Mannerheimintiellä Runeberginkadun risteyksessä suljetaan oikeanpuoleinen ajokaista keskustaan – hidastaa liikennettä viikolla 23
2.6.2022 10:03:28 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Kaista suljetaan, koska alueella tehdään maakaasuun liittyvää liitostyötä. Liitoskohdan työalue sijaitsee Mannerheimintien oikeanpuoleisella kaistalla Runeberginkadulle kääntyvien kiskojen vieressä.
Kaistan sulku vaikuttaa liikenteeseen
Kaistan sulku hidastaa merkittävästi liikennettä ja aiheuttaa ruuhkia Mannerheimintietä pohjoisesta kohti keskustaa suuntaavaan liikenteeseen. Erityisesti keskustaan tai Töölöön saapuvia suositellaan käyttämään vaihtoehtoisia reittejä.
”Mannerheimintien toisen kaistan sulkeminen Kasin katutöiden työalueella aiheuttaa varmasti ruuhkaa, joten alueella liikkuvien kannattaa etsiä kiertoreittejä, jos vain mahdollista. Työt on suunniteltu niin, että kaistan sulku voidaan pitää kohtuullisen lyhyenä, vajaan viikon mittaisena”, sanoo urakoitsija Louhintahiekka Oy:n hankekoordinaattori Marja Jokinen.
Ajoreittimuutoksia myös Runeberginkadulla Topeliuksenkadun puoleisessa päässä
Myös Runeberginkadulla Topeliuksenkadun puoleisessa päässä tehdään 6. kesäkuuta alkavalla viikolla ajoreittimuutoksia Kasin katutöiden vesihuollon ja kiskotöiden takia. Runeberginkadulta lännen suunnasta tultaessa tulee uusia kaistajärjestelyitä ajettaessa Topeliuksenkadun suuntaan.
Kasin katutöiden kisko- ja vesihuoltotyöt laajenivat Töölössä Runeberginkadun ympäristössä ja Caloniuksenkadulla huhtikuun alussa. Työt vaikuttavat alueella liikkumiseen laajasti, ja niiden vuoksi muun muassa raitiovaunut 1, 2 ja 8 ovat poikkeusreiteillä 15. elokuuta asti (HSL:n tiedote kesän poikkeusliikenteestä). Kasin katutöiden kaikilla alueilla työt valmistuvat helmikuuhun 2023 mennessä, jolloin hanke kokonaisuudessaan päättyy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Urakoitsija:
Marja Jokinen
Hankekoordinaattori
Louhintahiekka Oy
puh. 044 755 3388
marja.jokinen@louhintahiekka.fi
Rakennuttaja:
Liisa Taskila
tiimipäällikkö
Kaupunkiympäristön toimiala, rakennuttaminen
puh. 09 310 15368
liisa.taskila@hel.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 3.7.20263.7.2026 10:54:44 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui Perjantaina 3.7.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 20.8.2026.
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 25.6.202625.6.2026 18:12:03 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 25.6.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on perjantaina 3.7.2026.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 24.6.202624.6.2026 18:21:46 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 24.6.2026 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 13.8.2026
Ny ägare till byggnaderna på Klippan – nya upplevelsebaserade tjänster planeras18.6.2026 14:19:02 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad har sålt restaurangbyggnaden på ön Klippan till Ön Klippan Ab. Den nya ägaren utreder bland annat möjligheten att starta spa-verksamhet på ön.
Luodon rakennuksille uusi omistaja – suunnitelmissa uusia elämyksellisiä palveluja18.6.2026 14:19:02 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki on myynyt Klippanina tunnetun Luodon saaren ravintolarakennuksen Ön Klippan Ab:lle. Uusi omistaja selvittää muun muassa kylpyläpalveluiden tuomista saarelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

