja on mahdollista tehdä ilman asemakaavallista ohjausta. ELY-keskuksen antaman lausunnon mukaan putkisiirto ei aiheuta haitallisia vaikutuksia alueen kulttuurihistoriallisille arvoille, koska alue maisemoidaan nykyisen kaltaiseksi rakennustöiden päätyttyä. Rakennustyöt voidaan siten aloittaa alueella olevasta vaarantamiskiellosta huolimatta.
Rakennustyöt valmistelevat kaasuputken siirtoa
Urakan ensimmäisessä vaiheessa valmistellaan kaasuputken siirtoa uuteen paikkaan. Aluksi tehdään uuden maakaasuputken edellyttämät pohjanvahvistustyöt vajaalla kahden kilometrin matkalla. Samalla kunnostetaan pilaantunutta maaperää, rakennetaan ajoyhteys Suurmetsäntien ja Malminkentän välille sekä tehdään maisemallisia töitä, kuten vieraslajien torjuntaa.
Työmaan käyttöön varataan osa Malminkentästä, mutta kenttäalueelle pääsee töistä huolimatta. Työmaa-alue rajataan selkeästi ja kiertoreitit opastetaan selkeästi maastossa. Työt eivät aiheuta muutoksia joukkoliikenteen reitteihin.
Töitä tehdään pääsääntöisesti arkipäivisin kello 7–17 välisenä aikana, ja töistä aiheutuu melua. Urakoitsija tiedottaa erityisen meluavista töistä, kuten stabiloinneista ja pienimuotoisista louhinnoista, meluluvan mukaisesti. Tavoitteena on, että esirakennustyöt valmistuvat keväällä 2023. Urakoitsijana toimii YIT.
Malminkenttä laajassa virkistyskäytössä
Malminkenttä avattiin virkistyskäyttöön helmikuussa 2022. Alue palvelee helsinkiläisiä monipuolisena kymmenien hehtaarien virkistys-, tapahtuma- ja harrastuspaikkana myös rakennustöiden aikana.
Uuden maakaasuputken rakentaminen alkaa vuonna 2023 erillisenä urakkana, kun putken siirtoon liittyvät valmistelevat työt on tehty. Vanha putki on käytössä siihen saakka, kunnes uusi putki on asennettu.
Putken siirrolla on myöhemmin vaikutuksia alueen suositun kenttäaluetta kiertävän ulkoilureitin käyttäjille, sillä nykyinen reitti katkeaa osittain siirtotöiden aikana. Tavoitteena on järjestää muita korvaavia ulkoilureittejä Malminkentän alueella myös töiden aikana. Malminkentälle rakennetaan tulevaisuudessa myös uusia ulkoilureittejä.
Putkisiirron lopuksi alue maisemoidaan entiselleen. Varsinainen putkilinja jää töiden valmistuttua puuttomaksi vyöhykkeeksi. Tavoitteena on, että uusi putki voitaisiin ottaa käyttöön syksyllä 2023.
Alueen virkistyskäyttö laajenee uusien kuntoilu- ja leikkipaikkojen myötä
Lisäksi Malminkentän alueelle rakennetaan väliaikaiset ulkokuntoilu- ja leikkipaikat Tattarisuon itäpuolelle, ks. urakka-alue kartalta. Jatkossa alueella on mahdollisuus monipuoliseen harjoitteluun sekä leikkimiseen.
Ulkokuntoilupaikalle tulee kolmetoista erilaista kuntoiluvälinettä, kuten vatsapenkki, soutulaite sekä toiminnallisen harjoittelun ns. big rig -teline. Uudelle leikkipaikalle tulee kahdeksan leikkivälinettä, jotka sopivat eri-ikäisille lapsille.
Ulkokuntoilu- ja leikkipaikkojen rakentaminen alkaa lintujen pesintäajan jälkeen 1. elokuuta 2022. Tavoitteena on, että väliaikaiset kuntoilu- ja leikkipaikat avataan kaupunkilaisten käyttöön marraskuun 2022 puolessavälissä. Tämän jälkeen alueella tehdään vielä vihertöitä. Hankkeen urakoitsijana toimii Stara.
Uudet paikat palvelevat helsinkiläisiä niin kauan, kunnes alueelle suunniteltu asuinrakentaminen etenee. Tavoitteena on siirtää harjoittelu- ja leikkivälineet toiseen paikkaan rakentamisen alkaessa, jos välineet ovat tuolloin vielä käyttökunnossa.
Kohti uudistuvaa Malmia
Maakaasun runkoputken siirtotyö on ensimmäinen askel kohti Malmin uusia asuinalueita. Katu- ja talorakentaminen alkaa asemakaavojen vahvistuttua. Alueesta käytetään suunnittelunaikaista nimeä Malminkenttä nimistötoimikunnan suosituksen mukaisesti.
Malminkentän alue on uuden yleiskaavan tärkein kokonaan uusi asuntorakentamisalue. Sinne rakennetaan noin 13 500 uutta asuntoa 25 000 asukkaalle. Ensimmäisenä käynnistyy Nallenrinteen ja Lentoasemankortteleiden alueiden rakentaminen. Alueen kaavoitus etenee myös Sunnuntaipalstojen, Sunnuntaikortteleiden, Pikitehtaankortteleiden sekä Malmin energiakorttelin alueilla. Rakentaminen kestää kokonaisuudessaan noin 25–30 vuotta. Lue lisää uudistuvasta Malmista: uuttahelsinkia.fi/malmi
Kaupungin tavoitteena on, että alue pysyy aktiivisessa käytössä ennen asuintalojen rakentamisen alkamista ja sen aikana. Malminkentän väliaikaiskäyttö ja myöhempi asuinrakentaminen tuovat uusia toimintoja ja mahdollisuuksia koko Malmille, malmilaisille sekä kaikille helsinkiläisille.
Malmi on yksi kolmesta Helsingin kaupunkiuudistusalueesta, joille kohdistuu paljon korjaus- ja parannustoimenpiteitä seuraavien vuosien aikana. Lue lisää kaupunkiuudistuksesta: uuttahelsinkia.fi/kaupunkiuudistus
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Malminkentän alueen esirakentaminen
Anni Tirri
tiimipäällikkö, liikenne- ja katusuunnittelu
kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 3103 8335
anni.tirri@hel.fi
Tiedustelut 20.7.2022
Malminkentän alueen esirakentaminen
Touko Leppänen
projektipäällikkö, alueellinen rakennuttaminen
p. 09 3102 1834
touko.leppanen@hel.fi
Tiedustelut 1.8.2022 alkaen
Väliaikaisten ulkokuntoilu- ja leikkipaikkojen rakentaminen
Tea Karjalainen
projektinjohtaja, alueellinen rakennuttaminen
kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 3105 2210
tea.karjalainen@hel.fi
Väliaikaisten ulkokuntoilu- ja leikkipaikkojen rakentaminen
Risto Ahonen
projektipäällikkö, kaupunkitekniikan rakentaminen
Rakentamispalveluliikelaitos Stara
p. 09 3103 9256
risto.ahonen@hel.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kulosaaren ja Herttoniemen välinen pätkä Itäbaanaa valmistui etuajassa18.6.2025 10:35:09 EEST | Tiedote
Kilometrin verran uutta kaupungin laadukkainta baanaa on nyt valmiina Tupasaarentien ja Hiihtäjäntien välillä. Urakka valmistui kuukauden etuajassa.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 17.6.202517.6.2025 18:59:43 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 17.6.2025 kautensa ensimmäiseen kokoukseen. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Esplanadilta joudutaan poistamaan vaarallinen puu16.6.2025 11:29:48 EEST | Tiedote
Puu on kaatumisvaarassa huonon kuntonsa vuoksi. Puu poistetaan juhannusviikon aikana.
Föregångare inom byggande – Blåbärslandet får Finlands första service- och lagerbyggnad tillverkad av återvunnet material13.6.2025 14:48:56 EEST | Pressmeddelande
I Blåbärslandet i Helsingfors färdigställs i slutet av juni en byggnad som till största delen är tillverkad av återanvända byggnadsdelar. Det är fråga om Helsingfors stads pilotprojekt vars lärdomar kommer att utnyttjas även i andra byggprojekt i framtiden.
Rakentamisen edelläkävijä – Suomen ensimmäinen uudelleenkäytetyistä materiaaleista rakennettu huolto- ja varastorakennus valmistuu Mustikkamaalle13.6.2025 14:48:56 EEST | Tiedote
Helsingin Mustikkamaalle valmistuu kesäkuun lopussa rakennus, joka on suurimmaksi osaksi valmistettu uudelleenkäytetyistä rakennusosista. Kyseessä on Helsingin kaupungin pilottiprojekti, jonka oppeja hyödynnetään tulevaisuudessa myös muissa rakennushankkeissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme